Kun äiti pyyhkii isän pois lasten elämästä

SK:n arkistoista: Pitäisikö vanhemman ja lapsen suhteen pilaamisesta tehdä rikos?

Teksti
Nina Jaatinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Juhani erosi kahdeksan, Mikael yhdeksän ja Tuomas kymmenen vuotta sitten.

Mikaelin eroa edelsi riitaisa kesä.

Juhanin annettiin ymmärtää, että hänen olisi parempi muuttaa kotoa.

Tuomaksen vaimo pakkasi laukkunsa kesken jouluaaton vieton.

Äidit pitivät lapset tai veivät heidät mukanaan.

Eron jälkeen miehet huomasivat, että isyys ei ollut enää itsestäänselvyys. Alkoi vuosien painajainen, jossa on taisteltu lasten huoltajuudesta ja tapaamisoikeuksista.

Miehet puhuvat huoltokiusaamisesta.

Sitä kutsutaan myös vieraannuttamiseksi. Se on lapsen tapaamisen tahallista estämistä ja etävanhemman mustamaalaamista, alistamista ja vanhemmuuden mitätöintiä. Usein siihen kuuluvat lähivanhemman syytökset ex-puolison väkivallasta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Vieraannuttaminen voi jatkua vuosia.

Moni isä on antanut periksi, masentunut tai sairastunut vakavasti.

 

Juhanin ex-vaimo aloitti isän häivyttämisen lasten elämästä välittömästi.

”Exä yritti saada tapaamisajat mahdollisimman lyhyiksi. Hän ehdotti, että tapaisin lapsia puistossa kahden tunnin ajan kerran viikossa. Sosiaalitoimessa oltiin sillä kannalla, että siihen pitäisi taipua. Siellä me sitten tapailtiin.”

Vuoden jälkeen Juhanille riitti. Hän halusi lisää tapaamisaikaa. Siitä seurasi yllätys.

”Sosiaalitoimi kehotti ex-vaimoa viemään asian oikeuteen. Lasten äiti haki yksinhuoltajuutta.”

Oikeus kuitenkin määräsi yhteishuoltajuuden, ja Juhani sai lapset joka toinen viikonloppu.

Pari vuotta meni jotenkuten. Sitten ex-vaimo alkoi estää tapaamisia ja syytti Juhania väkivaltaisuudesta.

Sen jälkeen Juhani näki lapsia kerran kuussa. Tapaamisiin alkoi tulla kolmen kuukauden ja jopa puolen vuoden taukoja.

”Ainoa syy tapaamisten estoon oli, että se ei vaan käy. Että lapset eivät halua nähdä. Lapset tosin olivat asiasta eri mieltä.”

Myös Tuomas ja Mikael kokivat saman.

Tapaamiset saatettiin peruuttaa viime tingassa. Tai lapset eivät olleet siellä, mistä heidät piti noutaa. Tai sovitut lomaviikot typistyivät yllätyssyistä muutamaan päivään.

Myös lapselle valehdeltiin.

Tuomaksen ex-vaimo perui tapaamisen väittäen, että lapsi oli kuumeessa. Äiti kuitenkin pakkasi repun, puki lapsen ja vei ulos odottamaan ”isän tulemista”.

”Kun minua ei sitten kuulunutkaan, hän oli sanonut lapselle, että ei se isä sinua rakasta, koska se ei tullutkaan.”

Mikaelilta, Juhanilta ja Tuomakselta katkaistiin kaikki yhteydet lapsiinsa – puhelimessa puhumista, tekstiviestejä ja kirjeiden kirjoittamista myöten.

”Lähetin koulun osoitteeseen syntymäpäiväkortin. Lapsi ei sitä koskaan saanut”, Tuomas kertoo.

Mikaelin ja isovanhempien tekstiviestit menivät bittiavaruuteen. Vastausta niihin ei tullut.

 

Joka vuosi noin 30 000 lasta kokee Suomessa vanhempiensa avioeron.

Joka kymmenes etäisä ei näe lastaan lainkaan, viisi prosenttia isistä tapaa lastaan harvemmin kuin kerran vuodessa, ilmenee Mari Brobergin ja Mia Hakovirran tutkimuksesta Lapsistaan erillään asuvana isänä eron jälkeen (Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D 50/2009).

Eroäideistä vain 2–5 prosenttia ei näe lastaan joka kuukausi, todetaan THL:n Lasten ja lapsiperheiden ter veys- ja hyvinvointierot -tutkimuksessa (2012).

Siitä ei ole varmaa tietoa, kuinka suuri osa erolapsista ei näe etävanhempaansa vieraannuttamisen takia.

Vieraannuttamisesta väitöskirjaa valmisteleva varatuomari Anja Hannuniemi arvioi, että määrä olisi 200–300 lasta vuosittain. Se tarkoittaa 2 000–3 000 lasta kymmenessä vuodessa.

Vieraannuttamisen jäljet näkyvät myös lapsissa. Jo toisen vanhemman mustamaalaamisella voi olla tuhoisat seuraukset.

”Kun lapselle annetaan toisesta vanhemmasta kuva, joka on vastenmielinen ja vaarallinen, se on ylimääräinen psyykkinen rasite lapselle”, sanoo Terveyden ja hyvinvointilaitoksen erityisasiantuntija, lastenpsykiatri Jukka Mäkelä.

”Jos osan itseä kokee pahana, lapsi kokee, ettei ole kyllin hyvä ihminen. Siitä saattaa seurata masennusta, päihdeongelmia ja väkivaltaa.”

 

Mikaelin mielestä vieraannuttaminen on Suomessa helppoa. Syynä on puutteellinen lainsäädäntö.

”Lapsen tapaamisen tahallinen estäminen pitäisi nimetä rikokseksi. Luulen, että se nostaisi kynnystä toimia kuten monet äidit toimivat. Ja isätkin joissakin tapauksissa. Eihän tämä ole sukupuolikysymys.”

Nyt tapaamisen tahallisesta estämisestä voi seurata vain uhkasakot.

Isät lasten asialla -yhdistyksen mielestä uhkasakko ei ole tarpeeksi vahva pakote. Yhdistys ajaa muun muassa vieraannuttamisen sanktiointia.

”Lähivanhempi saattaa sallia lasten tapaamiset muodon vuoksi kerran tai kaksi. Mutta kun uhkasakot poistetaan, tapaamiset loppuvat kuin seinään. Lapsen vieraannuttaminen ja etävanhemman mustamaalaaminen sen sijaan jatkuvat”, yhdistyksen hallituksen jäsen Jouni Erppola sanoo.

Isät lasten asialla -yhdistys kävi viime syksynä [2012] kertomassa tavoitteistaan eduskunnassa. Kansanedustajat Juho Eerola (ps) ja Pauli Kiuru (kok) tekivät tapaamisen jälkeen kumpikin oman lakialoitteen.

”He saivat meidät vakuuttuneeksi, että ongelmaan voisi vaikuttaa lainsäädännön keinoin”, Kiuru sanoo.

Kiurun aloitteen allekirjoitti 141 kansanedustajaa. Se muuttaisi nykyistä lakia niin, että sopimuksen vastaisen tapaamisen estäminen tulisi johtaa sakkoon tai enintään kuuden kuukauden vankeuteen.

Kiuru painottaa lain ennaltaehkäisevää vaikutusta.

”Perusteeton tapaamisoikeuden estäminen on väkivaltaa lasta kohtaan. Jos emme sanktioi väkivaltaa, hyväksymme sen hiljaisesti.”

Eerolan lakialoite kieltäisi mustamaalaamisen, jossa toinen vanhempi käännyttää lasta toista vanhempaa vastaan.

Erppola sanoo, että tavoitteena ei ole rangaista lähivanhempaa.

”Tarkoituksena on vain estää se, että lähivanhempi tuhoaa lapsen ja etävanhemman suhteen. Lapsilla on oikeus rakastaa molempia vanhempiaan, vaikka aikuisten rakkaus toisiinsa onkin loppunut.”

 

Mutta onko laista apua, kun sen tulkinta usein ratkaisee?

Isien mielestä tuomarit ja sosiaaliviranomaiset suosivat äitejä.

Mikael kertoo oman oikeudenkäyntikierteensä viimeisimmästä päätöksestä.

Hän haki käräjäoikeudelta huolto- ja tapaamisoikeuden täytäntöönpanoa, koska äiti mustamaalasi isää lapsille ja esti tapaamiset kokonaan.

Päätöksessä todettiin, että äidin oma kertomus tukee isän väitettä.

”Tämän takia kyseenalaistettiin, soveltuuko äiti ollenkaan lähivanhemmaksi. Tästä huolimatta minulle ei myönnetty lasten tapaamisoikeutta ja exä sai jatkaa tapaamisten estämistä.”

Mikaelin mielestä hänen pitää koko ajan vakuuttaa kaikki siitä, että hän on kunnon mies ja isä. ”Vaikka mitään näyttöä siitä ei ole, että en olisi kunnollinen.”

Hän sanoo, että asenne äiteihin on toinen: heitä puolletaan enemmän ja useammin, koska he ovat äitejä.

”Ainahan se osapuoli, joka häviää, on sitä mieltä, että ratkaisu on väärin”, Helsingin hovioikeuden laamanni Tapani Vasama sanoo. ”Mutta jos taustalla on asenteellisia seikkoja, tässä on selvästi yhteiskunnallisen keskustelun paikka.”

Myös Anja Hannuniemi epäilee, että pelkät lakiuudistukset eivät riitä. ”Siinä on vaara, että niiden tulkinnassa keksitään uusia porsaanreikiä, eikä niitä noudateta.”

Hannuniemen mielestä tapaamisoikeuden täytäntöönpano ei toimi. Sitä tulisi tehostaa, vaikka vieraannuttaminen kriminalisoitaisiin.

 

Suositaanko huoltokiistoissa äitejä isien kustannuksella? Kyllä, sanoo lastenpsykiatri Jukka Mäkelä.

”Käsitys äitien paremmuudesta lastensa kasvattajina on syvään juurtunut ja hallitsee usein sekä tuomarien että lautamiesten ajattelua. Se perustuu kehityspsykologisiin teorioihin, joiden mukaan äidit ovat lähtökohtaisesti kyvykkäämpiä vastaamaan lasten tarpeisiin ja sitoutuneempia lapsiinsa. Tiede ei kuitenkaan tue tätä näkemystä.”

Mäkelän mielestä yhteiskunnassa olisi korkea aika päästä siitä automaattisesta ajatusmallista, että äiti on parempi huoltaja tai lastensa kasvattaja kuin isä.

”Ei ole olemassa perusteita sille, että äidin toteuttama vanhemmuus olisi lähtökohtaisesti parempaa kuin isien. Ne ovat erilaisia, ja se on lapsen kannalta etu.”

Mikael, Juhani ja Tuomas kuitenkin kokevat, että oikeudenkäynti on vain näytelmä: voittaja on se, joka puhuu tuomareille vakuuttavammin ja aggressiivisemmin.

”Hyvää vanhemmuutta ei voi arvioida siitä, mitä tai miten puhuu”, Mäkelä sanoo. ”Olennaista ei ole pintataso, mikä on feikattavissa, vaan se, miten vanhempi on sitoutunut lapseensa. Miten lapsi ja vanhempi toimivat arjessa ja miten kukin vanhempi tukee lasta ja tämän kehitystä.”

 

Toisenlainen esimerkki löytyy Kouvolan hovioikeudesta. Se tuomitsi äidin mustamaalaamisesta, jolla tämä oli vaikuttanut lasten käsityksiin isästä.

Äiti oli estänyt isän ja lasten tapaamiset, vaikka hänelle oli jo määrätty uhkasakko. Isä syytti äitiä kielteisen mielikuvan luomisesta, minkä vuoksi lapset olivat pikkuhiljaa kieltäytyneet lähtemästä isän luokse.

Hovioikeuden mukaan syynä lasten käyttäytymiseen oli äidin kielteinen suhtautuminen isään ja se, miten äiti oli välittänyt suhtautumisensa lapsille.

Vaikka äiti toi lapset vaihtotilanteeseen, se ei tuomion mukaan riittänyt todisteeksi siitä, että äiti tukee ja edistää lasten ja isän suhdetta. Tapaamiset estämällä äiti rikkoi lasten oikeutta molempiin vanhempiinsa.

Äiti sai kolmesta toteutumatta jääneestä tapaamiskerrasta sakkoa 1 600 euroa.

Käräjäoikeus oli ollut äidin kannalla.

”Huoltokiistat ovat oikeustapauksina monisyisiä”, sanoo hovioikeudenlaamanni Vasama. ”Sen todellisen ongelman löytäminen on monesti haasteellista. Johtuvatko tapaamisten estymiset lähivanhemman toimista vai etävanhemman ja lasten huonosta vuorovaikutuksesta.”

Entä viranomaiset? Tuomaksen mielestä sosiaalitoimi pitää erolapsia koskevissa asiois sa järkkymättömästi äidin puolta.

”Sossuilla on tietty näkemys ja kuvitelma, että koska he ovat naisia ja äitejä, he tietävät paremmin, mikä on lasten etu.”

Tuomas kertoo esimerkin. Hän huomasi, että lapsesta löytyi mustelmia, ja sai selville, että äiti löi lasta. Hän ilmoitti asiasta sosiaalitoimelle, mutta vastaus oli tyrmäävä:

”Voi voi, kyllä sillä äidillä on nyt paha olla, kun se lyö omaa lastaan, sanottiin.”

Lastensuojelu totesi, että mahdollisuudet puuttua asiaan ovat rajalliset. Apua ei tullut poliisilta eikä asianajajilta.

”Minusta tuntuu, että sosiaaliviranomaiset ovat pahoinpidelleet minua henkisesti kymmenen vuotta”, Tuomas sanoo.

Hän ei ole nähnyt lastaan puoleen vuoteen. Oikeudenkäynnit hän jätti turhautuneena jo vuosia sitten.

Tuomas pelkää, että lapsi päätyy pian terapiaan, kuten jo kerran aiemmin, kun tapaamisen välit venyivät liian pitkiksi.

”Kyllä meidän ainoa rikos on se, että me ollaan miehiä, joilla on avioero”, Isät lasten asialla -yhdistyksen Jouni Erppola sanoo.

 

Sosiaalitoimen äitejä puoltava linja kerää arvostelua myös oikeuspiireissä.

”Kyllä siitä käydään keskustelua. Myös naispuoliset asianajajat ovat kritisoineet sosiaalitoimen asennoitumista”, hovioikeudenlaamanni Vasama myöntää.

Asenteella on väliä, sillä oikeuden päätökset huoltajuusriidoissa nojautuvat vahvasti sosiaalitoimen olosuhdeselvityksiin.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksen (2006) mukaan lähes yhdeksässä tapauksessa kymmenestä tuomioistuimen päätös oli sama tai osittain sama kuin sosiaalitoimen esittämä ehdotus huoltoriidan ratkaisemiseksi.

Periaatteessa lapsen tulevaisuus saatetaan ratkaista yhden ainoan tahon – sosiaa-litoimen – lausunnon perusteella.

Sosiaalitoimen työntekijät saavat kritiikkiä myös epäpätevän koulutuksen ja asiantuntemuksen takia. Ongelma kärjistyy pienillä paikkakunnilla.

”Olosuhdeselvityksiä saattaa tulla kerran vuodessa. Siellä ei ole aina riittävää ammattitaitoa. Sitä on kritisoitu”, myöntää käräjäoikeuden tuomari, joka haluaa pysyä nimettömänä.

Omaan lapseen kohdistunut seksuaalinen hyväksikäyttö oli seuraava rikos, josta ex-puolisot syyttivät Juhania, Mikaelia ja Tuomasta.

Juhanin hyväksikäyttösyytös on poliisin esitutkinnassa. Tuomaksen lapsi kertoi sosiaalitoimelle, että asia ei pidä paikkaansa.

Mikaelin ex-puoliso teki rikosilmoituksen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kolmesti.

Kahdella ensimmäisellä kerralla poliisi totesi, että esitutkintaan ei ole aihetta. Syytökset liittyivät selkeästi huoltajuusriitaan.

Vasta kolmannella kerralla poliisit aloittivat esitutkinnan. Virkavalta kysyi konsultaatiota Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin lasten ja nuorten oikeuspsykiatriselta osaamiskeskukselta.

”Siellä ei suostuttu tutkimaan lapsia”, Mikael kertoo. ”Koska lapset olivat olleet jo puoli vuotta yksinomaan äidin luona, heitä ei kannattanut kuulla tässä asiassa. Toisen lapsen kertomuksissa oli myös piirteitä, jotka kuulostivat aikuisen sepittämältä.”

Syyttäjän mukaan rikosta ei ollut syytä epäillä.

Ex-vaimo nosti hyväksikäyttöepäilyn kuitenkin esiin seuraavassa huolto- ja tapaamisoikeudenkäynnissä.

Syytös seksuaalisesta hyväksikäytöstä on huoltajuusriidoissa monesti viimeinen keino sulkea sulkea etävanhempi lapsen elämästä.

”Tyypillisessä tilanteessa lähivanhempi tekee suojeluilmoituksen etävanhemmasta lapsen palatessa tämän luota”, sanoo lastenpsykiatri Jukka Mäkelä.

”Hän herättää toistuvia epäilyjä etävanhempaa kohtaan. Kertoo, että lapsessa on fyysisiä vammoja tai seksuaalisen pahoinpitelyn jälkiä. Hän antaa lapsen ymmärtää, että jotain kamalaa on tapahtunut, vaikka lapsi on kokenut, että kaikki etävanhemman luona tehty ja tapahtunut on ollut ihan normaalia.”

Poliisin tietoon tulleiden ja tuomioistuimissa käsiteltyjen lasten seksuaalisten hyväksikäyttösyytösten määrä on jatkuvasti kasvanut.

Tutkimusten mukaan hyväksikäyttö ei kuitenkaan ole lisääntynyt, kerrotaan Suomen Lääkärilehden (20/2012) katsauksessa.

”Kahden suomalaisen tutkimuksen mukaan biologisen lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on promilleluokkaa”, sanoo Lastensuojelun keskusliiton eritysasiantuntija Heikki Sariola.

”Tutkimuksissa tytöt kertoivat 10–15 kertaa useammin isäpuolen kuin biologisen isän hyväksikäytöstä.”

Psykologian tohtori Julia Korkman Husista sanoo, että valtaosa huoltajuuskiistoihin liittyvistä seksuaalisen hyväksikäytön syytöksistä todetaan perättömiksi.

”Aina epäilyjä ei edes tutkita, jos kytkös huoltoriitaan vaikuttaa selvältä tai jos epäily on heikko. Jos tutkitaan, niihin osataan suhtautua aiempaa kriittisemmin, ja manipuloinnin mahdollisuus otetaan huomioon.”

Juhania hyväksikäyttösyytös ahdistaa. Tulevaisuus näyttää synkältä.

”Jos lapsia käytetään näin rajusti huoltokiistan välikappaleena, että joutuisin vankilaan syystä, mitä en ole tehnyt, niin se on joko tai. Joko lapset minun luokse tai sitten luovutan.”

 

Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä arvostelee seksuaalisen hyväksikäytön tutkintaa ristiriitaiseksi.

”Joitakin yksittäisiä epäilyjä tutkitaan äärimmäisen huolellisesti, toisia taas hyvin puutteellisesti. Seksuaalisen hyväksikäytön epäilyn tutkimiseen ja toteamiseen tarvitaan kaiken kaikkiaan pitkälle vietyä, korkeaa ammattitaitoa.”

Psykologian tohtori Julia Korkmanin mukaan yksi ongelma piilee poliisien resursseissa tehdä esitutkintaa. ”Siellä tietotaito vaihtelee nollasta sataan.”

Toinen heikko lenkki ovat oikeudenkäyntiprosessien asiantuntijalausunnot. Toisin kuin hyväksikäyttöepäilyn tutkijoilla, epäillyn avustajalla ei ole mahdollisuutta pyytää viranomaisteitse asiantuntija-apua.

”Myös yksityiseltä puolelta niin kutsutun ’second opinionin’ eli asiantuntija-arvion saaminen on vaikeaa”, Korkman arvioi.

Hyväksikäyttösyytteet ovat saattaneet viedä syyttömiä isiä vankilaan.

”Olen nähnyt tapauksia, joissa on tullut väärä tuomio ja todella hatarin perustein. Kyllä näinkin voi käydä”, Korkman myöntää.

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön leima on voimakas. Se vaikuttaa viranomaisten asenteisiin ja oikeudessa huoltopäätöksiin, vaikka rikosoikeudellista näyttöä ei olisikaan.

Jos rikosepäily menee tutkintaan, epäilylle vanhemmalle saattaa tulla kielto tavata lastaan.

Sen tietävät myös vieraannuttajat.

 

Haastateltujen isien nimet on muutettu. Kuvissa olevat henkilöt eivät liity juttuun.

Juttu on julkaistu Suomen Kuvalehden numerossa 15/2013. Molemmat asiasta tehdyt aloitteet olivat tammikuussa 2014 eduskunnan lakivaliokunnan käsittelyssä.