Jeesus ristiinnaulittiin talouspoliittisten näkemystensä vuoksi

Jeesus halusi estää velkavankeuden ja vallan keskittymisen velkojien käsiin.

Profiilikuva
Antti Ronkainen on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jeesus oli aktivisti, joka ristiinnaulittiin poliittisten näkemystensä vuoksi.

Näin sanoo taloustieteen professori Michael Hudson, joka on tutkinut muun muassa velka-armahdusten historiaa.

Kolmannen Mooseksen kirjan mukaan riemuvuotta tulisi viettää joka viideskymmenes vuosi, jolloin velat armahdetaan ja orjat vapautetaan. Riemuvuoden lähtökohtana oli estää velkavankeus ja yhteiskunnallisen vallan keskittyminen velkojien käsiin. 

 

Jeesus kiinnittyi riemuvuosiperinteeseen, joka oli Rooman imperiumissa radikaali poliittinen liike.