Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

On aika ymmärtää, mitä luonnon monimuotoisuus merkitsee

Blogit Tarinoita tieteestä 23.2.2019 10:42
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

”Hyönteiset katoavat sadassa vuodessa”, julistettiin uutisotsikoissa pari viikkoa sitten. Taustalla olivat tutkimustulokset, jotka oli saatu taantuvista hyönteispopulaatioista ja joiden perusteella kyseisen tutkimuksen tekijät intoutuivat antamaan mediassa turhan dramaattisia ja  liian suoraviivaisiin johtopäätöksiin perustuvia lausuntoja. Mediassa seurasikin vastareaktio, jossa tutkimusta kritisoitiin – aiheellisesti.

Ekologi, akatemiaprofessori Johanna Mappes kirjoittaa kyseisestä tutkimuksesta ja sen julkistamisesta Suomen Akatemian blogissa. ”Eniten harmittaa se, että juuri tällaiset esiintulot murentavat ekologisen tutkimuksen ja koko tieteen arvovaltaa suuren yleisön silmissä ja saavat pahimmillaan epäilemään koko biodiversiteettikriisin olemassaoloa”, Mappes kirjoittaa analyysinsa lopuksi.

Maailmassa on menossa sukupuuttoaalto, biodiversiteettikato, joka vaikuttaa osaltaan myös hyönteisiin. Tästä ei ole epäilystäkään. Asian vakavuudesta voi lukea lisää vaikkapa Elina Järvisen ja Vappu Kaarenojan journalistisesta mestariteoksesta. Se aukeaa tästä linkistä.

Siksi jaan Johanna Mappesin harmituksen: kun kerrankin luonnon monimuotoisuuden katoamisesta uutisoidaan, se tehdään huonoon tutkimusviestintään pohjautuen. Seuraa korjauskierros, joka saa monet menettämään saman tien luottamuksen niin tutkijoihin kuin journalisteihin – ja uskon siihen, että maailman hyönteisillä edes olisi ongelmia.

Tätä ilmiötä saattoi omin silmin havainnoida sosiaalisessa mediassa sen jälkeen, kun tutkimukseen kohdistunut kritiikki alkoi levitä. Koska yhdestä tutkimuksesta oli tehty liian villejä johtopäätöksiä, epäuskottavuuden varjo levisi saman tien ylipäätään hyönteisten vähenemisen, monimuotoisuuskadon, sukupuuttoaallon ja jopa ilmastonmuutoksen ylle.

Yhtäkkiä luonnossa olikin kaikki aivan hyvin.

Hieman pöyristyneenä tulin myös todenneeksi ekologisen perustietämyksen tason. ”Pitäisi tietää, onko tärkeämpää hyönteislajien määrä vai hyönteisten yhteenlaskettu biomassa”, eräs somekeskustelija pohti. ”Veikkaan jälkimmäistä.”

Hieman samaa sarjaa olivat todistukset siitä, että hyttyset voivat Suomessa niin hyvin, ettei maapallon hyönteisillä voi olla hätää.

Julkisuudessa on jonkin verran keskusteltu viime aikoina luonnon monimuotoisuus -termistä. Itsehän käytän sujuvasti myös termiä biodiversiteetti, mutta ymmärrän sanan hankaluuden. Yhtä lailla hankala on monen mielestä suomenkielinen monimuotoisuuskin. Tilalle on ehdotettu muun muassa elonkirjoa, ja sitä on jonkin verran myös ryhdytty käyttämään.

Termi kuin termi: sen sisältö pitäisi joka tapauksessa ymmärtää. Eikö luonnon monimuotoisuuden merkitys ole itsestäänselvää? Jos olisi, aukeaisi sekin, ettei maailman hyönteiskirjoa voi korvata hyttysillä.

On tärkeä ymmärtää, että eliölajit ovat riippuvaisia toisistaan. Riippuvuussuhteet muodostavat monimutkaisen verkoston, ja yhdenkin lajin taantumisella voi olla kauaskantoiset ja arvaamattomat seuraukset. Toisaalta mitä suurempaa monimuotoisuus vaikkapa yksittäisessä ekosysteemissä on, sitä paremmin se kestää muutoksia, kuten yllättäviä sääolosuhteita, kasvitauteja tai ilmastonkin muuttumista.

Luonnon monimuotoisuus on tärkeää monella tasolla: se ei tarkoita pelkästään lajirikkautta tai kokonaisten ekosysteemien rikkautta. Monimuotoisuutta tarvitaan myös lajien sisällä. Geneettinen monimuotoisuus pitää lajin elinvoimaisena ja tarkoittaa käytännössä vaikkapa sitä, että osa lajin edustajista on tietylle sairaudelle vastustuskykyisempiä kuin toiset. Geneettinen monimuotoisuus auttaa lajia sopeutumaan muuttuvaan ympäristöön.

Luonnon monimuotoisuuden turvaamisen kannalta on olennaista suojella kokonaisia ekosysteemejä, Suomessa vaikkapa vanhaa metsää, josta alkaa olla pula. Yhden lajin suojeleminen ilman ympäröivien lajien verkostoa on käytännössä mahdotonta, ja toisaalta me emme edes tunne kaikkia maapallon eliölajeja. Monimuotoisuutta menetetään koko ajan, huomaamattamme.