Sankarikoiriksi metsästysrikoksella

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Viime vuoden tammikuussa Orivedellä kaksi miestä ampui talvipesästään hyökänneen karhun. Miehet olivat koirineen menneet häiritsemään pesäänsä poikinutta karhua. Pari viikkoa aiemmin he olivat käyneet samassa paikassa haukuttamassa koiriaan.

Karhu hyökkäsi pesästä ja puri toista miestä. Se ammuttiin haulikolla. Karhunpentuja ei löydetty pesästä tai ampumispaikalta, vaikka niiden on täytynyt olla hyvin nuoria ja siten liikkumiskyvyttömiä maastossa.

Miesten epäiltiin häirinneen samaa karhua kahdesti aiemminkin. Marraskuussa se joutui vaihtamaan häirinnän vuoksi talvipesääkin. On myös mahdollista, että karhulta menehtyi pentu härinnän vuoksi. Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi miehet valitettavasti vain sakkorangaistukseen ja vuoden metsästyskieltoon, koska teon suunnitelmallisuutta ei pidetty yksiselitteisenä. Ilmeisesti tapaus menee vielä ylempään oikeusasteeseen.

Mitä teki Kennelliitto tänään?

Se julkisti myöntäneensä karhun ampumisesta tuomittujen miesten koirille Sankarikoira-arvon. Koirat saivat arvonimensä ”pelastettuaan isäntänsä karhun kynsistä”.

”Koirat isäntineen olivat talvella metsälenkillä, kun Raipe aloitti kiivaan haukunnan muutaman sadan metrin päässä tiestä. Miehet menivät Vinskin kanssa katsomaan, mitä Raipe haukkui. Tilanteessa talviuniltaan herännyt karhu hyökkäsi miehiä kohden. Raipen isäntä ampui karhua. Karhu hyökkäsi Vinskin isännän kimppuun kaataen tämän maahan ja purren häntä päästä ja raajoista. Vinski puolusti isäntäänsä puremalla karhua. Karhu irrotti otteensa miehestä ja suuntasi hyökkäyksen Vinskiin. Samalla karhu kääntyi kohti Raipen isäntää. Tällöin Raipe hyökkäsi karhun suuntaan haukkuen tätä kiivaasti. Tässä yhteydessä Raipen isäntä onnistui lopettamaan karhun”, kerrotaan Keskisuomalaisen jutussa.

Ymmärrän, että Kennelliitolla on merkittävästi metsästystä harrastavaa jäsenistöä. Silti selvää rikosta ei pidä pyhittää eikä puolustella tällaisilla palkinnoilla. Isäntien rikos ei tietenkään ole koirien vika, ja koirien käytös on sinänsä yhtä rohkeaa, oli tilanteeseen jouduttu tavalla tai toisella.

Sankarikoira-arvon myöntäminen tilanteesta, jossa tapahtui metsästysrikos ja johon liittyi pitkäaikaista luonnonvaraisen eläimen kiusaamista, on silti täysin mautonta. Yrittääkö Kennelliitto kenties kannustaa yleisemminkin jäseniään häiritsemään talviuntaan viettäviä karhuja?

Todella noloa, Kennelliitto. Eikö koirien ja niiden isäntien oikeuksien rinnalle voisi nostaa myös luonnonvaraisten eläinten oikeudet? Sellaiseen liittoon minäkin voisin kuulua.

———— Lisäys 7.11. klo 10.44: Kennelliitto ilmoitti aamulla käsittelevänsä Raipen ja Vinskin Sankarikoira-arvot uudelleen hallituksessaan.

Lisäys 7.11. klo 13.21: Kennelliitto on perunut Raipen ja Vinskin Sankarikoira-arvot.