Markku Salomaa: Näin sain tiedot Suomen ilmatilaa loukanneesta venäläishävittäjästä

”Sotilastiedustelu on ammattilaisten työtä. He eivät halua julkisuutta”, Salomaa kirjoittaa.

ilmavalvonta
Teksti
Markku Salomaa
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kaksi venäläiskonetta loukkasi Suomen ilmatilaa 20. toukokuuta. Ilmatilanloukkauksista 24. toukokuuta kertoneen juttuni tiedot eivät olleet peräisin Rajavartiolaitokselta tai ilmavoimilta kuten nämä tahot ovat todenneet.

Juttuni lähteenä olivat erään Nato-maan sotilastiedustelun edustajan välittämät tiedot, jotka olivat hyvin yksityiskohtaisia myös konetyypeistä. Tiedot eivät istuneet siihen yleiskuvaan, jonka Suomen viranomaiset välittivät.

Saamieni tietojen mukaan todennäköisenä on pidettävä, että koneet olivat Su-35S ja Berijev A-50U tai ainakin, että nämä koneet olivat liikkeellä tuolloin juuri samalla alueella samaan suuntaan.

Tapahtunutta on tarkasteltava laajan tilannekuvan mukaan ja tiedoilla, joita koko Suomenlahden alueen valvonta tuottaa.