Putinin nuoret toivot

Nuorison toimintatarmo tulee suunnata oikein, ajattelee Venäjän johto. Valtion tukema ”sopuisa aktivismi” ei silti onnistu täysin aivopesemään nuoria.

Venäjä
Teksti
Leena Sharma

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Kun myrkytyksen uhriksi joutunut oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi palasi Berliinistä Moskovaan tammikuussa 2021, hänen pidätystään seurasivat laajat mielenosoitukset ympäri Venäjää.

Tunnettu venäläinen tv-juontaja ja propagandisti Dmitri Kiseljov väitti valtiollisella Rossija 1 -kanavalla, että suurin osa mielenosoittajista oli Navalnyin eli ”Berliinin potilaan” manipuloimia alaikäisiä.

”Jotkut ihmiset, poliittiset pedofiilit, ovat niin alhaisia, että vetävät lapsemme mukaan juonitteluihinsa”, Kiseljov sanoi.

Moskovan patriarkka Kirill, presidentti Vladimir Putinin vankkumaton kannattaja, tuomitsi protestit. ”Joudumme todistamaan liian usein, kuinka nuorisomme vajoaa hulluuteen, menettää kiintopisteen elämäänsä”, patriarkka julisti messussa.

Venäläisten vallanpitäjien suhtautuminen nuoriin juontuu jo Neuvostoliiton ja leninistisen nuorisoliiton Komsomolin ajoilta. Nuoret ovat sekä ongelma että resurssi, luonnostaan naiiveja ja alttiita länsimaiselle propagandalle.

Nuorisoaktivismia yritetään kanavoida valtion ohjauksessa oleviin järjestöihin. Avainasemassa on patrioottinen kasvatus, jonka avulla nuoret ikään kuin rokotetaan vastustuskykyisiksi lännen informaatiovaikuttamiselle.

Ulkopoliittisen instituutin tutkijatohtori Kristiina Silvan väitteli helmikuussa valtiollisesta nuorisoaktivismista Venäjällä ja Valko-Venäjällä. Hän keräsi aineistonsa pääosin vuosina 2016–2018 kenttätyössä molemmissa maissa. Silvan on osallistunut nuorisofoorumeihin ja nuorisoleireille, haastatellut sekä ohjaajia että osallistujia.

Silvanin mukaan nuorten ”sopuisa aktivismi” ei tarkoita, että he olisivat täysin valtiollisen propagandan aivopesemiä.

Neuvostoliitossa monen nuoren polku kulki näin: pikkulapsena hän liittyi lokakuulaisiin, kymmenen vuotta täytettyään pioneereihin ja 14-vuotiaana Komsomoliin.

Komsomolin jäsenyys oli Neuvostoliitossa käytännössä pakollinen, mikäli halusi päästä opiskelemaan ja edetä uralla.

1980-luvun alkupuolella Komsomolin jäsenmääräksi arvioitiin noin 40 miljoonaa. Järjestön tehtävänä oli iskostaa nuoriin kommunistinen ajatus- ja arvomaailma.

Paatoksellisesta julistamisesta jäi monille tympeä muisto.

Kun venäläiset yrittivät kääntää maansa suuntaa 2010-luvun alun suurmielenosoituksissa, Aleksei Navalnyi ärsytti muita protestoijia ”Komsomol-elkeillään”, kertoo kirjailija Masha Gessen teoksessaan Venäjä vailla tulevaisuutta. Elkeisiin kuului muun muassa hinku hokea iskulauseita, kuten ”yksi kaik­kien ja kaikki yhden puolesta”.

Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991. Komsomol ei haihtunut savuna ilmaan, mutta se oli vain kalpea varjo entisestään.

Patrioottinen kasvatus nousi uudestaan agendalle jo presidentti Boris Jeltsinin toisella kaudella vuosina 1996–1999. Entiset Komsomolin virkailijat haistoivat tuolloin, että valtio tarvitsi taas isänmaallista nuorisoa.

Komsomolin seuraajajärjestö käyttää nykyään nimeä Venäjän nuorisoliitto. Valko-Venäjällä Komsomolin seuraajana jatkaa presidentti Aljaksandr Lukašenkaa tukeva Valko-Venäjän isänmaallinen nuorisoliitto.

Nuorisoleirien työpajoissa osallistujat pohtivat yhdessä yhteiskunnallisia kysymyksiä. © Kristiina Silvan

”Ystävällinen ja vilpitön teinityttö, jota aikuiset hyväksikäyttävät julmalla tavalla omiin poliittisiin tarkoitusperiinsä.” Näin Putin luonnehti ruotsalaista ilmastoaktivistia Greta Thunbergia Moskovassa järjestetyssä energia-alan ko­kouksessa vuonna 2020.

Thunberg ei ole Venäjällä suosittu hahmo, eikä huoli ilmastonmuutoksesta ole korkealla venäläisten listalla.

Tosiasiassa Putin puhui venäläisnuorten vääränlaisesta aktivismista, arvioi Chatham House -tutkimuslaitoksen Venäjän ja Euraasian vanhempi tutkija Nikolai Petrov tammikuussa 2020

Venäjän ja Valko-Venäjän johto pelkää ”villiintynyttä” nuorisoa ja etsii alati merkkejä sen aktivoitumisesta.

Värivallankumoukset vuonna 2003 Geor­giassa, vuonna 2004 Ukrainassa ja vuonna 2005 Kirgisiassa muistetaan yhä. Nuoret olivat isossa roolissa vuosien 2011–2012 mielenosoituksissa, lukuisissa Navalnyitä tukeneissa mielenilmauksissa ja Lukašenkan vastaisissa protesteissa Valko-Venäjällä tämän vuosikymmenen alussa.

Nuorille opetetaan, että aktivismi ja jopa kriittinen ajattelu on sallittua, kunhan se on oikein kanavoitua, rakentavaa ja patrioot­tista.

Kaikkein hienointa aktivismia on kunnioit­taa Suuren isänmaallisen sodan muistoa.

Nuorten ja opiskelijoiden 19. maailmanfestivaali järjestettiin lokakuussa 2017 Sotšissa. Tapahtuman iskulause oli ”Rauhan, solidaarisuuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta taistelussa imperialismia vastaan – rakennamme tulevaisuutta menneisyyttä kunnioittaen”. © Kristiina Silvan

Vielä vuonna 2013 Seliger-leirillä osallistujat majoittuivat telttoihin. Sittemmin monella leirillä on ollut jopa hotellimajoitus. © Kristiina Silvan

Voitonpäivän juhlallisuudet ovat muut­tuneet Venäjällä ja Valko-Venäjällä vuosi vuodelta mahtipontisemmiksi.

Päivää muistellaan koko kevät. Sosiaalisessa mediassa käytetään aihetunnistetta, jonka voi suomentaa muotoon #EiVain9Toukokuuta.

Kristiina Silvan osallistui kolmipäiväiselle ”Suuren voiton valo” -leirille Valko-Venäjällä vuonna 2017. Leirillä mukana olleet opiskelija-aktivistit opettelivat ”sydämen muistipolitiikkaa”.

Osallistujat jaettiin seitsemään joukkueeseen, jotka kilvoittelivat toisiaan vastaan. Silvanin joukkue suunnitteli iltaohjelmaa varten esityksen valkovenäläisestä pikkutytöstä, joka joutuu keskitysleirillä natsitohtoreiden koekaniiniksi.

Esitykseen kuului runonlausuntaa, näyttelemistä ja tanssia. Silvan esitti pikkutytön roolin: hänen tehtävänään oli kirkua sydäntä särkevästi, kun natsit raahasivat hänet laboratorioon.

Leiriläiset pohtivat psykologin johdolla, millaisia tunteita he olisivat saattaneet kokea sodan eri vaiheissa. Heidän piti myös yrittää samaistua isovanhempiensa asemaan, kokea ”sydämen kautta” sodan kauhut.

Silvan arvio, että järjestäjien tavoitteet toteutuivat hyvin.

Nuoret osallistuivat tehtäviin innokkaasti, he olivat liikuttuneita ja ottivat sodan omakseen. Ohjelman mahtipontisuus ei herättänyt osallistujissa humoristisia reaktioita. Sodalle nauraminen olisi ollut yhtä mautonta kuin holokaustin pilkkaaminen Israelissa.

Sotaa ei myöskään missään vaiheessa tarkasteltu laajemmassa kontekstissa. Vuodet 1939–1941 oli kuin pyyhitty pois. Neuvostoliiton ja natsi-Saksan liittolaisuudesta, puna-armeijan raakuuksista tai Valko-Venäjän juutalaisten kohtalosta ei puhuttu sanaakaan.

Kriittistä keskustelua ei syntynyt edes leirinuotiolla, jossa juopottelu jatkui pikkutunneille. Sen sijaan osallistujat saattoivat arvostella kovinkin sanoin Valko-Venäjän nykyhallintoa.

Venäläisissä nuorisofoorumeissa käy vuosittain jopa miljoona nuorta. Osallistujat ovat olleet jo aiemmin mukana valtaapitävien hyväksymässä kansalaistoiminnassa.

Venäjän nuorisoasiainviraston työntekijöiden mukaan leireille valitaan ”kaikkein osaavimmat”, ”poikkeuksellisen lahjakkaat”, ”päättäväiset ja aikaansaavat” ja ne, jotka ovat ”johtaja-ainesta”.

Vuonna 2013 Silvan osallistui Seliger-leirille, joka sijaitsee 400 kilometriä Moskovasta luoteeseen. Nuoret majoittuivat keskelle metsää kylmiin telttoihin.

Vuonna 2017 ATR-leirillä Altain vuoristossa tarjolla oli jo bed and breakfast -majoitusta. Seuraavana vuonna Moskovassa ”Venäjä mahdollisuuksien maa” -foorumin osallistujat asuivat hotellissa.

”Nykyajan venäläisnuoret eivät pääsääntöisesti enää suostu palelemaan keskellä metsää teltoissa”, Silvan sanoo.

Foorumin tyypillinen päivä alkaa kaiuttimista soivalla Venäjän kansallislaululla. Sitten vuorossa on aamuverryttely.

Työpajoissa harjoitellaan yleistä elämänhallintaa kuten muistisääntöjä. Keskustelua käydään yliopistodemokratiasta ja opiskelijoiden oikeuksien parantamisesta tai siitä, millaisia haasteita Venäjällä on voitettavanaan.

Alkoholin käyttö oli Seligerillä vuonna 2013 yleistä. Nykyään sitä ei enää katsota samalla tavoin läpi sormien. Osallistu­jien matkatavarat voidaan ratsata heti paikalle saavuttaessa.

Patrioottinen tietoisuus on systemaattisen kasvatustyön tulosta, Venäjän hallinnossa ajatellaan.

Nuoren on ymmärrettävä, että lännen tavoitteena on aiheuttaa hajaannusta venäläisessä yhteiskunnassa. Kriittinen ajattelu tarkoittaa sitä, että kaikkea mitä sosiaalisessa mediassa näkee ei saa uskoa eikä omista ongelmista saa syyttää presidenttiä tai hänen lähipiiriään. Ylimmän valtiojohdon arvosteleminen on epäisänmaallista.

Foorumeihin osallistuvat nuoret ovat sisäistäneet tietyt ”perustotuudet”: länsi haluaa Venäjälle pahaa, se haluaa ryöstää Venäjän luonnonvarat ja käy Venäjää vastaan informaatiosotaa.

Venäjällä tuli vuonna 2013 voimaan laki, joka kieltää ”homopropagandan”.

Homoseksuaalisten suhteiden väitetään rapauttavan perinteisiä perhearvoja ja niiden juhlistamista esimerkiksi Pride-kulkueissa pidetään degeneroituneen lännen puuhasteluna.

Myös homopropagandalaki on tehnyt tehtävänsä.

”Valitettavan yleinen mielipide on, että kyllä ihminen voi olla homo, kunhan pysyy kaapissa”, Silvan kertoo.

”Toki jotkut yksittäiset nuoret ovat ­asiasta eri mieltä. Ja lähes kaikki kertovat tuntevansa homoseksuaaleja ja sanovat, ettei heillä ole ongelmia näiden ihmisten kanssa.”

Monet Silvanin kohtaamat nuoret pitävät homoseksuaalisuutta opittuna ominaisuutena, jonka kehittymiseen oli vaikuttanut esimerkiksi ”homomyönteisten” tv-sarjojen katsominen.

Seliger-järven nuorisofoorumin osallistujien tanssihetki elokuussa 2011. © MIKHAIL METZEL

Foorumeissa, joihin Silvan osallistui, keskusteltiin paljon korruptiosta. Nuoret olivat hyvin tietoisia paikallistason hallinnon epäkohdista.

ATR-leirillä eräs osallistuja esitti kysymyksen: Miten tulee toimia, jos kaupungin pormestari käyttää virka-autonaan veronmaksajien rahoilla ostamaansa BMW:tä?

Luennoitsija tuomitsi pormestarin toiminnan ja myönsi, että korruptio on Venäjällä vakava ongelma. Taistelu korruptiota vastaan on isänmaallista toimintaa, hän opetti.

Omaa etua ajavien paikallispoliitikkojen vastustaminen ei kuitenkaan saa johtaa koko järjestelmän kritisointiin, johon esimerkiksi Navalnyi on syyllistynyt.

”Eli aina nousee esiin kysymys siitä, mikä on oikea tapa ratkoa ongelmia ja mikä on väärä”, Silvan sanoo.

Väärä tapa on lähteä osoittamaan mieltä kadulle. Oikea tapa on kirjoittaa ongelmasta kuvernöörille tai suoraan Putinille tai tehdä valitus johonkin komiteaan.

Silvanin mukaan nuoret ovat sisäistäneet ajatuksen siitä, että mielenosoittaminen ilman lupaa on rikos. Silti siitäkin keskusteltiin.

Moskovan itäpuolella Vladimirin alueella järjestetyllä ”Ideoiden alue” -foorumissa eräs osallistuja kertoi ensin, ettei ole Navalnyin kannattaja, mutta haluaisi kysyä, miksei tämän tukijoille anneta mahdollisuutta osoittaa mieltään?

Silvan muistelee, että vastaus oli tyyppiä ”kun ei saa niin ei saa”, ja nuoret pyörittelivät turhautuneina silmiään sen kuullessaan.

Navalnyiin liittyvät kysymykset olivat siis ainakin vielä vuonna 2018 sallittuja. Mikä tilanne mahtaa olla nyt, voiko esimerkiksi Ukrainan sodasta kysyä?

”Luulen, että voi. Mutta vastaus olisi sitten tietenkin se, että erikoisoperaatio piti aloittaa, koska ukrainalaiset sortivat Donbasin alueen venäläisiä ja muuten meidän kimppuumme olisi hyökätty Ukrainan kautta.”

Opetuksen julistuksellisuuden tasossa oli eroja. Foorumeissa oli luennoitsijoita, jotka paasasivat länsipropagandan haitallisuudesta jyrkin sanankääntein. Toiset taas lähestyivät asiaa hienovaraisemmin: he saattoivat esimerkiksi kehua nuoria siitä, että nämä olivat omaksuneet kriittisen asenteen lännen informaatiovaikuttamiseen.

Vladimir Putin vieraili Pohjois-Kaukasian nuorisofoorumissa Mašukissa elokuussa 2018. © Alexei Druzhinin / TASS / MVPhotos

Sopuisa aktivismi ei tarkoita, että nuoret toteuttaisivat sokeasti valtion agendaa. Silvanin havaintojen mukaan nuoret tajuavat pelin säännöt ja ovat oppineet muun muassa puhumaan ”koodikielellä”.

He osaavat esitellä projektinsa niin, että ne kuulostavat isänmaallisilta, vaikka kyse olisi puhtaasta harrastustoiminnasta.

”Jotkut nuoret pitävät autojen tuunaamista”, Silvan sanoo.

”He perustelevat harrastustaan sillä, että Voitonpäivänä autoilla ajetaan kaupungilla ja huudatetaan ämyreistä toisen maailmansodan aikaisia lauluja.”

Navalnyi kehotti vuonna 2011 moskovalaisia autonkuljettajia valokuvaamaan huonosti hoidettuja maantienpätkiä ja lataamaan niistä valokuvia RosYama.ru-verkkosivustolle. Viranomaisten oli sen jälkeen pakko ryhtyä kunnostamaan teitä.

ATR-nuorisofoorumissa nuoret ehdottivat käytännössä identtistä projektia. Nyt maanteiden kunnosta huolehtiminen ei ollutkaan enää riidan haastamista vaan isänmaallista toimintaa ja ehdotuksen toteuttamiseksi myönnettiin pieni apuraha.

”Kun puhutaan valtion tukemasta kansalaisaktivismista Venäjällä tai Valko-Venäjällä, niin ajatellaan, että nuoret on pakotettu siihen tai heille on maksettu siitä. Väitöskirjani osoittaa, ettei asia ole näin mustavalkoinen”, Silvan sanoo.

Aktivismiin vaikuttavat monet tekijät. Nuorelle on luonnollisempaa lähteä mukaan valtion tukemiin projekteihin kuin oppositiojärjestöjen toimintaan muun muassa siksi, että jälkimmäinen on paljon vaarallisempaa.

Mielenosoituksiin osallistuminen voi johtaa Venäjällä ja Valko-Venäjällä siihen, että nuori erotetaan yliopistolta, hänet pidätetään tai hänen vanhempansa saavat potkut.

”Venäjällä on paljon nuoria, jotka haluavat parantaa maailmaa. Sopuisa aktivismi on heille turvallinen vaihtoehto yrittää vaikuttaa yhteiskuntaan edes jollain tapaa.”

Toisaalta monet osallistuvat foorumeihin täysin epäpoliittisista syistä: he saavat tavata ystäviään, viettää kesälomaa mukavassa ympäristössä tai verkostoitua työmarkkinoita ajatellen. Varsinkin pieniltä, köyhiltä paikkakunnilta tuleville osallistujille foorumit voivat tarjota matkalipun parempaan taloudelliseen tulevaisuuteen.

Näille osallistujille isänmaallinen kasvatus saattaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Sotšin nuorisofestivaalin vapaaehtoiset seurasivat vuoden 2017 tapahtuman televisiointia. © Anton Novoderezhkin / TASS / MVPhotos

Venäjän kehitys näyttää juuri nyt synkkääkin synkemmältä. Valtio on kiristänyt otettaan muun muassa tiedonvälityksestä. Duuma hyväksyi maaliskuussa lain, jonka nojalla Venäjällä voi saada viidentoista vuoden vankeusrangaistuksen julkaisemalla ”valheellista tietoa” maan armeijasta. Käytännössä laki estää venäläisiä tiedotusvälineitä kutsumasta Ukrainan sotaa sodaksi.

Onko toivo uusissa sukupolvissa?

Silvanin mukaan on ja ei. Koska nuoret eivät ole sokeita kotimaisille ongelmille, he voivat kyseenalaistaa sen, mitä sopuisalla aktivismilla on saavutettavissa.

”He saattavat alkaa kysyä, muuttaako tämä meidän rakentava suhtautumisemme ongelmiin lopulta mitään.”

Nuoret ovat myös hyvin perillä laajasta vaalivilpistä, jota Venäjällä harjoitetaan. Mutta he eivät välttämättä yhdistä sitä presidentti Putiniin ja hänen luomaansa autoritaariseen systeemiin.

”Monet voivat ajatella, että nämä ovat alemman tason ongelmia eikä Putinia tarvitse niiden korjaamiseksi vaihtaa. En osaa sanoa, tuleeko tämä ajattelu muuttumaan.”

Putin on venäläisnuorten keskuudessa suosittu hahmo. Ero on suuri verrattuna Aljaksandr Lukašenkaan, jota kaikenikäiset valkovenäläiset vastustavat.

Myös Putinin nuorisokannatus on ollut laskussa, mutta silti yli 50 prosenttia 18–24-vuotiasta venäläisistä kannatti häntä Levada-tutkimuslaitoksen mittauksessa vuonna 2021.

Silvanin mukaan nuoriin vetoaa sama asia kuin vanhempiinkin ihmisiin: mielikuva ­periksiantamattomasta ja vahvasta johtajasta.

Myös Putinin machoilu on ainakin aiemmin tuottanut tulosta.

Vuonna 2010 joukko journalismia opiskelevia nuoria naisia valmisti tuolloin pääministerinä toimineelle Putinille syntymäpäivälahjaksi kuvakalenterin, jossa he poseerasivat erittäin antavissa alusvaatteissa.