Kultaranta ja demokratian tila

Suoraan, haastaen, perustellen, kuunnellen – näin tasavallan presidentti Sauli Niinistö toivoi Kultaranta-keskusteluihin osallistuvien debatoivan.

Tilaisuutta raamittaneessa avauspuheessaan presidentti totesi, että vaikka Suomella on oltava selkeä ulkopoliittinen linja, tarvitaan sen pohjaksi avointa ja monipuolista ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua.

Niinistö myös muistutti, että ilmaisia lounaita ei ole: mukaan on kutsuttu ottamaan kantaa ja osallistumaan. Vieraat sisäistivät viestin, ja puheenvuoroista kilpailtiin.

 

Osallistuin länsimaita ja demokratian tilaa käsitelleeseen työryhmään. Puheenvuoroissani tarkastelin aihetta niin Ison-Britannian poliittisen tilanteen kuin Suomessa nyt käytävän yhteiskunnallisen keskustelun näkökulmasta.

Kysymys demokratian toteutumisesta on ollut viime vuodet Isossa-Britanniassa poliittisen keskustelun ytimessä. Niin Skotlannin itsenäistymistä kannattavien kuin Britannian eroa EU:sta vaativien perusteluissa demokratian toteutumisen puutteet ovat olleet keskeinen argumentti. Valtaa vaaditaan lähemmäs kansalaisia.

Kyse ei ole pintakuohusta, vaan kummassakin tapauksessa kritiikin huipentumana on merkittävä kansanäänestys. Skotlanti äänesti asemastaan viime syksynä, ja jäi ainakin vielä osaksi kuningaskuntaa. Britannian kansanäänestys EU-jäsenyytensä tulevaisuudesta on vielä edessä.

 

Kysymys demokratian tilasta ja yhteiskunnan kyvystä nivoa kansalaisiaan osaksi yhteistä projektia on puhuttanut Britanniassa myös kolmannessa yhteydessä: ääri-islamilaisen Isiksen riveihin lähteneiden nuorten kohdalla.

Maassa on pohdittu, mitä yhteiskunta voisi tehdä, jotta nuoret taistelemaan lähtemisen sijaan jäisivät rakentamaan tulevaisuuttaan. Isis-järjestön houkutellessa nuoria riveihinsä on kysytty, voisiko yhteiskunta kutsua nuoria vahvemmin osallisuuteen, tarjota heille näköaloja ja mahdollisuuksia.

Jos ihminen kokisi, että menetettävää on enemmän, olisiko hän vähemmän altis lähtemään?

 

Kultarannassa demokratian tilaa pohtineen työryhmämme keskusteluissa toivottiin, että suomalaiset kokisivat kansalaisina enemmän yhteiskunnan omistajuutta sen sijaan, että asemoivat itsensä tyytymättömiksi asiakkaiksi.

Vaikka ei tulkintaa tyytymättömistä asiakkaista täysin jakaisi, tai näkisi tyytymättömyyden syyt muualla kuin asiakkaan asenteessa, kannattaa visiota pohtia.

Moni lienee valmiimpi ponnistelemaan enemmän, jos kokee rakentavansa omaansa. Omaan kiinnittyy vahvemmin, omaansa haluaa vaalia ja puolustaa. Oman menestyskin voi ilahduttaa enemmän.

Olennainen kysymys niin Suomessa kuin Britanniassa kuitenkin on, miten tuottaa erilaisissa elämäntilanteissa oleville kansalaisille aitoa kokemusta siitä, että tämä yhteiskunta ja sen menestys on heidänkin etunsa ja asiansa.

Aihetta sivusi myös tasavallan presidentti loppupuheessaan. Hän arvioi, että mitä useampi suomalainen omistautuu, missä tahansa tehtävässä, sen paremmin meillä alkaa mennä.

 

En usko, että esimerkiksi vaatimus suorista riveistä haasteiden edessä tai entistä synkempien uhkakuvien maalailu saa mukaan heitä, joille visiot yhteiskunnallisesta omistajuudesta ja omistautumisesta tuntuvat vierailta.

Omistautuminen on minustakin tärkeää. Siitä puhuttaessa on hyvä muistaa, miten onnellista on, jos esimerkiksi on työ, jolle voi ja haluaa omistautua.

Yhteiskunnallinen keskustelu kaipaa senkin tunnustamista, että osalta kansalaisista pyydetään nyt muita enemmän venymistä.

Siksi muutosvaatimusten ja uudistuspuheen keskellä ja konkreettisten leikkaustenkin pian koittaessa on tärkeätä antaa tilaa huolenaiheista puhumiselle.

Jonkinlaista osallisuuden kokemusta voi näet tuoda jo sekin, että tuntee tulleensa kuulluksi, ehkä ymmärretyksikin, itseään koskevissa asioissa.