Tasavaltalaisen median aivohalvaus: Poika on syntynyt meille!

Presidentin vauvan ohella Suomeen näyttää syntyneen monarkia. Media suoltaa kuningasperheestä toinen toistaan tyhjäpäisempiä juttuja. 

Profiilikuva
Blogit Vuorikoski
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Aivan aluksi täytyy onnitella, koska vauvat ovat parhaita. Onnea vauvasta! 

Sen jälkeen on pakko kysyä: olemmeko menettäneet järkemme? 

Presidentti Sauli Niinistön vaimo Jenni Haukio on synnyttänyt lapsen, mikä on tietysti poikkeuksellinen tapahtuma paitsi isän aseman, myös hänen korkean ikänsä takia. Lasten syntyminen on noin muuten melko tavanomaista: Suomessa uusia ihmisiä syntyy päivittäin keskimäärin noin 150.

Ihan jokaisen itsellemme tuntemattoman vauvan syntymän takia emme millään ehdi vuodattamaan ilonkyyneleitä, mutta onneksi vauva on yleensä omalle lähipiirilleen maailmannapa. 

Vaikuttaa vahvasti siltä, että vauvan ohella Suomeen on syntynyt monarkia. Media suoltaa nimittäin kuningasperheestä toinen toistaan tyhjäpäisempiä juttuja.