Pyhäjoen ydinvoimalan rakentaja on osa Venäjän ydinaseteollisuutta

Putinin hallinnon jatke Rosatom tähtää toimialan herruuteen.

Teksti
Kustaa Hulkko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Fennovoiman ydinvoimahanke nousi otsikoihin, kun Yle kertoi pohjoisruotsalaisten olevan huolissaan voimalaitoksesta, jonka venäläinen Rosatom rakentaa Pyhäjoelle.

Muuten Fennovoiman hankkeeseen liittyvät uutiset ovat viime viikkoina olleet myönteisiä.

Joulukuun 21. päivänä kerrottiin venäläisen Rosatomin sopimuksesta Fennovoiman kanssa. Sen mukaan Rosatom toimittaa Pyhäjoen Hanhikivi 1 -voimalaitoksen ja ostaa 34 prosenttia Fennovoiman osakekannasta.

Voimalan kauppahintaa ei julkistettu. Helsingin Sanomien mukaan Rosatomilla on merkittävä rahoittajan rooli. Rosatom vastaa 75-prosenttisesti rakentamisen rahoituksesta – todennäköisesti Venäjän valtion vientirahoittajan tuella.

Rosatomin tytäryhtiön Rusatom Overseasin kanssa on sovittu, että voimala tuottaisi sähköä vuonna 2024.