Kokoomuksen viheliäinen ongelma: perussuomalaiset houkuttelee, toisella puolella vaanii vihreä vaara

Taktikoinnissa perussuomalaisten suuntaan piilee iso riski, joka liittyy kokoomuksen asemaan isoissa kaupungeissa.

Profiilikuva
Blogit Vuorikoski
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kevään 2019 eduskuntavaaleissa kokoomuksen tavoitteena oli pääministeripaikka, mutta ote siitä kirposi. Ehkä tappio johtui pyllähtelystä hoitajamitoitusasiassa, ehkä Harry Harkimon irtiotosta tai Antti Rinteen sairaslomasta (kuten silloinen puoluesihteeri Janne Pesonen jutussamme arvioi). Kuka tietää.

Vaalien jälkeen puolue joutui oppositioon, mikä on hallitusvastuuseen tottuneelle joukolle kova paikka. Toisaalta oppositio on hyvä paikka kerätä voimia.

Miten se on sujunut? Helsingin Sanomien kyselyn mukaan kokoomuksen kannatus pyöri alkuvuodesta 2019 yli 19 prosentissa, mutta vaalien jälkeen se on junnannut vaalituloksen eli noin 17 prosentin tuntumassa.

Oppositioaika ei siis toistaiseksi ole vauhdittanut kokoomusta. Toisin on käynyt perussuomalaisille, jonne Sanna Marinin hallituksen vastustus näyttää kerääntyneen.

 

Kun tein kokoomuksen vaalitaipaleesta juttua keväällä 2019, taustakeskusteluissa toistui viesti: puheenjohtaja Petteri Orpolla on aikaa näyttää, mutta ei loputtomiin. Samalla kävi selväksi, että pinnan alla muhii linjakonflikti, joka henkilöityy osin Orpoon.

Yksinkertaistaen ilmaistuna kokoomuksessa on ihmisiä, jotka toivovat puolueensa asemoituvan aatteellisesti lähemmäksi perussuomalaisia kuin vihreitä.

Iltalehden tuoreen kyselyn mukaan tämä joukko näyttää vahvistuneen. Puoluevaikuttajista peräti 82 prosenttia ilmoittaa nyt, että olisi valmis perussuomalaisten kanssa samaan hallitukseen.

Saman teeman parissa askarteli kansanedustaja Wille Rydmanin haastattelu Helsingin Sanomissa eilen lauantaina 1. helmikuuta.

Hän toisti tuttuja kantojaan, joiden mukaan perussuomalaisten kanssa pitäisi pystyä yhteistyöhön. Orpo teki hänen mielestään virheen, kun sulki puolueen pois yhteistyöstä Jussi Halla-ahon noustua valtaan.

Rydmanille porsastelevat kansanedustajatkin ovat vain ”erikoisjeppejä”. Tällä viitattiin ainakin vastaanottokeskusten tuhopoltoista iloinneeseen Ano Turtiaiseen sekä Juha Mäenpäähän, joka eduskunnassa pitämässään puheenvuorossa rinnasti maahanmuuttajat haitallisiin vieraslajeihin.

Vaikka Rydmanin näkemykset eivät ole mitään uutta auringon alla, ne ja vaikuttajakyselyn tulos sytyttivät sosiaalisessa mediassa kiivaan keskustelun kokoomuksen suunnasta. Osa puolueen vaikuttajista on jo tehnyt selväksi, ettei pysty sulattamaan puolueen käpertymistä perussuomalaisten kainaloon.

 

Mistä PS-kumppanuuden kannatuksen kasvu sitten johtuu?

Kokoomuksessa on taatusti myös ihmisiä, jotka suhtautuvat kielteisesti maahanmuuttajiin tai ilmastotoimiin, mutta iso osa tuntuu ajattelevan pragmaattisemmin. Se käy ilmi myös Iltalehden kyselyn vastauksista.

Jotenkin näin: yhteisessä hallituksessa perussuomalaiset voisi pitää kurissa ja yhteistyötä voisi tehdä vain valikoiduissa teemoissa. Perussuomalaisilta voisi kiristää ison määrän myönnytyksiä ja jopa saada täyden hallinnan kokoomukselle tärkeästä talouspolitiikasta.

Vastineeksi annettaisiin kenties joitain maahanmuuttopolitiikan myönnytyksiä, kuten tehtiin Sipilän hallituksen aikana. Tosin sielläkin puolella jotkut substanssinäkemykset – esimerkiksi työperäisestä maahanmuutosta – voi olla vaikea sovittaa yhteen.

Ajattelutapa on perusteltu siinä mielessä, että perussuomalaisten talouspoliittinen linja on monitulkintainen.

Vastikään ihmeteltiin puolueen vaihtoehtobudjetin omituisia ynnäilyjä. Jos perussuomalaisten talousosaaminen ei kohennu, voisi kokenut hallituskumppani viedä heitä kuin litran mittaa.

Kaihoa perussuomalaisten viereen on helppo ymmärtää senkin takia, että monen kokoomusvaikuttajan on vaikea nähdä muuta suuntaa – ainakaan niin kauan kuin keskusta rämpii alhaisissa kannatusluvuissa. Toivottu oikeistorintama syntyisi vain perussuomalaisten tuella. Marinin hallituksen höveli talouslinja hirvittää monia.

 

Taktikoinnissa piilee iso riski, joka liittyy kaupunkeihin.

Kokoomuksen kannatuksen iso volyymi löytyy pääkaupunkiseudulta ja muista isoista kaupungeista. Sekä eduskuntavaaleissa että vuoden 2017 kuntavaaleissa kokoomus keräsi kaikista äänistään lähes 40 prosenttia Suomen viidessä suurimmassa kaupungissa.

Jokaisessa niistä vihreät on noussut merkittäväksi poliittiseksi voimaksi. Eduskuntavaaleissa se ohitti Helsingissä kokoomuksen. Isoissa kaupungeissa väki lisääntyy.

Näiden faktojen valossa on kiinnostavaa lukea Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren (kok) tuoretta kirjoitusta.

”Helsingin pormestarina linja on minulle kirkas: ihmisarvon tinkimättömästä kunnioittamisesta, vahvasta edelläkävijyydestä ilmastonmuutoksen torjunnassa ja kaupungin aktiivisesta kansainvälistämisestä ei kompromissata eikä näihin peruskysymyksiin jyrkästi toisin suhtautuvien kanssa flirttailla”, hän toteaa.

Vapaavuori oli kuntavaaleissa puolueensa ylivoimainen ääni-imuri. Hänen edustamalleen kokoomuslaisuudelle on siis tukea.

On helppo veikkaus, että jos kokoomus siirtyy vahvasti julkirydmanilaiselle linjalle, osa äänestäjistä nostaa kytkintä.

Vapaavuori taatusti tietää, että viimeistään siinä tilanteessa puolueen ykköspaikka Helsingissä olisi uhattuna myös kuntavaaleissa keväällä 2021. Jos vihreät voittavat, he saavat todennäköisesti sen pormestarin paikankin.

Vapaavuori toivookin puolueensa tekevän perussuomalaisiin selvän pesäeron.

 

Oman kannatuksensa maksimoinnin näkökulmasta katsottuna vihreiden kannattaisi siis toivoa kokoomuksen siirtymistä lähemmäs perussuomalaisten linjaa.

Tällainen pelinpolitiikka ja taktikointi on vain vähän tympeää. Kun on ne arvot.

Puolueen pitää olla uskollinen arvoilleen, on moni kokoomuslainen muistuttanut. Nyt näyttää vain siltä, että kokoomuksessa on eriäviä näkemyksiä jopa näistä perusarvoista tai ainakin siitä, miten niitä tosimaailmassa toteutetaan.

Lohdukseksi todettakoon, että sama ongelma on muillakin läntisen maailman yleispuolueilla.