Väistykää kaiken maailman dosentit, täältä tulee Nalle

Pankkiiri Björn Wahlroos on yksi niistä harvalukuisista suomalaista, jotka voivat kutsua itsensä median haastatteluihin.

Profiilikuva
Blogit Vuorikoski
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ehkä sinullakin on lähipiirissäsi kaikkien alojen erityisasiantuntija. Minä kutsun tällä lempinimellä erästä sukulaistani. Kun hänen kanssaan istuu kahvipöydän ääreen, saa kuulla vankkoja käsityksiä sekalaisista asioista, yhteiskunnan laidasta toiseen. 

Erityisasiantuntija haluaa tietenkin myös provosoida. Nuorempana tartuin innokkaasti haasteeseen. Nykyään osaan jo toisinaan väistää väittelyn ja keskittyä kahvin ryystämiseen. Siitä kiittävät muut pöydän ääressä istujat. Myönnän, että taipumus erityisasiantuntijuuteen saattaa olla lievästi perinnöllistä. 

Sukulaismies tuli mieleen, kun luin pankkiiri Björn ”Nalle” Wahlroosin tuoreinta kannanottoa.

”Tämä pamfletti antaa tiukan poleemisen, mutta harkitun muodon Wahlroosin lukuisille pöytäpuheille ja ajatuksille”, Evan johtaja Matti Apunen toteaa julkaisun esipuheessa. 

Ei ole kuin reilu kuukausi siitä, kun Wahlroos arvioi Suomen Nato-jäsenyyttä Ulkopolitiikka-julkaisussa. Nyt teemana on perustuslaki. Hän moittii perustuslakiprofessoreja, haluaa vähemmän puolueita sotkemaan päätöksentekoa ja haluaisi lisää valtaa presidentille. Kritiikin yhtenä pontimena on seinään toistuvasti ajanut sote-uudistuksen valmistelu.