Ilmatilanloukkaus: Tämä venäläishävittäjä leikki kissaa ja hiirtä suomalaisten kanssa

Tutkija: ”UFO-hävittäjä” on Hornetien ylivoimainen haastaja.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Venäläishävittäjä Su-35S ”Flanker” tai alkuperäiskielellä Cy-35C (Istrebitel) teki läpilyönti- ja esittelykierroksen Suomen ilmatilassa tiistaina 20. toukokuuta kello 15.

Hävittäjän lisäksi ilmatilaa loukkasi samana päivänä toinenkin venäläiskone.

Lisäksi käytettävissä olevien tietojen ja eri lähteiden arvioiden mukaan klo 15 lentänyt hävittäjä yritti ilmeisesti uudelleen klo 22:n aikaan Suomen rajojen yli. Kone jäi kuitenkin kansainväliselle alueelle – suomalaisten tunnistustehtävä oli lopulta aiheeton.

Hävittäjä kuului Venäjän laivaston ilmavoimiin, ja ainoa yllättävä seikka ilmatilanloukkauksessa oli, että tämä uusi konetyyppi on tullut ensimmäisenä käyttöön juuri laivaston ilmavoimissa.

Kone tuli Suomenlahdelle Sosnovyi Borin kohdalta ja lensi ensin länteen kansainvälisessä ilmatilassa, kääntyi Kotkan ja Porvoon puolivälissä 45 asteen kulmassa Suomen puolelle ja ylitti Sarvisalon saaren eteläkärjen ja Porvoon eteläosat, mutta poistui kansainväliseen ilmatilaan uudestaan ennen Helsinkiä.