Blogit

Tutkija Antti Ronkainen seuraa maailmantalouden murrosta.

Budjettiriihen voittajat ja häviäjät – työllisyystavoitteen löysäys ja kestävyysvajeen hautajaiset

Blogit Vallan mahotonta! 17.9.2020 10:52
Antti Ronkainen
Antti Ronkainen - avatar
Kirjoittaja on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

Budjettiriiheen oli ladattu paljon odotuksia. Keskusta petti tällä kertaa ne, jotka odottivat kovien työllisyystoimien lisäksi tiukkaa budjettikuria. Näyttääkin, että eniten joutuivat pettymään ne, jotka odottivat hallituksen epäonnistumista.

Keskusta sai viimeinkin kovasti kaivattuja työllisyystoimia – 10 000 päätösperäistä työpaikkaa työnhakuvelvoitteen ja 10-12 000 eläkeputkien leikkausten kautta. Loput kymmenisen tuhatta päätösperäistä työpaikkaa arvioidaan saatavan palkkatuella, oppivelvollisuusiän nostolla ja varhaiskasvatusmaksujen laskulla.

Keskusta voi olla poliittisesti tyytyväinen ”koviin” työllisyystoimiin. Eläkeputkien suhteen ay-liike joutuu tekemään likaisen työn. Lisäksi työnhakuvelvoite on lähellä Juha Sipilän hallituksen aktiivimalli “kakkosta”, joka voi olla tehdyistä parannuksista huolimatta vaikea ajatus vasemmistoliitolle.

Toisaalta työllisyyspolitiikkaa uudelleentulkittiin tavalla, joka lienee mieluista ainakin hallituksen vasemmistolaisille. Työllisyystavoitetta kasvatetaan 60 000 työpaikasta 80 000 työpaikkaan, mutta tavoiteaikaa siirretään hallituskaudesta vuosikymmenen loppuun.

Lisäksi VM Matti Vanhanen ehti jo eilen sanoa, että suurin osa jäljellä olevista 50 000 työllisyyspäätöksistä olisi luonteeltaan ”pehmeämpiä toimia”. Tämä tarkoittanee, että lopuilla työllisyystoimilla ei tarvitse olla valtiovarainministeriön vaikutusarvioita.

Matti Vanhasen maininta pehmeämmistä työllisyystoimista noin kohdasta 10:00 alkaen

Työllisyyspolitiikan lisäksi budjettiriihi näyttää tarkoittavan kestävyysvajeen hautajaisia. HS:n toimittaja Teemu Muhonen toi esiin jo heinäkuussa, miten hallitus näyttää luopumaan kestävyysvajeesta.

Vielä viime joulukuussa Sanna Marinin hallitus tavoitteli julkisen talouden tasapainoa vuoteen 2023 mennessä, joka saavutettaisiin 60 000 päätösperäisellä työpaikalla. Koronakriisin alettua hallitus siirsi tasapainotavoitteen vuosikymmenen loppuun, kuten työllisyystavoitteenkin.

Sen sijaan, että tasapainotavoitetta ohjaisi valtiovarainministeriön noin 10 miljardin suuruinen kestävyysvajearvio, budjettiriihessä sovittiin “julkisen talouden tiekartasta”.

Tiekartan perusteella hallituksen “tavoitteena on vakauttaa julkisen talouden velka suhteessa BKT:een vuosikymmenen loppuun mennessä”, joka tarkoittaa julkistalouden “vahvistamista” 4,5 miljardilla. Tiekartan mukaan tästä 2 mrd tulisi 80 000 päätösperäisen työpaikan kautta, 1 mrd talouskasvun edellytyksiä ja kilpailukykyä kasvattamalla, 1 mrd julkishallinnon ”tuottavuuden ja tehokkuuden” lisäämisestä ja 0,5 mrd sote-uudistuksesta.

Jos hallitus ei saa aikaiseksi 4,5 mrd edestä julkistaloutta vahvistavia toimia, ”hallitus on sitoutunut toteuttamaan uusia toimenpiteitä tai turvautumaan myös julkisiin tuloihin ja menoihin nopeasti vaikuttaviin toimiin”.

Tämä tarkoittaisi hallitusohjelman avaamista veronkorotusten ja menoleikkausten suhteen, mikä on toistaiseksi vältetty työllisyystavoitteella. Antti Rinteen ja Marinin hallitusohjelmat ovat siitä erityisiä, että niissä on kategorisesti suljettu ulos veropolitiikka ja leikkaukset.

Julkisen talouden tiekartta on monella tavalla mielenkiintoinen dokumentti.

Toisaalta hallituksen talouspolitiikkaa ohjaa ajatus julkisen talouden kestävyydestä, mutta tavoite “julkisen talouden vahvistamisesta velkaantumisen kasvun taittamiseksi” on yli puolet pienempi kuin VM:n arvioima kestävyysvaje.

Näyttäisi, että kestävyysvaje on menettänyt poliittista painoarvoa talouspolitiikkaa ohjaavana instrumenttina. Kestävyysvaje perustuu oletukseen julkistalouden velkakestämättömyydestä, joka aiheutuu korkojen noususta julkisvelan kasvun myötä. Vaikka Suomi velkaantuu nopeasti koronakriisin myötä, korkojen nousu ei näytä todennäköiseltä, sillä keskuspankit ovat sitoutuneet pitämään korkotason matalalla vuosiksi ellei vuosikymmeniksi eteenpäin.

Budjettiriihen perusteella hallitus pyrkii vähentämään valtiovarainministeriön valtaa paitsi työllisyyspolitiikassa, mutta myös talouspolitiikan ohjauksessa. Tämä voi näkyä hallituksen ja rahaministeriön konfliktin tulehtumisena. Osviittaa saadaan, kun hallitus joskus nimeää seuraajan Martti Hetemäelle, jolle tämä oli viimeinen riihi VM:n kansliapäällikkönä.

Moni on syyttänyt hallitusta tuhlaamisesta ja onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon vähemmän alijäämäisiä opposition varjobudjetit tulevat olemaan. Toinen mielenkiintoinen keskustelu tulee olemaan, miten Suomen tulisi kohdentaa elpymisrahaston kautta saatavat reilut 3 miljardia.

Huomioiden, että koronakriisin pituutta ja syvyyttä ei edelleenkään tunneta, velkaantumista suurempi riski on, että koronaviruksen rajoitustoimia ja taloutta elvyttäviä toimia aletaan purkaa liian aikaisin. Tämä johtaisi viruksen leviämiseen, ihmisten varovaisuuteen ja taantuman pitkittymiseen.

Talouspolitiikan suhteen näyttää, että hallitus on varmistanut lyhyen tähtäimen liikkumavaran. Vaikka talousraamiin ollaan palaamassa 2021, koronatoimet ovat kehyksen ulkopuolella. Alijäämä voikin vielä kasvaa jo nyt päätetystä reilusta 10 miljardista taloudellisten yllätysten ja uusien koronatoimien myötä.

Vaikka hallitus on tuonut esiin hallitusohjelman perälautojen avaamisen sekä veronkorotusten ja leikkausten mahdollisuuden, sitä ei välttämättä ehditä tekemään tämän hallituskauden aikana.

Ja jälleen moni talouskuria vaatinut joutuu pettymään.