Hitler kannusti salaisilla aseilla Suomea sotimaan

Adolf Hitler
Teksti
Jukka Parkkari
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomalaisten taistelutahdon ylläpitämiseksi Hitlerin kannatti nähdä vaivaa ja vilauttaa salaisuuksiakin.

Mannerheim Hitler
Operaatiopäällikkö Alfred Jodl päivittää vieraalle karttoja. Kuvassa vasemmalta Jodl, Mannerheim ja Franz Halder, Hitlerin oikealla puolella Wilhelm Keitel ja W.E. Tuompo. Kuva Kalle Sjöblom / SA-kuva.

Dokumenttielokuva Göringin sauva kertoo Mannerheimin Saksan-vastavierailun ulkoiset puitteet, mutta ei sitä, mitä Adolf Hitler puhui vierailleen aterioiden yhteydessä.

Kenraali Paavo Talvelan muistelmista on kuitenkin pääteltävissä, että Führer yritti valaa marsalkkaan voitonuskoa paljastamalla sotasuunnitelmiensa lisäksi myös tietoja Saksan salaisista aseista.

Suomen mukanaolo oli äärimmäisen tärkeä Saksan sodankäynnille, sillä Mannerheimin johtama armeija oli Hitlerin sotavoimien vahvin kumppani itärintamalla. Suomalaisten taistelutahdon ylläpitämiseksi kannatti nähdä vaivaa ja vilauttaa salaisuuksiakin.

Suomalaisia tai saksalaisia kuvaajia ei tietenkään päästetty seuraamaan Hitlerin ja Mannerheimin seurueiden huippusalaisia keskusteluja eikä valtakunnanmarsalkka Hermann Göringin metsästyslinnassaan järjestämää illanviettoa.

Näissä kaikissa tilaisuuksissa Talvela oli kuitenkin mukana istuen ruokapöydässä jopa Hitlerin vieressä. Mannerheim istui pöydän toisella puolella Führeriä vastapäätä.

Talvela suhtautui Mannerheimiin äärimmäisen kunnioittavasti, jopa palvovasti, mutta eipä hän vähätellyt Hitleriäkään. Lentoaan Hitlerin kanssa Suomeen Mannerheimin syntymäpäiville hän kuvasi päiväkirjassaan näin:

“Tunnelma oli juhlallinen, kun tiesi lentävänsä avaruudessa maailmanhistorian ehkä ihmeellisimmän henkilön kanssa ja joka tapauksessa nykyajan kuuluisimman ihmisen ja suurimman neron seurassa.”

Talvelan päiväkirjat julkaistiin 1977 kaksiosaisena laitoksena nimellä Sotilaan elämä (Kirjayhtymä).

Hitlerin kostoaseet

Hitlerin päämajassa pidettiin Mannerheimille ja hänen seurueelleen tilannekatsaus, jossa Talvelan mukaan oli “asioiden tavattoman salaisuuden tähden” liian paljon suomalaisia kuulemassa. Tilaisuudessa olivat äänessä korkeat saksalaiset upseerit ja lopuksi myös Hitler itse.

Talvela kommentoi kuulumaansa katsausta:

“Se oli erittäin mielenkiintoinen mutta niin salaisluonteinen, etten voi valitettavasti panna siitä mitään paperille, niin historiallista kuin se olisikin.”

Jo tämä viittaa siihen, että kyse ei ollut pelkästään rintamatilanteen esittelystä, vaan tarjolla oli jotain kiinnostavampaakin.

Lounaan yhteydessä keskusteluja jatkettiin. Talvela täsmentää Hitlerin puheenaiheita: “Hän kertoi salaisia asioita aseistaan, mitä en taaskaan voi panna paperille”.

“En taaskaan” viitannee siihen, että salaisista aseista oli jo aikaisemminkin ollut puhetta.

Vierailulla Göring kertoi, että sota saattaa olla pian ohi. Talvela ei kerro perusteluista, mutta jostain todella mullistavasta täytyi olla kysymys.

Uusia aseita

Juuri tuohon aikaan Saksan salaisten aseiden kehittely oli kiihkeässä vauhdissa. Tärkeimmät näistä uutta teknologiaa edustavista aseista olivat suihkuhävittäjät, risteilyohjus (V1) ja ballistinen ohjus (V2). Ohjuksia Hitler kutsui “kostoaseiksi”, joilla oli tarkoitus kuitata liittoutuneiden Saksaan tekemät suurpommitukset.

Mutta kehitteillä olivat myös ilmatorjuntaohjukset, helikopteri ja useat muut uutuudet. Ydinasetutkimustakin tehtiin, mutta siinä ei päästy kovin pitkälle.

Ylivoimaisesti monimutkaisin näistä aseista ydinpommin jälkeen oli V2-ohjus. Sen onnistunut koelaukaisu suoritettiin jo 3. lokakuuta 1942, siis vain kolme kuukautta Mannerheimin Saksan-vierailun jälkeen.

Saksan tärkeintä suihkuhävittäjää Me-262:ta valmisteltiin ensilentoonsa suomalaisten vierailun aikana. Lento tapahtui 18.7.1942 ja sarjatuotanto alkoi seuraavan vuoden toukokuussa.

Aseiden valmistus hidastui

Uusista salaisista aseistaan puhumalla Hitler yritti tietysti saada Mannerheimin vakuuttumaan Saksan voitosta suursodassa. Marskin matkan aikoina El Alamein ja Stalingrad olivat vielä edessäpäin, mutta Saksan armeija oli jo erityisesti Moskovan suunnalla kokenut pahoja takaiskuja.

Paljastaessaan uusien aseittensa salaisuuksia Hitler uskoi saavansa ne käyttöön paljon nopeammin kuin todellisuudessa tapahtui. V1-risteilyohjus oli tarkoitus saada sarjavalmistukseen ja laajamittaiseen käyttöön jo vuoden 1943 loppupuolella, mutta ensimmäinen V1 laukaistiin Lontooseen vasta 13. elokuuta 1944. V2 iski Lontooseen 8. syyskuuta samana vuonna.

Kostoaseiden valmistumista hidastivat teknisten ongelmien lisäksi myös liittoutuneiden pommitukset. Brittien tiedustelu MI 6 oli jo vuonna 1939 saanut vihiä siitä, että Peenemündessa testattiin “rakettiammuksia”.

Tietoja Saksan salaisista aseista tihkui Englantiin koko ajan, mutta vasta elokuussa 1943 lähetettiin 433 raskasta pommikonetta pudottamaan lastinsa Peenemündeen. Pommitus ei osunut aivan kohdalleen, mutta tuhot olivat kuitenkin niin suuret, että Saksan oli pakko siirtää osa salaisesta asetutkimuksesta ja koelaukaisuista Puolaan.

Agentti Peenemündessa

Talvela kertoo muistelmissaan, että kenraalieversti Franz Halder huomautti hänelle aterian aikana “miten tärkeää on, etteivät asiat tule diplomaattien tietoon”. Informaatio oli tarkoitettu siis vain Suomen korkeimmalle sotilasjohdolle ja sitä kautta varmaankin presidentti Risto Rytille, mutta ei ulkoministeriölle.

Talvelalle tiedot Saksan salaisista aseista olivat selvästikin uusia, mutta eivät välttämättä kaikille samassa pöydässä aterioiville suomalaisille. Mannerheimin seurueeseen kuului muun muassa päämajan tiedustelupäällikkö eversti Aladar Paasonen.

Useissa lähteissä on kerrottu, että Suomen tiedustelulla oli oma agenttinsa Peenemündessa seuraamassa Saksan salaisten aseiden kehittämistä. Esimerkiksi tiedustelukenraali Raimo Heiskanen julkaisi vuonna 1989 teoksen Saadun tiedon mukaan, joka kertoo päämajan johtamasta tiedustelusta vuosina 1939-1945.

Heiskanen luettelee Suomen tiedustelun salaisten asiamiesten toimineen muun muassa Berliinissä, Budapestissa, Vatikaanissa, Lissabonissa ja Bernissä. Sitten kenraali jatkaa:

“Peenemündessa, Saksan rakettikeskuksessa, on sodan loppuvaiheessa toiminut radiolla varustettu asiamies.” Heiskanen ei nimeä yhtään edellä mainituissa paikoissa toimineista agenteista, mutta toteaa yhden heistä olleen tunnettu salakuljettaja Algot Niska.

Tiedustelupäällikkö Paasonen oli tietenkin kertonut Saksan salaisista aseista tietämänsä myös Mannerheimille. Taitavana näyttelijänä Marski osasi taatusti olla paljastamatta Hitlerille, että tietää jo, millä peleillä Saksa toivoi kääntävänsä vielä sodan voitoksi.

Paasonen ja Canaris

Paasosen tietolähteisiin kuului Saksan tiedustelun, Abwehrin, johtaja amiraali Wilhelm Canaris, jota hän kävi useita kertoja tapaamassa ja johon hän  onnistui kertomansa mukaan luomaan luottamuksellisen suhteen. Helmikuussa 1942 Paasonen ja Canaris olivat käyneet kahdenkeskisiä keskusteluja Tallinnassa.

Canaris kuului Hitlerin vastaiseen salaliittoon. Führerin salamurhan epäonnistuttua myös Canaris vangittiin ja teloitettiin kesällä 1944.

Paasosen hyvin suppeat omat muistelmat Marsalkan tiedustelupäällikkönä ja hallituksen asiamiehenä (Weilin & Göös, 1974) kertovat lyhyesti myös vierailusta Hitlerin luona, mutta sijoittavat matkan kuukautta tapahtunutta myöhemmäksi.

Paasonen ei mainitse mitään Hitlerin asepuheista, mutta kirjoittaa tilannekatsauksen yhteydessä kerrotun suunnitelmasta Leningradin hävittämisestä maan tasalle.

“Niin tapahtuisi, Hitler sanoi, ellei Suomi tarvitsisi Leningradia”, Paasonen muisteli ja jatkoi:
“Tämän Hitler sanoi tosissaan, ja näin marsalkan tyrmistyneen ilmeen, mutta hän ei sanonut mitään.”