Kesälukemistoa: Ei pelkkää antroposofiaa tai automaattikirjoitusta - esoteerisuus tunkee kaikkialle

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

On ihanaa lukea kirjaa aiheesta, jota ei tunne. Nimenomaan siinä piilee tietokirjallisuuden kiehtovuus: saa astua uuden tiedon maailmaan – ja tehdä sen rauhassa, omaan tahtiin, kerraten ja aiempaan palaten. Saa pysähtyä ajattelemaan, tunnelmoimaan ja assosioimaan rauhassa. 

Edes kaunokirjat eivät pysty kohdallani täsmälleen samaan. Ne toki johdattavat toiseen todellisuuteen ja tuottavat ahaa-elämyksiä, mutta niiden kautta pääsee vain harvoin astumaan niin vahvasti uuden tiedon maailmaan kuin tietokirjan parissa. 

Samaan eivät liioin pysty dokumentit, radio-ohjelmat tai muu elävä kuva ja ääni. Omatahtisuus –  eli vastaanottajan mahdollisuus hidastaa, pysähtyä ja palata – puuttuu (tai ainakin on paljon työläämpää).

Esoteerisuus on minulle vain pintapuolisesti tuttu aihe ja käsite. Illuminati. Da Vinci -koodi. Natsien esoteeriset sekoilut. Pekka Siitoin. Uuspakanallisuus. New Age. Mutta mitä muuta esoteerisuus on – ja mitä se on ytimeltään? 

Olen toki lukenut aikoinaan esimerkiksi Perttu Häkkisen ja Vesa Iitin populaaritietokirjan Valonkantajat (Like, 2015) sekä Nina Kokkisen viime vuonna ilmestyneen ja hänen väitöstutkimukseensa perustuneen Totuudenetsijät – Esoteerinen henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa (Vastapaino, 2019). Häkkisen ja Iitin kirja eteni kuitenkin paljolti henkilöiden kautta eikä esoteerisen tiedon luonnetta niinkään avattu. Kokkisen väitöstutkimus keskittyi puolestaan muutaman taiteilijan tuotantoon. 

Joudun siis myöntämään, että kokonaiskuvani esoteerisuudesta ja sen kaikista ulottuvuuksista on ollut varsin vaillinainen. 

Onneksi aina ilmestyy uusia tietokirjoja! Keväällä ilmestynyt kirjoituskokokoelma Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa lupaa nimenomaan kattavuutta. 

Yllä jo mainitun Nina Kokkisen sekä Tiina Mahlamäen toimittama kirja esittelee ensin suurimmat Suomessa vaikuttaneet tai vaikuttavat esoteerisuuden piiriin kuuluvat ilmiöt kuten vapaamuurariuden, ruusuristiläisyyden ja antroposofian. Sitten tarkastellaan esoterian suhdetta tieteeseen, taiteisiin, politiikkaan ja populaarikulttuuriin. Kirjan päättää Kokkisen ja Jussi Sohlbergin katsaus tämän hetken uushenkisyyteen. Kirjoittajat ovat lähinnä uskontotieteilijöitä ja kulttuurihistorioitsijoita.  

Kirjan nimestä huolimatta tekstit eivät pysyttele Suomen rajojen sisällä, vaan esoteerisuuden ja okkultismin juuria, vaikutteita ja olennaisia ihmisiä seurataan kyllä myös muualle maailmaan. Muunlainen lähestymistapa olisi tietenkin keinotekoinen. Esoteeriset ilmiöt ja vaikutteet leviävät siinä missä muutkin, ja moni suomalainen esoteerikko kävi ulkomailla asioita opiskelemassa.

Esittelemällä, mihin kaikkialle esoteerisuus on tiensä löytänyt, teos tosiaan onnistuu luomaan rikkaan, laajan ja yksityiskohtaisen kuvan aiheestaan. Esoteerisuus ei ole marginaalisten eksentrikkojen puuhastelua, vaan vaikkapa tieteellä ja uskonnolla on tiivis suhde esoteeriseen tietoon, eikä pelkästään historiallisesti, vaan edelleen. Tieteellisen ja esoteerisen tiedon välillä tapahtuu rajan uudelleen tarkistamista koko ajan. 

Mieli tekee nostaa kirjasta esiin nimenomaan yksityiskohtia. Koin kirjan parissa lukuisia ahaa-elämyksiä; yksi niistä liittyi esimerkiksi siihen, miksi ”automaattikirjoittajat” (jotka siis kertovat kanavoivansa tekstiksi jonkun jo kuolleen ihmisen ajattelua) ovat olleet säännönmukaisesti naisia – ja miksi kanavoitavat henget miehiä. 1800-1900-luvun maailmassa nainen saattoi tällaisen tekemisen kautta kirjoittaa ikään kuin asiantuntijatekstiä kyseenalaistamatta totuttuja sukupuolirooleja (ja samaan aikaan vapautuen niistä). 

Itselleni kirjan antoisimmat tekstit olivat Julia von Boguslawskin ”Esoterian suhde tieteeseen” sekä Tommy Ramstedtin ja Marcus Mobergin ”Esoteerisuus ja populaarikulttuuri”. Tuttuja aiheita oli hyvä katsoa esoteeristen lasien läpi.

Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa on tämänkertaisen kesälukemistoni kirjoista puhtaimmin tiedekirjallisuutta. Esimerkiksi edellinen esittelemäni kirja, Elämän verkko, oli hyvin yleistajuinen ja selvästi laajalle yleisölle suunnattu. Sen suhteen minulla oli myös koulutukseni kautta hyvät taustatiedot. 

Toisin oli tämän kirjan kanssa: olen puhtaasti maallikko niin aiheen kuin sitä tarkastelevien tieteenalojen suhteen. 

Vaan kun on kyse tietokirjallisuudesta, maallikkous on vain hidaste. Joskus harvoin jokin virke jää ymmärtämättä, taaksepäin joutuu palaamaan useinkin ja silloin tällöin saa googlata. 

Tietokirjallisuus kuitenkin sallii tällaisen hitaan, ymmärtämisen eteen tehdyn työn. Lukija itse määrittelee etenemisen nopeuden ja suunnan.

Tiina Mahlamäki ja Nina Kokkinen (toim.): Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa. Vastapaino 2020

Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa