Euroopan neljä polkua - entä jos seuraa katastrofi?
Euroalueen ennätyksellinen työttömyys on keskeisin talous- ja yhteiskuntapoliittinen ongelma, joka horjuttaa Euroopan vakautta.
Seuraavassa esitän Euroopan neljä mahdollista ”etenemisreittiä”, joista jokainen voi sisältää samoja yhteiskunnallisia ja taloudellisia ilmiöitä.
1. Kääritään hihat
EU:n ja EKP:n nykyinen säästö- ja bondikorkojen säätöpolitiikka lähtee siitä perusoletuksesta, että kansalaiset hyväksyvät sisäisen devalvaation ja elintason alenemisen välttämättömänä ehtona talouden tervehdyttämiseksi.
Tämän oletuksen mukaan kaikki ryhtyvät töihin velkojen maksamiseksi. Kreikkaa lukuun ottamatta maat voivatkin maksaa velkansa. Ilman työtä hihojen kääriminen vaatii kuitenkin äärimmäistä kärsivällisyyttä, sinnikkyyttä ja ennen kaikkea uskoa tulevaisuuteen – tämä koskee erityisesti Espanjan massiivista työttömien joukkoa.
Juuri Espanja voi kuitenkin kääntää Euroopan talouden suunnan. Maan talous supistui enää 0,1 prosenttia toisella vuosineljänneksellä ja on syksyn tullen kääntynyt hiuksenhienoon kasvuun. Espanjassa työttömien määrä on alkanut hiukan vähentyä samalla kun kiinteistöjen hinnat ja autokauppa ovat pysyneet aikaisemmalla tasolla – lisäksi maan vienti kasvoi kahdeksan prosenttia viime vuonna.
Italian epävakaa poliittinen tilanne huolestuttaa.
Italian hallitus arvioi valtion velan määrän nousevan tänä vuonna noin 130 prosenttiin bkt:stä. Keskeinen kysymys on haluavatko italialaiset maksaa velkansa eurossa pysyen?
Viiden prosentin bondikorko tarkoittaa Italian velkamäärällä 100 miljardin euron korkokuluja vuodessa. Maan EU-vastaisuus on merkittävää ja sen vähenemisestä ei näy merkkejä.
Niinpä tulevaisuudessa Italia saattaa ristiriitaisesti kiristää unionia liiraan siirtymisellä, ellei sen lainaehtoja helpoteta.
Joka tapauksessa EU:n nykypolitiikalla on mahdollisuuksia niin kauan kuin Italian ja Espanjan poliittinen vakaus säilyvät.
2. Saksan vahvistuminen
Saksan teollisuustuotanto laski heinäkuussa kuukausitasolla yllättäen 2,3 prosenttia. Tällä ei kuitenkaan ole vaikutusta siihen suureen linjaan, jossa Euroopan kehitystä vie eteenpäin Saksan taloudellinen voima, erityisesti sen laatuun perustuva auto- ja koneteollisuus.
Tämä ilmiö imee työikäisiä Etelä-Euroopasta Saksaan.
Saksaan muutti viime vuonna yli miljoona maahanmuuttajaa eli 13 prosenttia enemmän edellisvuoteen verrattuna. Esimerkiksi espanjalaisia tai Espanjasta oleskeluluvan saaneita ihmisiä saapui viime vuonna noin 30000 – korkein luku sitten vuoden 1973.
Keskeinen kysymys on, jatkuuko ja kiihtyykö suuntaus edelleen. Näin Euroopan reunavaltiot näivettyisivät vähitellen ja Saksan voima kasvaisi entisestään. EU:n valtaa siirtyisi Saksalle ja euro vastaisi vuosien kuluessa käytännössä yhä enemmän vanhaa Saksan markkaa.
Eurosta tulisi myös entistä vakaampi valuutta ja kokonaisuutena Euroopan talous kehittyisi suotuisasti.
Tämän skenaarion toteutuessa myös Saksan pitkän aikavälin aleneva väestöennuste kääntyisi nousuun kriisimaiden kustannuksella.
3. Eurosta luopuminen
Sisäinen devalvaatio on ilman suurempaa vastustusta onnistunut Neuvostoliitosta irronneissa Virossa, Liettuassa ja Latviassa, joissa kansakunnan sisäinen halu integroitua länsimaihin on ylittänyt heikentyneen elintason tuomat haitat.
Etelä-Euroopassa tällainen historiallinen ja koko kansakuntaa muutokseen ajava ylimääräinen taustavoima puuttuu.
Tällä hetkellä euron arvo on liian korkea kriisimaille, erityisesti Kreikalle; niiden irtoaminen valuutta-alueesta johtaisi näiden kansallisten valuuttojen devalvoitumiseen.
EU:n nykyiseen kaikki alat näivettävään säästöpolitiikkaan verrattuna devalvaation eduksi nousee sen kyky synnyttää nopeammin taloudellista toimeliaisuutta vienti- ja matkailualoille.
Euron häviäminen voi tapahtua myös niin, että vahvin talous irtoaa valuutasta ensimmäisenä.
Harvardin professori Robert Barron mukaan Saksan kannattaa irrota eurosta ensimmäisenä, minkä jälkeen näin tekisi myös Italia ja muut euromaat. Suunniteltu ja hallittu siirtyminen kansallisiin valuuttoihin tai pienempiin valuuttaliittoihin olisi kuitenkin liian noloa useimmille johtaville poliitikoille.
Lisäksi Saksan työllisyystilanne on maan sisäisten palkkaratkaisujen ja EU-politiikan seurauksena kehittynyt suotuisasti, jolloin euro saa Saksan tuen tulevinakin vuosina.
Niinpä tämä skenaario jää varsin teoreettiseksi siinäkin tapauksessa, että se voitaisiin osoittaa edullisimmaksi vaihtoehdoksi.
4. Katastrofi
Katastrofi-skenaario on otettava mukaan tarkasteluun sen takia, että 1930-luvun Saksan ja nykyisen Euroopan ilmiöistä löytyy mainittavia yhtäläisyyksiä.
Keskeisiä tekijöitä natsien valtaannousussa olivat ainakin ennätyksellinen työttömyys, kokemus epäoikeudenmukaisuudesta, demokraattisten voimien välinpitämättömyys ja pörssiromahdus.
Työttömyys:
Vuoden 1928 valtiopäivävaaleissa Hitlerin puolue sai mitättömän 2,6 prosentin kannatuksen.
Kuitenkin Saksan työttömyyden voimakas kasvu 1928-29 ja maatalouskriisin samanaikainen kärjistyminen johtivat natsien kannatuksen nousuun.
Tammikuussa 1929 työttömiä olikin lähes kolme miljoona eli miljoona enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Vuoden 1930 alussa lyhennettyä työviikkoa tekevät huomioiden työttömien määrä oli kasvanut jo noin 4,5 miljoonaan. Nykyään pelkästään jo Espanjassa on työttömiä tätä enemmän.
Kokemus epäoikeudenmukaisuudesta:
Saksalaiset kokivat Versaillesin rauhan ja sen myötä tulleet sotakorvaukset epäoikeudenmukaisiksi. Tämä lietsoi osaltaan yleistä tyytymättömyyttä.
Nyt miljoonat kansalaiset kokevat kriisimaiden pelastuspaketit huijauksena, koska niiden avulla autetaan ensisijaisesti pankkeja.
Vallitsevan politiikan avulla Saksan pankit ovatkin siirtäneet Kreikka-vastuunsa euroalueen veronmaksajille. Tavalliset kreikkalaiset ajattelevat säästöpolitiikan syösseen heidät turmioon.
Toisaalta kokemus epäoikeudenmukaisuudesta on kasvanut myös Pohjois-Euroopassa – työtön ja takausvastuun pankeilta saanut veronmaksaja ei sulata suurpankkeja koskevaa ”liian suuri kaatumaan” -periaatetta, vaikka se talouden termein voitaisiin perustellakin.
Demokraattisten voimien välinpitämättömyys:
Professori Ian Kersaw’n mukaan Saksassa demokraattiset voimat itse alkoivat heikentää omilla toimillaan demokratiaa ennen natsien valtaannousua.
Kersaw jatkaa, että ilman tätä ilmiötä Hitler ei olisi koskaan päässyt valtaan kaikista agitaattorin kyvyistään huolimatta.
Nykytilanteessa on otettava huomioon, että EU:n komissiota ja EKP:tä ei ole valittu parlamentaarisesti. Silti komission ja EKP:n valta on kriisin edetessä kasvanut sekä parlamentaaristen voimien myötävaikutuksella että niiden kustannuksella.
Monet kansalaiset myös yllättyivät ikävästi valtioiden ryhtyessä takaamaan toistensa lainoja, mikä on heikentänyt uskoa EU-demokratian toimivuuteen.
Pörssiromahdus:
Kersaw’n mukaan valtaan noustakseen natsit tarvitsivat kaiken muun lisäksi myös valtiollisen kriisin. Tämä kriisi syöksyi Atlantin takaa Wall Streetin romahtaessa syksyllä 1929. Saksa tarvitsi USA:n myöntämiä lyhyitä lainoja.
Niinpä pörssiromahdus johti vakaviin seurauksiin: teollisuustuotanto, hinnat ja palkat alenivat voimakkaasti.
On otettava huomioon, että Saksan työttömyys oli jo selvästi kasvanut ennen pörssiromahdusta. Nykyaikaan tästä voi vetää sen yksinkertaisen johtopäätöksen, että EU:ssa vallitsevan ennätystyöttömyyden takia pörssiromahdus pitää sekasorron uhalla estää.
Kirjoittaja Sauli Karvonen on diplomi-insinööri.