Erdoğan käy karttojen sotaa Putinin keinoilla – Turkki haluaisi valtapiiriinsä sata vuotta sitten hajonneen osmanien valtakunnan

Yhtenäinen länsi ei ole suurvallaksi pyrkivälle Turkille itseisarvo. Siksi se on valmis riitoihin Natossa.

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Turkin äärinationalistisen MHP-puolueen johtaja Devlet Bahçeli näytti heinäkuussa Twitterissä karttaa, josta nousi myrsky Kreikassa. Kartassa suomalaistenkin hyvin tuntemat Kreikan lomasaaret, esimerkiksi Rodos, Lesbos, Samos ja jopa Kreeta oli merkitty Turkkiin kuuluviksi.

”Onko tämä ääriliikkeiden kuumehouretta vai Turkin virallista politiikkaa? Taas yksi provokaatio vai todellinen tavoite”, tivasi Kreikan pääministeri Kyriákos Mitsotákis.

MHP on islamilaisen Oikeus ja kehitys -puolueen (AKP) pienempi kumppani Turkin autoritäärisen johtajan Recep Tayyip Erdoğan hallinnossa. Kansanmiehenä esiintyvää Bahçelia on kuvattu ”kuninkaantekijäksi”, jota Erdoğan tarvitsee voittaakseen ensi vuoden vaalit. Presidentin oma kannatus on historiallisen matalalla.

Turkki on käynyt karttojen sotaa jo vuosia. Kyse ei ole vain Kreikan ja Turkin välissä olevista Egeanmeren saarista. Twitterissä on kiertänyt myös kartta, jossa ”suur-Turkkiin” kuuluu laajoja alueita Pohjois-Kreikasta, puolet Bulgariasta, koko Kypros, suurin osa Armeniasta sekä isoja paloja Georgiasta, Irakista ja Syyriasta.

Erdoğan haluaisi valtapiiriinsä vuonna 1923 hajonneen Osmanien (ottomaanien) valtakunnan.

Turkki-tutkija Anu Leinonen näkee Erdoğanin ideologiassa samaa kuin Donald Trumpilla oli presidenttikaudellaan Yhdysvalloissa: ”Make America great again”. Leinonen on Suomen Lähi-idän instituutin säätiön (FIME) asiamies ja vs. johtaja. Hän on seurannut Turkkia vuodesta 1995.

”Erdoğanin tavoite on tehdä Turkista jälleen suuri, ja luonnollisinta on kasvattaa vaikutusvaltaa osmanien aikaisilla alueilla”, Leinonen sanoo.

Laajimmillaan osmanien imperiumi oli 1600-luvun lopulla, jolloin siihen kuului nykyisen Turkin lisäksi Kaakkois-Eurooppa Unkariin ja Wienin porteille asti, isoja alueita Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä, osia Etelä-Ukrainasta sekä esimerkiksi Azerbaidžan Kaukasiassa.

Leinosen mukaan Turkki on kyllästynyt rooliinsa kansainvälisessä politiikassa keskitason pelaajana, joka saa tuloksia aikaan vain vahvempien tuella.

”Se haluaa olla itsenäinen toimija, ei USA:n tai Naton käsikassara. Yhtenäinen länsi ei ole Turkille itseisarvo, ja siksi se rikkoo myös Naton yhtenäisyyttä.”

Leinonen muistuttaa, ettei Turkki ole liittoutunut edes Venäjän kanssa, vaikka mailla on paljon yhteisiä intressejä. Yhteistyö on tiivistä varsinkin energia-alalla. Maakaasua virtaa TurkStream-putkea pitkin Turkkiin kuten ennen Ukrainan sotaa.

”Turkki haluaa, että yhteistyö kaikkien muidenkin toimijoiden kanssa on tapauskohtaista, asia kerrallaan”, Leinonen sanoo.

Pyrkimys suurvallaksi on näkynyt Turkin ulkopolitiikassa entistä aktiivisempana sekaantumisena muiden maiden asioihin. Yksi käännekohta oli vuodenvaihde 2010–2011, jolloin alkoi niin sanottu arabikevät.

Turkin entisellä ulko- ja pääministerillä Ahmet Davutoglulla politiikan periaatteena oli ”nolla ongelmaa naapurimaiden kanssa”. Se toimi aikansa, mutta muuttui jossain vaiheessa ”ongelmiksi lähes kaikkien kanssa”. Erdoğan asettui islamilaisten oppositioliikkeiden, esimerkiksi Egyptissä muslimiveljeskunnan puolelle.

”Turkki valitsi puolensa paitsi Egyptissä myös Syyrian sodassa. Se joutui riitoihin Israelin ja myöhemmin Saudi-Arabian kanssa. Suhde sen perinteiseen liittolaiseen Yhdysvaltoihin on ollut kireä ainakin vuodesta 2016 lähtien, ja Kreikan kanssa Turkki on ollut sodan partaalla”, Anu Leinonen luettelee esimerkkejä.

Kahden Nato-maan eli Turkin ja Kreikan sapelinkalistelun pelättiin taas kiihtyvän, kun Turkki aloitti uudelleen öljyn ja kaasun etsinnät itäisellä Välimerellä 9. elokuuta. Kreikka varautui nostamalla valmiustilaansa. Tällä kertaa turkkilainen porausalus asettui Kyproksen pohjoispuolelle, kauas kiistellyistä merialueista.

Kesällä 2020 Turkki ja Kreikka olivat sotilaallisen välirikon partaalla, kun Turkki toi Oruç Reis -tutkimusaluksensa Kreikkaan kuuluvan Kastellorizon saaren edustalle. Turkin mukaan merialue saaren lähellä on Turkin mannerjalustan päällä, Kreikan mukaan taas vedet ovat Kreikan talousvyöhykettä.

”Ei ole väliä, mitä Kreikka, lännen hemmottelema lapsi tekee. Turkin laivasto ja asevoimat osoittavat, että olemme oikeassa ja suojelemme öljynporauslauttojamme”, AKP-puolueen johtoon kuuluva Ömer Çelik jyrähteli Cyprus Mail -lehden mukaan sunnuntaina.

Leinonen sanoo, että Erdoğanin retoriikka on tiukkaa ja siinä korostuvat Turkin vahvuus ja voima.

”Tällä tavalla hän kääntää myös huomion pois maan valtavista talousongelmista, esimerkiksi hintojen hurjasta noususta.”

Turkin valuutta liira on ollut useasti syöksykierteessä. Maan vuotuinen inflaatio on virallisestikin lähes 80 prosenttia, korkeampi kuin koskaan 24 vuoteen.

Myös Suomi ja Ruotsi joutuivat Turkin suurvaltapyrkimysten pelinappuloiksi hakiessaan Natoon. Kesän kuluessa Erdoğan on toistuvasti uhkaillut, että Turkki jäädyttää Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifioinnin, ellei kaksikko kiristä terrorismia koskevaa lainsäädäntöään Turkin haluamalla tavalla.

Suomi, Ruotsi ja Turkki allekirjoittivat kesäkuussa Naton huippukokouksen alla Madridissa paperin, jonka sisällöstä ja velvoittavuudesta on ristiriitaisia tulkintoja.

Turkkilaismedian mukaan Suomi, Ruotsi ja Turkki keskustelevat Nato-jäsenyyden etenemisestä 26. elokuuta. Turkin parlamentti palaa kesätauolta vasta lokakuussa.

Viime aikoina Turkki on yrittänyt korjata provokatiivisen suurvaltapolitiikkansa vaurioita lämmittelemällä suhteitaan esimerkiksi Arabiemiirikuntiin, Egyptiin ja Saudi-Arabiaan.

Toukokuussa Turkin ulkoministeri Mevlüt Çavuşoğlu vieraili Israelissa, jossa Erdoğan tunnetaan ärhäkkäänä palestiinalaisten oikeuksien puolustajana. Ottomaanit hallitsivat nykyisen Israelin aluetta vuosina 1517–1917.

”Jerusalem on turkkilainen kaupunki”, julisti Erdoğan vielä lokakuussa 2020.

Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut tutkija ja helsinkiläinen konsulttiyrittäjä Alan Salehzadeh sanoo, ettei Turkki ole kuitenkaan luopumassa imperialistista tavoitteistaan.

”Turkki käyttää kaikkia mahdollisia keinoja, esimerkiksi politiikkaa, taloutta ja mediaa eli pehmeää valtaa sekä lisäksi sotilaallista voimaa elvyttääkseen ottomaanien aikaisen imperiumin.”

Salehzadeh näkee Erdoğanissa ja Venäjän Vladimir Putinissa paljon samaa.

”Erdoğania on kutsuttu Lähi-idän Putiniksi, koska heidän tavoitteensa ja keinonsa ovat samankaltaisia. Erdoğan haluaa olla turkinkielisen maailman ja sunnimuslimien johtaja”, Salehzadeh sanoo.

Turkin suhde Venäjään on monimutkainen. Maat ovat vastakkaisilla puolilla esimerkiksi Syyriassa ja osittain myös Ukrainassa. Turkki on toimittanut Ukrainalle taistelulennokkeja, mutta toisin kuin muut Nato-maat, se ei varsinaisesti ole mukana Venäjän vastaisissa pakotteissa.

Erdoğanin tiivis veljeily Putinin kanssa on herättänyt huolta länsimaissa. Erdoğan ja Putin tapasivat Mustameren rannikolla Sotšissa 5. elokuuta. Tapaaminen oli jo toinen kahteen viikkoon.

Länsi pelkää, että Venäjä kiertäisi talouspakotteita esimerkiksi Turkin pankkien avulla. Vastapalveluksena Venäjä voisi antaa Turkille luvan tunkeutua syvemmälle Syyriaan, jonka pohjoisia raja-alueita se pitää hallussaan.

Turkki on sotinut Syyriassa terroristeina pitämiään kurdiryhmiä vastaan. Se on kertonut tavoitteekseen perustaa raja-alueelle ”suojavyöhyke” ja siirtää sinne osa Turkkiin tulleista 3,7 miljoonasta syyrialaispakolaisesta.

Pakolaisten kohtalosta on tullut kuuma kysymys Turkissa ensi kesänä pidettävien vaalien alla. Toukokuussa julkaistun mielipidekyselyn mukaan lähes 80 prosenttia turkkilaisista haluaisi, että pakolaiset palaisivat kotimaahansa. Myös Turkin pääoppositiopuolue, republikaaninen kansanpuolue (CHP) on luvannut ajaa pakolaiset Turkista, jos se voittaa vaalit.

Alan Salehzadehin mukaan Turkin mediassa on näkynyt suoranaista pakolaisvihaa.

”Pakolaisia pidetään syntipukkeina kaikkiin talousongelmiin. Heidän syykseen on laitettu jopa korkea inflaatio”, Salehzadeh sanoo.

Ensi vuonna Turkissa järjestetään parlamentti- ja presidentinvaalit. Vuosi 2023 on symbolisesti merkittävä myös siksi, että tuolloin Turkin tasavalta täyttää sata vuotta.

Tasavallan perusti Kemal Atatürk (1881–1938), ja hän oli myös maan ensimmäinen presidentti.

Recep Tayyip Erdoğan on hallinnut Turkkia lähes 20 vuotta, ensin pääministerinä ja sitten presidenttinä.  Erdoğanin on voitettava vaalit, tai häntä uhkaa vankila. Korruptiosyytökset Erdoğania itseään sekä hänen lähipiiriään vastaan ovat vakavia.

Turkki-tutkija Leinonen ennakoi, että odotettavissa on todella ruma vaalikampanja.

Erdoğan yrittää esimerkiksi lakkauttaa Kansojen demokraattisen puolueen (HDP) ennen vaaleja. HDP edustaa kurdeja mutta siihen kuuluu myös muita vähemmistöjä ja vasemmistolaisia turkkilaisia. Puolueen lakkauttamista koskeva oikeudenkäynti on yhä kesken.

Kuusi muuta Turkin oppositiopuoluetta tekee yhteistyötä ja aikoo nimetä yhteisen vastaehdokkaan.

”Mustamaalauskampanja alkaa heti, kun nimi on tiedossa, ja valtakoneisto käyttää mediaa ja oikeuslaitosta hyväkseen. Oppositio varautuu jo nyt laajamittaiseen vaalivilppiin”, Leinonen sanoo.

Leinonen ei usko, että ulkopoliittinen linja muuttuisi Turkissa, vaikka Erdoğan häviäisi vaalit.

”Nykyiselle itsenäisemmälle linjalle on laaja kannatus, tyyli voi korkeintaan muuttua vähemmän riitaisaksi”, Leinonen arvioi.

”Paluuta Erdoğania edeltävään aikaan ei ole.”