Nauretaan yhdessä dosenteille

Profiilikuva
Kirjoittaja on poliittiseen viestintään erikoistunut dosentti ja Innovation and Entrepreneurship InnoLab -tutkimusalustan johtaja Vaasan yliopistossa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Sekä valtiovarainministeri Alexander Stubb että pääministeri Juha Sipilä ovat ”heitoillaan” ja ”lipsahduksillaan” antaneet ymmärtää, millaisen arvon he tutkimukselle ja sen tekijöille antavat.

Eivät kovin kummoista.

He ovat valinneet julkisuustaktiikan, joka taatusti hirvittää myös monia perinteisiä sivistyskepulaisia ja akateemista kokoomusväkeä.

”Käynnissä näyttää nyt valitettavasti olevan voimakkain tieteen, tutkimuksen ja tieteellisen sivistyksen vastainen kampanja sitten maailmansotien välisen ajan”, arvioi Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen tänään Helsingin Sanomissa.

Kekkonen kritisoi päättäjiä tieteen ja siihen liittyvän rationaalisen ajattelun vastaisesta lähestymistavasta. Monia lainsäädännöllisiä uudistuksia ajetaan härkäpäisesti vastoin asiantuntijoiden näkemyksiä.