Analyysi: Venäjän kostoa pelkäävä Israel kipuilee ”ruton ja koleran” välillä

Kylmän sodan jälkeen Venäjän ja Israelin välille rakentui erikoislaatuinen suhde, jota Ukrainan sota nyt horjuttaa. Tutkija näkee Israelin ja Suomen ulkopoliittisessa luovimisessa yhtymäkohtia.

Ukrainan sota
Teksti
Heikki Salmela

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Politiikka on usein epäkiitollista vähiten huonojen vaihtoehtojen paikallistamista.

Sen on tänä keväänä saanut oppia myös Naftali Bennettin johtama Israelin sateenkaarihallitus, jonka Ukrainan sota on asettanut poikkeuksellisen kimuranttiin asemaan. Israelilaisten sympatiat ovat Ukrainan puolella, mutta samalla hallitus haluaa toimivat Venäjä-suhteet hillitäkseen Syyriasta, Libanonista ja Iranista tulevaa sotilaallista uhkaa.

Kevään edetessä Bennettin trapetsitaiteilu Ukrainan ja Venäjän tukemisen välillä on käynyt yhä vaikeammaksi. Ilmassa on kipinöitä.

Viimeisin käänne nähtiin toukokuun alussa, kun Bennettin hallitus ja Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov äityivät sanasotaan, jossa vedettiin esiin natsikortti.

Debatti alkoi vapunpäivänä, jolloin Lavrovia haastatellut italialainen tv-toimittaja ihmetteli, miten Venäjä voi väittää Ukrainan olevan natsien hallinnassa, kun maan presidentti Volodymyr Zelenskyi on juutalainen. Lavrov väitti, ettei Zelenskyin juutalaisuus todista mitään, sillä ”uskoakseni myös Hitlerillä oli juutalaisverta” ja ”kiihkeimmät antisemiitit ovat yleensä juutalaisia”.

Maailman juutalaisyhteisö suivaantui. Israelin ulkoministeri Yair Lapid totesi lausunnon olevan anteeksiantamaton, törkeä ja kamala historiallinen virhe.

Moskova vastasi syyttämällä Lapidia itseään epähistoriallisuudesta ja sanoi, että reaktio ”selittää suurelta osin sen, miksi Israelin nykyhallitus tukee Kiovan uusnatsihallintoa”.

Israelilaismediassa venäläispuheet tulkittiin kostoksi Israelin osoittamasta tuesta Ukrainalle.

Lopulta Bennett viestitti, että presidentti Putin oli soittanut hänelle ja pyytänyt ministerinsä puheita anteeksi.

Kun Venäjä helmikuussa hyökkäsi Ukrainaan, myös Israel tuomitsi Venäjän aggression. Sanamuodot olivat kuitenkin maltillisia, kun niitä vertasi muiden länsimaiden retoriikkaan.

Tärkein syy varovaisuuteen löytyy Israelin pohjoisrajalta: venäläissotilaita on ollut Syyriassa vuodesta 2015.

Israelin ulkopolitiikan kulmakiviä on estää Libanonissa ja Syyriassa toimivan Hizbollah-järjestön asevoimien kasvu. Israel iskee säännöllisesti Hizbollahin ja sitä tukevan Iranin asevarastoihin ja -kuljetuksiin Libanonissa ja Syyriassa.

Jotta Syyriassa olevat venäläissotilaat eivät joutuisi tulilinjalle, Israel ja Venäjä koordinoivat sotatoimiaan alueella. Järjestely on antanut Israelille mahdollisuuden jatkaa Hizbollahin vastaisia pommituslentojaan. Samalla Israel on luvannut olla puuttumatta Venäjän toimiin Syyrian sisällissodassa.

Ulkopoliittisen instituutinvierailevan johtavan asiantuntijan Olli Ruohomäen mukaan Venäjän irrottautuminen koordinaatiojärjestelystä olisi Israelille merkittävä takaisku.

Lisäksi Israel toivoo Venäjältä suopeutta Iranin eristämisessä. Venäjällä on keskeinen rooli Israelin perivihollisen Iranin ydinohjelmaa koskevissa neuvotteluissa. Israel vastustaa sopimuksen syntyä, sillä se ei usko sen estävän Irania jatkamasta ydinaseohjelmaansa.

”Venäjällä on vaikutusvaltaa Iraniin. Lisäksi Israelille on tärkeää, että Venäjä pitää [Syyrian presidentti Bašar] al-Assadia liean päässä.”

Venäjän sotilaita Palmyrassa 9. toukokuuta vuonna 2022. © AFP / Lehtikuva

Neuvostoliiton romahdettua Israeliin muutti valtavasti juutalaisia entisistä neuvostotasavalloista. Aiemmat maastamuuttoa koskeneet rajoitukset eivät olleet enää voimassa, ja kommunistijärjestelmän sortumista seurasi talouskurimus, joka lisäsi lähtöhaluja. Lisäksi Israel ja erilaiset sionistijärjestöt tukivat muuttoliikettä muun muassa kustantamalla lentoja.

Nykyään Israelissa elää arviolta noin miljoona Venäjältä muuttanutta ja heidän jälkeläistään. Ukrainasta muuttaneita on noin puoli miljoonaa. Yhteensä nämä ryhmät muodostavat vajaan viidenneksen Israelin väestöstä.

Venäjää puhuvien osuus väestöstä on Israelissa suurempi kuin missään muualla entisen Neuvostoliiton ulkopuolella.

Samalla on muuttunut Moskovan suhtautuminen Israeliin. Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto oli tukenut ja aseistanut Israelin arabinaapureita, mutta 2000-luvulla Putin on kutsunut Israelia ”erityiseksi maaksi” ja korostanut maiden välisiä kulttuurisia siteitä. Israelin johtajista tämä on saanut vastakaikua etenkin oikeistopääministeri Benjamin Netanyahulta.

Israel ja Venäjä ovat myös lähivuosina tehneet toisilleen palveluksia tämän tästä.

Kreml on pidättäytynyt myymästä aseita Iranille ja on tukenut Venäjän juutalaisyhteisöjä uusien synagogien rakentamisessa. Putin puolusti Israelin oikeutta taistella turvallisuutensa puolesta esimerkiksi Gazan sodassa 2014.

Israel puolestaan ei ole suostunut myymään Pegasus-vakoiluohjelmaa Ukrainalle pelätessään, että se käyttäisi sitä Venäjää vastaan. Ukrainalta ja Georgialta on jäänyt myös asekauppoja Israelin kanssa tekemättä Venäjän vuoksi. Kun Venäjä miehitti Krimin, Israel otti YK:ssa neutraalin kannan.

Valtionjohtajien lämpimästä puheenparresta huolimatta Ruohomäki uskoo, että kanssakäyminen on ollut kaiken aikaa ensisijaisesti omien kansallisten etujen ajamista.

Venäjän opportunismista kertoo, että maa on samaan aikaan tehnyt yhteistyötä myös Hizbollahin ja Hamasin kanssa.

Israelista puolestaan on 2000-luvulla tullut sotilasliitto Naton keskeinen kumppanimaa Lähi-idässä. Nato ja Israel tekevät yhteistyötä muun muassa terrorismin torjunnassa, kyberturvallisuudessa ja tiedustelussa.

”Yhteistä ideologiaa ja maailmankuvaa ei ole jaettu missään vaiheessa”, Ruohomäki sanoo.

”Myös Venäjä tietää, että Israelin tärkein ja lähin kumppani on USA. Ei Venäjä pysty luomaan Israelin ja Yhdysvaltain väliin mitään kiilaa.”

Maaliskuussa julkaistussa gallupissa 76 prosenttia israelilaisista ilmoitti tukevansa sodassa Ukrainaa, ja vain kymmenen prosenttia asettui Venäjän puolelle.

Ruohomäen mukaan on helppo ymmärtää, miksi israelilaisten sympatiat ovat Ukrainan puolella. Se on Venäjään verrattuna pieni valtio, jota uhataan ulkopuolelta monesta suunnasta.

”Asetelmasta löytyy yhtymäkohtia israelilaiseen maailmankuvaan.”

Huhtikuun alkupäivinämaailmaa järkyttivät kuvat venäläisjoukkojen tekemistä hirveyksistä Ukrainan Butšassa. Myös Israelin ulkoministeri Yair Lapid kutsui tekoja sotarikoksiksi.

Israelin Moskovan suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun. Haaretz-lehden saamien tietojen mukaan Kremlin viesti kuului kiteytetysti: ”Me olemme aina koordinoineet Lähi-idän toimintojamme läheisesti kanssanne. Olisi sääli, jos se loppuisi.”

Uhkauksesta huolimatta Israel on lisännyt tukeaan Ukrainalle. Maa oli toimittanut Ukrainaan humanitaarisia avustustarvikkeita jo aiemmin, ja huhtikuussa lähetyslistalle otettiin mukaan sotilaskypäriä ja luotiliivejä. Kuukauden lopulla Israel osallistui Saksassa järjestettyyn, Yhdysvaltain koolle kutsumaan 40 maan neuvonpitoon, jossa koordinoitiin Ukrainan puolustustaistelun tukemista.

Aseita Israel ei kuitenkaan edelleenkään ole suostunut Zelenskyin hallinnolle toimittamaan. Maa ei myöskään ole liittynyt lännen Venäjälle asettamiin talouspakotteisiin kuin osittain.

Olli Ruohomäki näkee Suomen ja Israelin asemassa yhtymäkohtia. Kumpikin maa on osa länsileiriä, mutta on pyrkinyt vaalimaan geopoliittisia ja historiallisia erityissuhteita Venäjän kanssa.

Venäjän hyökkäys vie Suomea kohti Natoa. Israelin ulkopoliittinen liikahdus on pienempi, mutta suunta on ollut sama. Israelin paine liittyä myös Venäjän-vastaisiin pakotteisiin on todennäköisesti kova, Ruohomäki arvioi.

”Vaikka Israel tekee ulkopoliittiset päätökset itsenäisesti oman kansallisen turvallisuutensa näkökulmasta, olennainen osa sitä on Yhdysvalloilta tuleva taloudellinen ja sotilaallinen tuki. Ei Israel lähde polttamaan niitä suhteita.”

Israelin yhteiskunnallinen kudelma on Ruohomäen mukaan paljon lähempänä länttä kuin Venäjää. Toisaalta myös maan geopoliittiset haasteet ovat yhä olemassa.

”He eivät varmasti halua rajoilleen lisää vihamielistä voimaa.”

Syyrian poliittinen ruutitynnyri asettaakin Israelin paradoksaaliseen tilanteeseen. Israelilaisten enemmistö ei halua Venäjän voittoa, mutta toisaalta Syyrian vuoksi he eivät voi oikein toivoa Venäjän kärsivän pahaa tappiotakaan. Muuten Syyria saattaisi ajautua täysin Israelille vihamielisten voimien haltuun.

Asetelman herkkyyttä havainnollistaa toukokuun alussa julkaistu uutinen, jonka mukaan Venäjä on siirtänyt osan Syyrian-joukoistaan Ukrainaan. Mediatietojen mukaan Venäjältä vapautuneisiin tukikohtiin on asettunut Hizbollahin ja Iranin vallankumouskaartin joukkoja.

Kun Isiksen kalifaatti kukoisti ja Syyriassa toimi radikaali-islamistisia voimia, Israel koki, että vaikka Assadin hallinto on paha, se on vähemmän paha kuin Isiksen, Ruohomäki sanoo.

”Nyt Israel joutuu jälleen valitsemaan koleran ja ruton väliltä.”