Kaikki sudet eivät ole sairaita häirikköjä
Olisi luotava yhteispohjoismainen susien hoitosuunnitelma, koska suden elinalueet eivät noudata valtioiden rajoja, kirjoittavat Heidi Andersson ja Hannu Ranki.
Susi on kautta aikojen ollut pelätty ja vihattu petoeläin. Elokuvissa ja pahuuden symboleissa esiintyy ihmissusi, Rooman mytologiassa Romulus kasvoi susiemon huostassa ja suomalaisessa sanastossa susi esiintyy monissa eri yhteyksissä kuten jonkin tavaran sanotaan olevan susi.
Ihmisen ja suden keskinäinen suhde perustuu valtaan. Molemmat katsovat olevansa itseoikeutettuja hallitsijoita omalla reviirillään. Ihminen ja susi kilpailevat myös osittain samoista saaliseläimistä, mikä on omiaan lisäämään jännitteitä. Toinen hallitseva piirre on molemminpuolinen pelko, mikä lisää yhteiselon jännitettä.
Suden jälkiä ja tekoja voi nähdä yhä useammin lähellä ihmisasutusta. Tällöin puhutaan tarkemmin ajattelematta häirikkösusista, jotka hakeutuvat ihmisasutuksen läheisyyteen. Tutkimusten mukaan pääosin vesikauhuiset sudet ovat viimeisen 50 vuoden aikana surmanneet Venäjällä, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa vain 17 ihmistä.
Asutus leviää yhä syvemmälle susien asuinalueelle: turismi kasvaa, vapaa-ajan asutus työntyy korpimaisemiin ja metsätalous muuttaa susien asuinaluetta. Susi joutuu elämään yhä lähempänä ihmistä. Voidaan kysyä, häiritseekö ihminen sutta työntymällä eläimen asuinalueille vai onko susi häirikkö, kun se pyrkii säilyttämään elinkelpoisuutensa?
Suurpetojen riistakuvaus on kasvattanut suosiotaan. Kuvauskojujen läheisyyteen houkutellaan susia, karhuja ja ahmoja. Vastuu seurauksista on ihmisellä. Mitä enemmän totutamme susia ihmiseen, sitä rohkeammiksi sudet muuttuvat ja sitä enemmän me niitä kohtaamme.
Sudellakin on paikkansa ekosysteemissä, minkä vuoksi sitä on suojeltava sukupuuttoon kuolemiselta. Suomessa on tuoreimman virallisen talvikannan arvion mukaan 120 -135 sutta, joista poronhoitoalueella elää laskentatavasta ja ajankohdasta riippuen 20 – 40 yksilöä.
Suden uhanalaisuuden ainoa syy on pyynti. Ristiriita ihmisen ja suden välillä on lisännyt salametsästystä. Suden rajanylitykset Suomen ja Venäjän rajalla ovat viime vuosina suuresti vähentyneet, mikä vähentää susikantamme geneettistä muuntelua.
Erityisesti Skandinavian susikannan geneettinen tilanne on hälyttävä, ja siksi olisi paikallaan, että kaikki pohjoismaat ottaisivat yhteisen vastuun susien suojelusta ja perinnöllisestä monimuotoisuudesta. Suomen susikanta on keskiössä.
Olisi luotava yhteispohjoismainen susien hoitosuunnitelma, koska suden elinalueet eivät noudata valtioiden rajoja. Hoitosuunnitelmaan pitäisi sisällyttää reviiripohjainen susivahinkojen korvausjärjestelmä ja muut ennaltaehkäisevät toimet kuten lähettipannoitus, laumanvartiakoirien käyttö ja neuvova susipuhelin.
Hoitosuunnitelman tulee varmistaa, että mukana olevat maat hoitavat myös kansallisella tasolla susikantoja tavalla, joka takaa suunnitelman tavoitteiden saavuttamisen.
Suomen susikannan hoitosuunnitelmassa (2005) pyritään suden suotuisaan suojelutasoon. Tämä tarkoittaa sitä, että laji pystyy pitkällä aikavälillä selviytymään luonnollisissa elinympäristöissä elinkelpoisena, ja että lajin luontainen levinneisyysalue ei pienene. Siksi on tärkeää, että suden sallitaan asettua ja lisääntyä myös poronhoitoalueella ainakin Lapin luonnonsuojelualueilla.
Heidi Andersson ja Hannu Ranki Andersson on oikeustieen tohtori, Ranki valtiotieteiden maisteri.