Olisiko Yle valmis vuoropuheluun?

Profiilikuva
Kirjoittaja on poliittiseen viestintään erikoistunut dosentti ja Innovation and Entrepreneurship InnoLab -tutkimusalustan johtaja Vaasan yliopistossa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Mediakritiikki on tärkeä osa yhteiskunnallista keskustelua. Kansallisten yleisradioyhtiöiden saama palaute on siinä suhteessa omaa luokkaansa.

Sen perustana on ajatus, että yhteisin varoin kustannetun, ei-kaupallisen yhtiön tulisi toimia erityisen puolueettomasti ja käsitellä asioita tavalla, jonka mahdollisimman moni voi hyväksyä.

Haaste on tietysti kova, ja tyytymättömyyttä on ilmassa tämän tästä.

Toisinaan kritiikin alle saattaa jopa hautautua se, että noin yleisesti yleisradioyhtiöihin ollaan aika tyytyväisiä. Niihin myös luotetaan usein enemmän kuin kaupalliseen mediaan.