Barack Obama haluaa lisää ydinvoimaa - ja ydinjätteen kierrätystä

Barack Obama
Teksti
Juho Salminen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Nevadan Yucca-vuoren ydinjätteen loppusijoituspaikka jäänee toteutumatta, kun presidentti Barack Obama haluaa kierrättää ydinpolttoainetta. Kuva Charles Dharapak / AP / Lehtikuva.

Yhdysvallat on presidentti Barack Obaman johdolla innostumassa uudelleen ydinvoimasta. Yksi syy tähän on, että ydinvoimaa ajamalla Obama haluaa voittaa ilmastopäästöjen vähentämisessä puolelleen republikaaneja ja keskilinjan demokraatteja.

Tänään esitellyssä budjettiehdotuksessa ydinvoimateollisuudelle on luvassa selvästi enemmän rahaa kuin tähän mennessä. Valtio lupaa myöntää atomivoimaan 54 miljardia dollaria lainoja, kun summa on ollut 18 miljardia. Obama on sanonut kaipaavansa maahan lisää uuden teknologian voimaloita.

Obaman ydinvoimainnossa on kuitenkin mukana idea ydinpolttoaineen kierrättämisestä. Nevadan osavaltion Yucca-vuoreen suunniteltu ydinjätteen loppusijoituspaikka jää ilman rahoitusta, ennakoi New York Times.

Tähän asti ydinpolttoainetta eli uraania ei ole juurikaan kierrätetty, koska uutta on ollut saatavana kohtuulliseen hintaan.

Lisäksi Yhdysvalloissa ydinjätteen uudelleenkäyttöä on hillinnyt se, että prosessi tuottaa ydinaseisiin soveltuvaa uraania. Maa on mieluummin tuottanut jätettä kuin ydinpommien raaka-ainetta, joka saattaisi joutua vääriin käsiin.

Yhdysvalloissa on arvioitu, että jos se haluaa vähentää hiilidioksidipäästöjään 80 prosentilla vuoteen 2050 mennessä, maahan täytyy rakentaa jopa 180 uutta ydinvoimalaa.

Lähteet: AP, The Register, New York Times