Yliopistojen brändäävät tyrkyt
Emeritusprofessori Kari Uusikylän Vieraskynä tämän päivän Helsingin Sanomissa tiivisti monen yliopistolaisen tunnot.
Painava teksti tavoitti paljon siitä, minkä moni meistä ajattelee olevan pielessä.
Uusikylä kirjoittaa tutkijan työn epävarmuudesta, loputtomasta kilpailusta ja monen tuntemasta ahdistuksestakin.
”Neuroottinen sopeutuja-suorittaja on nostettu ihanteeksi; monien alojen sivistyneet, uutta luovat tutkija-opettajat ovat brändiyliopistolle vain painolasti ja kustannuserä”, Uusikylä sivaltaa.
Hän kritisoi Kati Järven aiemmin julkaistua Vieraskynää, joka minustakin sisälsi kylmäävää ja lyhytnäköistä markkinajargonia.
Yliopistoja käsittelevä kirjoitus, joka alkaa paperiteollisuutta koskevalla esimerkillä, ei voi päättyä kovin hyvin.
Sitä kuitenkin ihmettelen, miksi tutkijan näkyminen julkisuudessa ja tiedeviestintä edelleen latistetaan pinnalliseksi itsensä brändäämiseksi.
Uusikylä kirjoittaa, että ennen yliopiston tuote oli ”oppinut ja sivistynyt ihminen”, nyt tuote on ”itsestään brändiä tekevä niin sanottu osaaja”.
Hän myös arvelee, että yliopistoista ”ei heitetä ulos imago- ja mediamestareita” vaan heidät, jotka haluavat puhua sivistyksestä ja jopa moraalista.
Olen kyllästynyt kuulemaan, että julkisuudessa esiintyvä, työstään suurelle yleisölle viestivä tutkija on pinnallinen tyrkky vailla sisältöä, sivistystä ja asiantuntemusta.
En ymmärrä miksi ”mediamestari” ei voisi olla yhtä kiinnostunut sivistyksestä ja moraalista kuin tutkija, jolta tuo ”mestaruus” puuttuu?
Haastattelun antaminen tai blogin kirjoittaminen ei tee tutkijasta pinnallista kameran liehakoijaa, eikä esiintymisistä kieltäytyminen vastaavasti syvällistä ajattelijaa.
Kun yliopistot jakavat niukkuutta, voi samassa veneessä olevilla olla suuri kiusaus osoittaa, ketkä saa pudottaa matkasta.
Heitetäänkö yli laidan ”tuottamattomat” humanistiset tieteet, esimerkiksi ärsyttävän yhteiskuntakriittinen sukupuolentutkimus?
Tai esitetäänkö, että alat, joiden on mahdollista tuottaa suorastaan taloudellista voittoa, ovat markkinahenkisyydessään pahasta ja väärin?
Voimme jakaa myös yksittäisiä tutkijoita vuohiin ja lampaisiin.
Puhujakohtaisesti tutkijan pitää joko esiintyä, viestiä ja päivystää niin pirusti tai lämmittää jakkaraa norsunluutornissa, vaieta ja vaikuttaa viisaalta.
Tutkijan vapaus kapenee aina, kun tutkijayhteisö itse lähtee kertomaan, millainen tutkijan pitää tai ei pidä olla.
Siihen leikkiin ei kannata lähteä.
Tämä oli ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä
Tilaa Suomen Kuvalehti ja hanki luettavaksi koko sisältö ja arkisto
Tilaa