Pohjoismainen mallimme on vaarassa: Suomen pitää erota veroliitosta
Jos rahaliitto laventuu veroliitoksi, Suomen on paras erota. Veroliitto tarkoittaa yksittäisten jäsenmaiden verotulojen siirtoa Brysselin jaettaviksi.
Nimitetyt virkamiehet ohittavat veronmaksajien valitsemat hallitukset; demokraattinen takaisinkytkentä puuttuu. Kun suomalaiset poliitikot eivät itse suostu jakamaan suomalaisten verorahoja ulkomaiden kanssa ja ottamaan muiden riskejä kannettavikseen, veroliiton virkamiehet asetetaan päättämään heidän puolestaan.
Käytännössä Saksa, Ranska, Italia ja Espanja sopisivat, miten rahat käytetään ja mitkä riskit jaetaan. Siinä ei paljon Suomea kuunnella (painoarvomme on 2 prosenttia euroalueen bkt:sta), sillä näiden maiden poliittinen johto on valittu pitämään huolta vain oman maansa eduista. Muiden maiden etu tulee kuvaan vain, jos tämä samalla välillisesti hyödyttää omaa maata enemmän kuin maksaa. Heitä ei ole valittu edustamaan Eurooppaa, he ovat vastuussa omalle äänestäjäkunnalleen. Turha tästä ketään on syytellä, valtapelin politiikka toimii luonnostaan näin.
Liittovaltio Amerikassa kerää veroina 19 prosenttia bkt:sta. Sveitsissä liittovaltion osuus on 9 ja EU:n budjetti on toistaiseksi ainoastaan 1 prosenttia sen bkt :sta. Suomessa valtion vero- ja muut tulot ovat 54 prosenttia bkt:sta, joten jos Euroopan liittovaltio ottaisi veroina pelkästään Sveitsin federaation vaatimattomat 9 prosenttia, Suomen pitäisi joka vuosi antaa liki 20 prosenttia budjetistaan muiden päätettäväksi.
Korkeaa veroastettamme ei juuri ole varaa nostaa. Siten kaikki raha, joka lähetetään Brysseliin eikä palaa sieltä muodossa tai toisessa, täytyy löytyä karsimalla budjetin menoeriä. Eikä Suomella ole sanomista siihen, missä muodossa ja milloin mahdollisesti joku osa Euroopan veroliittoon toimitetuista rahoista palaa takaisin.
”Jaetaan verorahojamme muille” ei ole iskulause, jolla tulee uudelleen valituksi. Kansallinen budjetti on enemmän kuin sarja numeroita. Se on äänestäjien vuosien saatossa hioma tahdonilmaus siitä, millaisessa yhteiskunnassa kansa haluaa elää. Veroliiton aloittama tsunami lopulta särkisi Suomessa pohjoismaisen mallin, jonka Ruotsi ja Tanska rahaliiton ulkopuolella kykenevät säilyttämään.
Pidemmällä aikavälillä myös talouspoliittisesti veroliitto on askel taaksepäin. Se nimittäin kaventaa entisestään yksittäisen jäsenmaan mahdollisuuksia ehkäistä talouden epätasapainoja ja sopeutua näihin, koska se poistaa osan veropoliittisestakin liikkumavarasta. Rahaliittohan on jo vienyt rahapoliittisen kyvyn asettaa korkotaso taloussyklin mukaisesti ja sopeuttaa antamalla valuutan heikentyä.
Tunnettu suursijoittaja George Soros luennoi viime maanantaina Berliinissä, että euron pirstaloituminen pitää ehkäistä nimenomaan perustamalla Euroopan yhteinen veroviranomainen, joka ottaa kantaakseen Euroopan keskuspankin ostamiin obligaatioihin liittyvän vakavaraisuusriskin.
Toistaiseksi Saksan liittokansleri Angela Merkel ja talousministeri Wolfgang Schäuble ovat vastustaneet euromaiden yhteisiä riskitakuita, mutta Ranska, Espanja ja Italia ovat jo jonkin aikaa innokkaasti ajaneet euro-obligaatioita, joilla olisi kaikkien jäsenmaiden yhteistakuu. Ollaan vaaravyöhykkeellä.
Suomen etu on pitää huoli, että Euroopan rahaliitto ei avoimesti tai varkain lavennu veroliitoksi. Suomi joutuu kovaan painostukseen. Sitä osoitellaan syypääksi euron hajoamiseen. Taktisesti älykkäintä on vallata neuvotteluasemat tukemalla rahaliittoa nyt voimakkain aloittein ja kannanotoin mutta samalla selkeästi kertoa, millä ehdoin Suomi ainoastaan voi olla mukana. Nytkään emme halua olla ajopuu, joka kolistelee kohti aavaa merta virran vietävänä, vailla omaa tahtoa. Ulapalla ajopuusta tulee uppotukki.