Korruptio ei välttämättä ole laitonta, mutta suomalainen eliitti ei aina piittaa kohtuudesta, sanoo entinen laillisuusvalvoja Jacob Söderman. Hän arvostelee myös Stefan Wallinin ja Janne Gallen-Kallela-Sirénin toimintaa.
”Suomessa päättäjät sallivat usein itselleen etuja, jotka eivät ole puolustettavissa”, sanoo Jacob Söderman. Kuva Martti Kainulainen / Lehtikuva.Korruptio, jääviys ja moraali ovat hallinneet keskustelua Suomessa viime viikkoina. Tunteita ovat erityisesti nostattaneet Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläisen, puolustusministeri Stefan Wallinin (r) sekä Helsingin taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirénin toiminta.
Finnairin Mika Vehviläinen nousi otsikoihin, kun kävi ilmi, että hän oli myynyt asuntonsa eläkeyhtiö Ilmariselle 1,8 miljoonalla eurolla ja jäänyt asuntoon vuokralaiseksi. Työsuhdeasunnon vuokran maksaa Finnair. Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailas johtaa puhetta Finnairin hallituksessa. Vehviläinen taas istuu Ilmarisen hallintoneuvostossa.
Ministeri Stefan Wallinin toiminta herätti kysymyksen jääviydestä, kun hän oli mukana hallituksessa päättämässä varuskuntien lakkauttamisista. Dragsvikin ruotsinkielinen joukko-osasto säästyi kirveen iskulta. Myöhemmin kävi ilmi, että Wallin kuuluu Dragsvikissa toimivan Uudenmaan prikaatin kiltaan. Asiasta jätettiin oikeuskanslerille tutkintapyyntö.
Kohua on nostattanut myös museonjohtaja Janne Gallen-Kallela-Sirénin toiminta Guggenheim-museohankkeen yhteydessä. Hän lähti mukaan jäseneksi Guggenheim-säätiön hallituksessa istuvan Carl-Gustaf Ehrnroothin Ekoport-yhtiöön, joka on erikoistunut ongelmajätteen keruuseen. Samaan aikaan Gallen-Kallela-Sirén oli Guggenheim-hankkeen Helsingin pääneuvottelija.
Hänen jääviyttään selvittää apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin.
Oikeustieteen lisensiaatti ja eduskunnan entinen oikeusasiamies Jacob Söderman, miten moitittavana pidätte Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen asuntojärjestelyjä?
”Mikäli julkisuudessa olleet tiedot Finnairin ja Ilmarisen toiminnasta pitävät paikkansa, kyse on korruptiosta. Se saattaa olla hyvän hallintotavan vastaista ja pahimmassa tapauksessa jopa lainvastaista. Tämä on yhteiskunnan kannalta toimintaa, jota valtioneuvoston ei pitäisi hyväksyä. Toisen yhtiön peruspääoma on saatu verorahoista ja toisen yhtiön eläkemaksut kerätään veroluonteisesti.”
Onko korruptio laitonta?
”Korruptio-sanaa ei esiinny Suomen laissa ollenkaan. Ensimmäisen kerran se on virallisesti esillä nykyisessä hallitusohjelmassa. Korruptiossa on kyse siitä, että henkilö jolla on virka-asema tai vaikutusvaltaa elinkeinoelämässä, väärinkäyttää sitä itsensä tai jonkun toisen hyväksi. Se ei välttämättä ole laitonta, mutta useammin hyvän hallintotavan vastaista.”
Entäs poliitikot, eikö eduskuntaan valitun Stefan Wallinin nimenomaan pitäisi ajaa äänestäjiensä asioita ja käyttää valtaansa heidän hyväkseen?
”Kyseessä on eri asia, koska Wallin ei saa itselleen henkilökohtaista hyötyä siitä missä varuskunnat sijaitsevat. Säännöksiä ei ilmeisesti ole rikottu. Mutta olisi ollut viisasta, että Wallin olisi eronnut Uudenmaan prikaatin killasta siksi ajaksi, kun hän toimii puolustusministerinä.”
Onko Janne Gallen-Kallela-Sirénin toiminta Guggenheim-museohankkeen yhteydessä ollut sopivaa?
”Hän on virkamies, joka ei saisi käyttää virka-asemaansa siihen, että edistää jonkun asiaa. Olisi ollut parempi, että hän olisi antanut hankkeelle sysäyksen ja muut puolueettomat ihmiset olisivat tehneet selvitykset. Hänen sidonnaisuutensa ja ystävyytensä Guggenheimin hallituksen jäsenen kanssa ovat senlaatuisia, että hän ei saisi edistää hanketta omana virka-asianaan.
Näyttää siltä, että puurot ja vellit ovat menneet pahasti sekaisin. Hän itse kokee hankkeen myönteisenä, mutta Helsingin kaupungilla on miljoonia pelissä. Se vaatisi puolueettoman valmistelun.”
Koskevatko liike-elämää samat eettiset ja moraaliset säännöt kuin politiikkaa?
”Suomessa päättäjät sallivat usein itselleen etuja, jotka eivät ole puolustettavissa. Sekä liike-elämässä että politiikassa säädyllisyyden, kohtuuden ja sääntöjen noudattaminen olisi pitkän päälle tavattoman hyödyllistä. Monessa yrityksessä korostetaankin nykyisin hyvän hallinnon merkitystä.”
Onko yritysjohtajilla velvollisuus noudattaa eettisiä ja moraalisia periaatteita?
”He itse katsovat, että periaatteet koskevat heitä ja että he noudattavat esimerkiksi hyvää hallintotapaa. Mutta välillä tapahtuu selviä ylilyöntejä ja syntyy kyltymätön into syödä omasta kuormasta. Ahneus voittaa.”
Onko läpinäkyvyyden kannalta esimerkiksi ongelmallista, että isot kauppaketjut saavat kunnissa hyviä liiketiloja ja tonttimaita? Ovatko kuntapäättäjien ja yritysten välit liian likeiset?
”Kun päättäjät ovat saaneet esimerkiksi autokaupoista tuntuvia alennuksia, niin kyllä se haiskahtaa pahalle, jos on samalla mukana tekemässä kaupparyhmää koskevia päätöksiä.”
Toimiiko Suomessa hyvä veli -verkosto, joka vaikuttaa päätöksiin liike-elämässä ja politiikassa?
”Meillä on yhteiskunnassamme eliitti, joka ei aina piittaa kohtuudesta tai säädyllisyydestä. Esimerkiksi talvimyrskyjen aikaan kymmenet tuhannet ihmiset olivat ilman sähköjä ja jotkut jopa viikkoja. Samaan aikaan lehdissä kerrottiin Fortumin johdon satumaisista palkkioista. VR taas on toiminut jo kaksi talvea todella huonosti ja toteutti sekavan maksu-uudistuksen. Pian VR:ssä päätettiin nostaa johtajien palkkoja asianomaisen ministerin ihmetellessä vieressä.”
”Ruotsissa ja Englannissa johtajien ylimääräisiä bonuksia ja etuisuuksia on jouduttu vähentämään tuntuvasti esimerkiksi pankkisektorilla julkisen närkästymisen ja voimakkaan yleisen mielipiteen vuoksi. Tämä on meillä vasta edessä.”
Jacob Söderman , Mika Vehviläinen , Stefan Wallin , Janne Gallen-Kallela-Sirén , korruptio
Demarikonkarin kanta vahvistaa nämä väärinkäytökset. Ekonomi Harri Sailas on päässyt ison veljensä Raimon SDP siivellä liian vaativiin tehtäviin. Hän on tyrinyt pahasti sekä eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtajana ostamalla yksittäisen luxusasunnon ylihintaan että Finnairin hallituksen puheenjohtajana vuokraamalla sen toimitusjohtajalle liian korkealla vuokralla.
Finnair on ollut jo neljä vuotta pahassa tappiokierteessä. Nyt pitäisi jo vaihtaa sekä sen hallitus että toimitusjohtaja. Nämä saatanan tunarit ajavat sen tuhoon.
Söderman on oikeudentajussaan suorastaan käsite. Tällaisia virkamiehiä lisää ja kaikenlainen kähmintä ja kotiinpäinveto olisi historiaa. Huomattava seikka Södermanin uralla on myös se, ettei hänen suomenruotsalaisuutensa ole virkatoimissa tai lausunnoissa milloinkaan näkynyt. Olkoon tämä Stefan Wallinille ja muillekin julkihärskeille kotiinpäinvetäjille opiksi.
Lakeja pitää muuttaa heti, jotta piittaamaton eliitti saadaan kuriin.
HKK Heidi I Hautala on antanut asian tiimoilta päätöksensä:
”Asuntokauppa- ja vuokrausprosessista keskusteltiin yksityiskohtaisesti. Ministeri on vakuuttunut siitä, että kaikki on sujunut hyvän hallintotavan ja lakien mukaan”
Kuvioon kuuluu parin vuoden kuluttua tehtävä kallis remontti jota ainakaan Vehviläinen ei maksa. Sitten siitä eteenpäin ja asunto siirtyy takaisin Vehviläiselle alihintaan.
Kun Finnair ei lähtenytkään optiota tuottavaan lentoon pitää jotenkin hyvitellä johtajaa. Hyvät veljet astuvat nopeasti kuvioihin ja mitään laitonta tai hyvään hallintoon kuuluvaa ei ole tehty. Laittoomuus pitää paikkansa kaikki muu on hyvin kyseenalaista.
Hyvät veljet jatkavat pelejään eriarvoisuuden lisäämiseksi ja narinointaan veroistaan. Ei hyvältä näytä maan meno kohti kreikkalaisuutta elämää.
Esimerkki,oikeudenmukaisuus , eettisyys ja morali pitäisi valua ylhäältä alaspäin eikä päinvastoin.On sanomattakin selvää, että lopulta tälläinen moraalirappio ei johda yhteiskunnan kannalta välttämättä kovin hyviin tuloksiin.
Ja juuri liike-elämässä pitäisi ehdottomasti toimia mahdollisimman rehellisesti ja luotettavasti.Valitettavasti elämme kuitenkin epätäydellisessä maailmassa, jossa useat asiat näyttävät hyvältä vain paperilla.
Lakeja pitää muuttaa heti, jotta piittaamaton eliitti saadaan kuriin.
Kas kas, söderman herätettiin takaisin politiikkaan.
Mikäs onkaan hänen mielipiteensä tapaus Dragsvikista?
Yhteiskunnallisesti mielenkiintoista ja ikävää, että meillä ovat alkaneet yleistyä nämä ääri- eli täydellisyysídeologiaan kiinnittyneet näkemykset ja sen mukaiset turpa kiinni-mentaliteetit.
Realistinen skenaario nyt lienee, että Suomi tulee europolitiikassaan lähivuosina lukkiutumaan valittuun ideologiseen linjaukseen, ja se ei mielestäni kovin järkevää ole.
Arvostan suuresti Södermania ja olen samaa mieltä.
Rötöstelyt pitää saada kuriin. Muutoin olemme kreikkalaisten kaltaisia ja jo lähes samassa jamassa.
No niin, arvoisat ”ylempien kansankerrosten” hyvä veli -kerhojen jäsenet ja suvaitsevaiston kellokkaat. Mitenkäs nyt suu pannaan?
Mikäli tuon Södermanin lausunnon olisi esittänyt Soini tai joku muu perussuomalainen, niin se olisi oitis tyrmätty ”halpahintaisena populismina”. Ai ai sitä paheksunnan ja tuomitsemisen määrää, mikä olisikaan kuultu…
Mutta nyt kun kritiikkiä tuli aivan odottamattomaltakin suunnalta, taisivat puolustusmekanismit mennä pahasti sekaisin. Kritiikki tuli nimittäin tällä kertaa sellaiselta suunnalta, jota on aika paha ruveta mitätöimään suvaitsevaiston perinteisesti käyttämillä metodeilla eli populistiksi tai rasistiksi haukkumalla tai muita vastaavia leimakirveitä heiluttelemalla.
”Korruptio ei välttämättä ole laitonta, mutta suomalainen eliitti ei aina piittaa kohtuudesta, sanoo entinen laillisuusvalvoja Jacob Söderman. Hän arvostelee myös Stefan Wallinin ja Janne Gallen-Kallela-Sirénin toimintaa.”
Karmeaa tekstiä. Voisin oksentaa ja oksennankin: Eikö näille hurreille löydy mitään rajaa? Kyllä löytyy.
Korruptio on aina yhtä laitonta, kuin insestikin., Korruptio johtaa kaikkiin rikoksii.
” suomalainen eliitti ei aina piittaa kohtuudesta,” Eliitti, eliitti, oksennan.
Jacob Söderman. hänestä voidaan tehdä suvaitsevaisen korruption esimerekki,.
”…Entäs poliitikot, eikö eduskuntaan valitun Stefan Wallinin nimenomaan pitäisi ajaa äänestäjiensä asioita ja käyttää valtaansa heidän hyväkseen?
”Kyseessä on eri asia, koska Wallin ei saa itselleen henkilökohtaista hyötyä siitä missä varuskunnat sijaitsevat. Säännöksiä ei ilmeisesti ole rikottu. Mutta olisi ollut viisasta, että Wallin olisi eronnut Uudenmaan prikaatin killasta siksi ajaksi, kun hän toimii puolustusministerinä.”…”
Tottakai Wallin saa henkilökohtaista hyötyä siitä, että asemassaan säilytti Dragsvikin. Pohjanmaanhurrit suorastaan nuolivat hänen saappaitaan 8.2.
Muuten,
Anna-Maja Henriksson kuuluu edelleen Dragsvikin kiltaan, ilmoittaa siitä sivuillaan eduskunta.fi..
Samoin Rkp:n kansanedustajat Mikaela Nylander ja Thomas Blomqvist. He iloitsivat ”voitosta” 8.2.
Heidän eduskuntasivuillaan ei ole mainintaa killan jäsenyydestä.
Stefan Wallinin ja Anna-Maja Henriksson, siis kummatkin Rkp:n ministerit ja lisäksi kansanedustajat Mikaela Nylander ja Thomas Blomqvits kuuluvat Dragsvikin kiltaan!
Samoin Stefan Wallinin valtiosihteeri Marcus Rantala.
Dragsvikin, Uudenmaan prikaatin killan valtuuskunta:
Puheenjohtaja:
Ekonomie magister Karl Stockmann, Helsingfors
Varapuheenjohtaja 2012:
Politices magister Björn Weckström, Sibbo
Jäsenet:
Försäljningschef Christer Blomberg, Borgå
Riksdagsledamot Thomas Blomqvist, Raseborg (rkp)
Professor Georg H. Borgström, Helsingfors
Filosofie magister Björn Federley, Helsingfors
Ekonomie magister Christel Hartwall, Sibbo
Justitieminister Anna-Maja Henriksson, Jakobstad (rkp)
Pens arbetsskyddschef Mårten Hoge, Borgå
Förvaltningsdirektör Susanne Homén, Helsingfors
General Gustav Hägglund, Helsingfors
Stadsdirektör Mårten Johansson, Raseborg
Verkställande direktör Jussi Laitinen, Helsingfors (Aktia-pankki)
VD Mikael Lilius, Helsingfors
Vice VD Ingmar Lindberg, Helsingfors
Vice VD Kaj-Erik Lindberg, Esbo
VD Folke Lindström, Väståboland
Riksdagsledamot Mikaela Nylander, Borgå (rkp)
Politices magister Tom Palmberg, Helsingfors
VD Gretel Ramsay, Raseborg
Statssekreterare Marcus Rantala, Helsingfors
Direktör Niklas Savander, Grankulla
Energidirektör Roald von Schoultz, Raseborg
VD Karl Gustav Storgårds, Helsingfors
Patentjurist Björn Säfwenberg, Sverige
Honorärkonsul Claes-Henrik Taucher, Helsingfors
Försvarsminister Stefan Wallin, Åbo (rkp)
VD Patrick Wackström, Borgå
Sjökapten Bror Westerholm, Raseborg
Överstelöjtnant Olavi Wetterstrand, Vasa
Yksi killan jäsenistä on vieraan vallan edustaja. Asuu Ruotsissa.
Patentjurist Björn Säfwenberg, Sverige
Mä olen täysin vakuuttunut siitä että, kyllä JACke olis hoitanut nää hommat,mut valitettavasti näin asian tuntevaa ja rehellistä miestä ei löydy koko SUOMESTA.! JACCELLE ja Gnistanille paljon menestyksellisiä vuosia!
insesti -vertaus oli napakymppi .
suomalaisen perusrehellisyys on
raiskattu . alkoi vaalirahoituksen paljastumisesta ja …
jatkuu. jatkuu . jatkuu .
eikä loppua näy ?
ja tietysti Mikael Lilius on mukana …
ehti vaipanpunnitsemiselta tähänkin paskatemppuun .
saataisiko nää - verenimijät - jo kuriin ?
nehän mellastaa ihan joka rintamalla !
mietin niiden motiiveja .
viha ? pelko ?
muistuu mieleen dokumentti karjalan ortodoksien pakkokäännyttämisestä luterilaisuuteen sotien aikana .
saappaanvarteen ruoskaansa läiskyttelevä upseeri kävelemässä itkevien mummojen joukossa kirkonmäellä .
armeijan tehtävä ?
näin meitä ovat #kiltalaise# kohdelleet maailman sivu .
valta on … otettava näiltä pois !
Dragsvikin killan jäsenluettelon perusteella on yhä selvempää, että ko varuskunnan jääminen lakkautuslistan ulkopuolelle on päätetty hyvissä ajoin. Ministeri Wallinin hyökkäävä esiintyminen asiassa ei epäilyksiä vähennä. Vuoto menettelytavasta sopineesta sisäpiiristä on todennäköisesti vain ajan kysymys. Dragsvikin varuskunnan asema suomenruotsalaisen identiteetin rakentajana on valtaväestön silmissä joka tapauksessa menetetty. Siellä suoritettua varusmiespalvelusta tuskin kannattaa enää CV:hen kirjata.
Näin Vehviläinen näyttää esimerkkiä miten toimitaan, todellinen mahalasku ja toivottavasti vetää johtopäätökset ja eroaa.
kiitokset Tässä listaa -nimimerkille tiedon välittämisestä .
jäävejä vilisee niin että heikkopäistä huimaa .
mitittiin tässä skumppakilikaverin kanssa että olisiko valtio jo yhtä
turha instituutio kuin kirkko ?
olisiko nyt vihdoin yksilön aika ?
nää killat taitaa kouristella kuolemaansa . kuka täysjärkinen jaksaa
aina samassa jengissä vanhoja kuvioita ?
Lista tuolla aiempana ; )
Jos persujen lynkkausjoukko joka tälläkin palstalla pitää juhliaan saa tahtonsa läpi ja Dragsvik lakkautetaan, suositan kaikille suomenruotsalaisille nuorille siviilipalvelusta tai totaalikieltäytymistä. Jos perustuslain takaama oikeus elää tässä maassa ruotsinkielisenä romutetaan, on asevelvollisuudenkin suorittaminen kertakaikkisen typerää.
Miksei oikaista samantien loogiseen lopputulokseen, pistetä kiinni kaikki ylimääräiset, isojen varusmiesjoukkojen koulutukseen suunnitellut varuskunnat, siirrytä palkka-armeijaan ja lakkauteta asevelvollisuus?
Onko korruptio laitonta?
”Korruptio-sanaa ei esiinny Suomen laissa ollenkaan. Ensimmäisen kerran se on virallisesti esillä nykyisessä hallitusohjelmassa. Korruptiossa on kyse siitä, että henkilö jolla on virka-asema tai vaikutusvaltaa elinkeinoelämässä, väärinkäyttää sitä itsensä tai jonkun toisen hyväksi. Se ei välttämättä ole laitonta, mutta useammin hyvän hallintotavan vastaista.”
Lahjonta tarkoittaa kai yleensä täsmälleen samaa kuin korruptio.
Virkamiehen lahjonta on toki laitonta (RL 16 luku 13§, mutta Finnairin johtaja tai Ilmarisen johtaja eivät kaiketi ole virkamiehiä. Sen sijaan
toiminnan hyväksyttävyyden rajat asettaa yhtiön hallitus, joka voi halutessaan erottaa toimitusjohtajan ilman irtisanomisaikaa. Toimitusjohtajan korkea palkka johtuu osin tästä riskistä.
Mikäli hallituksen jäsen keplottelee toimitusjohtajalle asiattomia etuja, tämä on osakkeenomistajien asia. Osakkeenomistajien pitää valita hallitus, joka ajaa heidän etuaan, ei toimitusjohtajan tai yksittäisen hallituksen jäsenen omaa etua.
Suomalaisia myyttejä:
Rehellisyydestä puhuttaessa termiin kuuluu etuliite ”epä”.
Maailmaa nähneenä olen kokemuksesta sitä mieltä, että muista kansakunnista ylipäätänsä erottavana tekijänä suomalaisuuteen kuuluu perusepärehellisyys.
Nationalistien (natsien?) pulssi ehkä kiihtyy mutta tarjoan luettavaksi eeppisen kuvaukseni Finnairin lennolta Seattlesta ”Helsinskiin”. Tehkää hyvin: /www.litorina.org/id115.html/.
Minusta Vehviläisen asuntokauppa on puhdasta varastamista. On kestämätöntä, että arvoasuntosijoituksen myyntitappion välttämiseksi kupataan eläkeyhtiön kassasta sopivampi hinta kavereiden kesken. Vuokrasuhteen koplaaminen vielä samojen naamojen yhteispelillä on toinen yhtä moraaliton teko ja riittävä peruste irtisanomiselle.
Oma linjani on, että en ainakaan itse lennä Finnairilla illaksi kotiin. Samaa suosittelen muillekin.
seppo72:
”Nationalistien (natsien?) pulssi ehkä kiihtyy mutta tarjoan luettavaksi eeppisen kuvaukseni Finnairin lennolta Seattlesta ”Helsinskiin”. ”
Täh? Jos ei Finnair kelpaa, niin mitä helkkaria sillä lennät. Helsinskihän on Itä-Euroopassa, missä ei ole natseja vaan kommunisteja. Natsit ovat Helsingborgissa, tietysti.
Mitä rehellisyyteen tulee, niin kullakin on käsityksensä kansallisista erityispiirteistä. Se sallittakoon, vaikka rasismiksi luokitellaankin.
Thomas Blomqvist, Rkp todistaa Wallinin osuuden Dragsvik-asiaan
Rkp:n tammisaarelainen kansanedustaja ja aiempi Tammisaaren kaupunginvaltuutettu Thomas Blomqvist iloitsi ”hyvistä uutisista” 8.2.2012 näin:
”-spekulaatiot varuskuntien ympärillä ovat jatkuneet pitkä aikaa ja on hyvä, että voimme nyt viimein laittaa pisteen kaikille arvauksille. On koko ajan ollut vahvoja puoltoja säilyttää Draksvik, se on selvinnyt hyvin kaikissa mittauksissa, se on kustannustehokas ja tarjoaa korkealaatuista koulutusta.
Puolustusbvoimat on suurten muutosten edessä ja siksi Draksvikin Uudenmaan prikaatin säilyminen
ei ollut itsestään selvä asia, vaikka itse olen aina uskonut prikaatin tulevaisuuteen. Olen siksi iloinen, että prikaatin säilyttämisen eteen tehty työ on tuottanut tuloksen. Luulen myös että puolustusministeri Wallinin hyvällä perehtymisellä prikaatin toimintaan ja merkitykseen on ollut suuri painoarvo.”
(sfp.fi 8.2.2012:
”- Spekulationerna kring garnisonens vara eller inte vara har pågått under en längre tid, och det är bra att vi nu äntligen kan sätta punkt för alla gissningar. Det har hela tiden funnits mycket starka argument för att bevara verksamheten vid Dragsvik. Brigaden har klarat sig bra i alla mätningar; den är kostnadseffektiv och erbjuder en högklassig utbildning.
- Försvarsmakten står inför väldigt stora omställningar, och därför var utgången för Nylands Brigads del inte självklar, trots att jag själv alltid trott på brigadens framtid. Jag är därför glad över att arbetet för att bevara garnisonen har burit frukt. Jag tror även att försvarsminister Wallins goda kännedom om brigadens verksamhet och betydelse har varit av stor vikt.
Thomas Blomqvist
Publicerad 08.02.2012”
Näin siis Draksvikin alueen rkp-edustaja kertoo, että Wallin vaikutti asiaan ja iloitsee, että Wallinin ponnistelu johti toivottuun tulokseen.
Vehviläinen-Ilmarinen-asuntokauppaa on vaikea nähdä korruptiona kun ei ole kerrottu saiko Harri Sailas siitä ylimääräistä etua. Se on kuitenkin kansalaisen silmissä päivänselvää, että Vehviläinen sai.
Suhmurointi ystävän hyväksi Ilmarisen rahoilla lähentelee pikemminkin kavallusta kuin korruptiota. Eikös se ole kavallus jos henkilö asemansa avulla käyttää työnantajan rahoja omiin tarkoituksiinsa. (Asuntohan ei mennyt vapailla markkinoilla pyydettyyn hintaan kaupaksi?)
Söderman on ainoa vaikuttaja, joka uskaltaa nostaa tosiasian tässäkin esiin. Hänellä on kanttia - kiitos. Istuvilla, asiasta vastuussa olevilla ministereillä, erityisesti Hautalalla olisi nyt ollut tilaisuus näyttää rohkeutensa ja kaapin paikka. Poliittinen kantti petti - hyvävelipuuhastelu voitti. No, onneksi on Jakke - mies paikallaan silloin kun kanttia tarvitaan.
Suomessa aletaan vasta vähitellen ymmärtää miten korruptio eroaa traditiosta, tähän saakka ne ovat olleet erottamattomat.
Kävelikö Tarja Halonen Sauli Niinistönkin yli, kun ei jättänyt varuskunta-asiaa uuden puolustuvoimien ylipäällikön ratkaistavaksi, vaikka sitä häneltä pyydettiin..
Oliko naisylipäällikkö helpommin manipuloitavissa kuin mies olisi ollut. Sen tietäivät armeijan herrat. Halonen sanoi että jos ei luoteta armeijan arvioijiin, niin maksemme heille turhasta.
Paljonko heille maksettiin, että saatiin Walliuksen toivoma tulos aikaan? Tuo Tarjan maksu sana särähti kummasti korvissa, kun näyttää että maksamalla eliitti saa tehdä mitä haluaa, kun maksaa. Eikös Kemijärven konkurssissakin pesä tyhjennetty vaalirahasuhmuroinneilla rahasta, ja sitten sanottiin että firma on varaton. Näinkö toimitaan Finnairissakin?
Ei Hautalalla ole sanan sijaa Hallituksen päätöksissä, muuhun kuin mitä on sovittu salasissa hallitusneuvotteluissa, joissa sinetöitiin kaikkien puolueiden ”lahjuskiintiöt”.
Vihreät saivat siinä vain 100 euroa perusturvaa, ja ympäristö- ja elinkeinoministerinsalkut.
Kokoomuksen Katainen sai pääministerinsalkun ja miljoonien ohjuskaupat USAsta Rissalan varuskunaan ja Vrkkunen kuntaministerin salkun ja maaseudun alasjoa varten kuntaliitoksilla.
Demarien Urpilainen sai valtionvarainministerinsalkun ja miljardeja Kreikka- ym EU- lainoihin. Kuzenina-Rickhardson sai sosiaaliministerinsalkun,
EU-velkojen takaisinsaamiseksi leikkauksilla köyhiltä ja sairailta Suomessa. Ihalainen sai työministerinsalkun sekä namusia ja turhia työllistämiskursseja tarjottaviksi tyhjennettäville kunnille, lohdutukseksi miljoonien verotulojen menetyksistä.
Kristilliset saivat jyrkän EI n homoliitoille ja poliisien määrärahojen leikkaamisen.
Vasemmistoliitto sai kulttuuriministerin salkun ja rahat Stadionin koraukseen jos tukevat myös Guggenhaimin rahoitusta.
Keskusta, ei mitään.
Perus-suomalaiset saivat syntipukin leiman kielirasisteina sekä kyyditykset autioituviin kuntiin seuraavia vaaleja odottamaan, koska eivät neuvottelijoiden jakoon tyytyneet ja lähteneet siitä vatuuseen.
RKP sai kaiken tämän ja paljon lisää, senjälkeen kun neuvotteluissa luvattu Dragsvik on pelastettu.
Näillä siis mennään ja pulinat pois
Demla- demokraattiset lakimiehet.
Halonen, Söderman, Jonkka ja mitä niitä onkaan…
Samanlaista porukkaa kuin Ruotsin expo.
Ei Hautalalla ole sanan sijaa Hallituksen päätöksissä, muuhun kuin mitä on sovittu salaisissa hallitusneuvotteluissa, joissa sinetöitiin kaikkien puolueiden ”lahjuskiintiöt”.
Vihreät saivat siinä vain 100 euroa perusturvaa, ja kaksi ministerisalkkua joiden tehtäbvät sanellaan hallituksen toimesta
Kokoomuksen Katainen sai pääministerinsalkun+ miljoonien ohjuskaupat USAsta Rissalan varuskuntaan, Vrkkunen kuntaministerinsalkun ja maaseudun alasajoa varten kuntaliitoksilla.
Demarien Urpilainen sai valtionvarainministerinsalkun + miljardeja Kreikka- ym EU- lainoja varten.
Kuzenina-Richardson
sai sosiaaliministerinsalkun, EU-velkojen takaisinsaamiseksi Suomen köyhiltä ja sairailta leikkaamalla.
Ihalainen sai työministerinsalkun + namusia ja työllistämiskursseja tarjottaviksi tyhjennettäville kunnille, miljoonien verotulojen menetyksistä.
Kristilliset saivat jyrkän EI n homoliitoille ja poliisien määrärahojen leikkaamisen.
Vasemmistoliitto sai kulttuuriministerin salkun ja rahat Stadionin remonttiin, mikäli he tukevat myös Guggenhaiminkin rahoitusta.
Keskusta, ei saanut mitään muuta kuin häpeän vaalitappiosta.
Perus-suomalaiset saivat syntipukin leiman kielirasisteina sekä kyyditykset autioituviin kuntiin seuraavia vaaleja odottamaan, koska eivät ehtohin suostuneet ja lähteneet vastuuta kantamaan.
RKP sai kaiken tämän ja paljon lisää, senjälkeen kun neuvotteluissa luvattu Dragsvik on pelastettu.
Näillä siis mennään ja pulinat pois
Kaikkia kansalaisia koskettava suurin korruptio tapahtuu akselilla sosiaali- ja terveysministeriö - Lääkäriliitto ja lääketehtaat. Tämänkin suuri kansa tietää, mutta ei voi asialle yhtään mitään. Tästä liitosta aiheutuu yhteiskunnalle valtavat ylimääräiset kulut kun järkeviä muutoksia ei saada aikaan ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Tätä liittoa median, ja erityisesti SK:n, tulisi syvällisesti tutkia ja penkoa. Mm. Söderman on saanut tätä koskevaa aineistoa, mutta mitään ei tapahdu. Tähän soppaan kukaan ei näköjään uskalla puuttua.
Tranparency Suomea johtaa kuulemma EKn johtaja. Ihmekkös sitten, että Suomi niin korruptoivapaaksi maaksi listoilla osoittautuu?
Meidän ongelmamme on se, että koko kansantaloutemme menestys on perustunut kartelleihin ja Hyvä veli verkkoihin. Eiköhän varsin hyvä osoitus suhteestamme korruptioon ole tuo Södermannin toteamus ”Korruptio-sanaa ei esiinny Suomen laissa ollenkaan. Ensimmäisen kerran se on virallisesti esillä nykyisessä hallitusohjelmassa.” Ja syyn mainintaan tiedämme kaikki.
Korruptio ja piittaamattomuus kansalaisten arvoista ja veronmaksuhalusta kukoistavat meidän jokaisen arkipäivässä.
http://eaglesflysingly.blogspot.com/2012/02/suuret-ovat -helsingin-rakentamisen.html
http://eaglesflysingly.blogspot.com/2011/01/vain-vetayt yvat-poliitikot-uskaltavat.html
Kuinkahan kauan tuota omanedun tavoittelua pitää jatkua ennen kuin pohjolassa alkaa ”suomi-kevät”.
Onko tämä sitä valkopesukampanjaa, kun taas Batmanni lasketaan lausumaan moraaliseettisiä näkemyksiään, kaiken maailman ”vääryyksistä”?
Voisitteko siellä toimituksessa kysäistä Bat mieheltä, että onko ne tennissukat vaihdettu puhtaisiin ja kenkiin viritetty oikeanlaiset hajunsyöjät!
Robinin tuloa odotellessa..
Korruptiotahan se ilmiselvästi on. Mutta eihän sitä saa ääneen sanoa näin vähän korruptoituneessa maasa.
Solomon R. Guggenheim -säätiön ja Guggenheim Partners -investointipankin johdossa on samoja henkilöitä. Voisivatko suomalaiset teollisuusyritykset saada jonkin suurtilauksen USAsta, jos Helsinki ottaisi vastaan Guggenheimin Katajanokalle?
Lasketaanpa diilin kustannukset. Helsinki antaisi tontin, maksaisi suunnittelun, rahoituskustannukset, rakennuksen, henkilöstökulut, kiinteistönhoidon, lisenssit, konsultoinnit ja näyttelyt. Kustannukset ja/tai saamatta jääneet tulot olisivat 45-50 miljoonaa euroa vuodessa. Jos juuri Guggenheimin houkuttelema lisäturisti tekisi täällä 1.000 euron ostokset,
siitä jäisi nettotuloa, voittoa 100 euroa. 50.000 lisäturistia toisi siten nettoa 5 miljoonaa euroa vuodessa. Jos 400.000 helsinkiläistä tukkisi syntyvää tulosvajetta 100 eurolla vuodessa kukin, niin puuttuvat 40 miljoonaa saataisiin kokoon.
Valtio ja kunnat subventoivat teattereita, oopperoita ja museoita. Mutta ne ovatkin suomalaisten johtamia ja tukevat ja kehittävät meidän osaamistamme meidän ehdoillamme. Suomalaiset alan ihmiset osaavat ostaa itse palveluja myös ulkomailta, sopivimmalta tilanteen mukaan. Olisi perin outoa, jos omatoimiset, ahkerat ja sinnikkäät guggenheimiläiset rakentaisivät meille uutta globaalia G-brändiä. Kyllä me naureskelisimme, jos Tukholmassa, Oslossa tai Kööpenhaminassa olisi meneillään vastaava haihattelu. Vertailun vuoksi: 1970-luvulla Adnan Khashoggin piti pelastaman Suomen elinkeinoelämä.
MILLÄ OIKEUDELLA JAKOB SÖDERMAN PUUTTUU SIVIILIOIKEUDELLISIIN SOPIMUKSIIN ?
- Mika Vehviläisen asuntoetu on tehdyn työsopimuksen mukainen, josta hän maksaa kaikki verot.
- Ilmarinen on ostanut asunnon vapailta markkinoilta siellä pyydettyyn hintaan, jonka se on katsonut sen kannattavan maksaa.
- Finnair on vuokrannut asunnon Ilmariseltä heidän keskenään sopimaansa hintaan, oman harkintansa mukaan, mikä kuuluu Finnairin hallituksen toimivaltaan.
- Nämä siviilioikeudelliset sopimukset, eivät kuullu ministeri Heidi Hautalan toimivaltaan.
- Finnairin hallitus on vastuussa yhtiökokoukselle ja Mika Vehviläinen yhtiön hallitukselle.
Luuleeko herra/rouva, joka on nimimerkin ”SOPIMUKSEN MUKAINEN” takana, että
kyseessä on puhtaat markkinavoimat, kun kauppa on syntynyt.
Voi todeta, että ”johan on markkinat”, kun ne ovat valtion erityisessä suojeluksessa.
USA:n Enron-skandaalissa yms on nähty, että sisäpiirin keskinäinen peli heiluttaa enemmän, kuin muutamia miljoonia sinne tänne.
Kysymys vielä, mihin tarvitaan poliittisia ministereitä, jos he eivät voisi ottaa kantaa - huomautan, että ottaa kantaa eikä suinkaan asettaa vangitsemismääräyksiä - asioissa, joissa liikkuu yhteisesti valvottu raha.
Mutta nyt kun kritiikkiä
tuli aivan odottamattomaltakin suunnalta, taisivat puolustusmekanismit mennä pahasti sekaisin. Kritiikki tuli nimittäin tällä kertaa sellaiselta suunnalta, jota on aika paha ruveta mitätöimään suvaitsevaiston perinteisesti käyttämillä metodeilla eli populistiksi tai rasistiksi haukkumalla tai muita vastaavia leimakirveitä heiluttelemalla.
Jacob Söderman:in ajatuksissa aimo annos ideologiaa.
”Toisen yhtiön peruspääoma on saatu verorahoista ja toisen yhtiön eläkemaksut kerätään veroluonteisesti.”
- Ei sillä ole merkitystä jos pörssiyhtiön peruspääoma on saatu verorahoilla, tai ylipäätänsä mistä peruspääoma on aikoinaan tullut.
Joko hallituksen toiminta saa yhtiökokouksen hyväksynnän tai ei - sillä on merkitystä.
Hallituksen toiminta pitää luonnollisesti olla myös maan lakien mukaista.
- Ilmarinen, joka saa tulorahoituksensa veroluontoisilla maksuilla, sen pitää luonnollisesti toiminnassaan seurata lakia.
Kuitenkin sen omassa
harkinnassa on millä hinnalla ja mitä kiinteistömassa tai osakkeita se itselleen hankkii-
Näitten hankkiminen on osa Ilmarisen päivittäistä toimintaa, millä se lisää omaisuusmassaansa.
Ilmarisen hallitus vastaa teoistaan omistajilleen ja Rahoitustarkastukselle - ei ministerille.
Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.
nelmi kirjoitti:
Europpan entinen oikeusmies on puhunut tekstiä, mikä tavalliselle kansalaiselle on itsestään selvää. Vallanhaltijat ovat varmaan pöyistyneitä kokeneen lainvartijan selkeistä näkemyksistä. Finnair-pomo on ollut niin kiireinen varmaan, ettei ole ehtinyt antaa toimeksiantoa välittäjälle testatakseen markkinain hinnoittelua. Samoin varmaan eläkepomolla on ollut kiirettä ja huoli siitä, että toinen kaveri, kun ollaan ristikkäin eri rooleissa, saa asunnollaan käyvän hinnan ja saa asua nimenomaan kodissaan tarvitsematta muuttaa minnekään eikä tarvinnut kysellä, mikäs pomon saa myymään omaisuuttaan ja ihanko panisi rahat Finnairin osakkeisiin. Herroja ovat arvostelleet tähänasti vain ne inhopersut.