Jos haluat saada ihmisen tukemaan tiedettä, herätä hänen kiinnostuksensa

Profiilikuva
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Mikä on tehokasta tiedeviestintää? Sitä pohditaan kiivaasti monella taholla. Tutkijat haluavat saada tutkimukselleen näkyvyyttä, yliopistot haluavat enemmän rahoitusta, tieteen tulosten halutaan päätyvän aiempaa nopeammin myös poliittisten päättäjien pöydälle.

Yhdysvalloissa presidentti kävelee tuon tuostakin tieteen tulosten ja tutkijoiden tuottaman tilannekuvan yli, ja siksi esimerkiksi ilmastonmuutoksen vastaiset toimenpiteet jäävät tekemättä – tai pikemminkin päätetään tehdä ilmastonmuutosta nopeuttavia toimenpiteitä.

Miksi tutkimustulosten ja ihmisten tekemien valintojen välillä on niin leveä railo?

Conversation-verkkolehti julkaisi parisen viikkoa sitten tiedeviestinnän tutkija Matthew Mottan artikkelin ”Teaching the public more science likely won’t boost support for funding, but sparking their curiosity might”. Sen voi lukea tästä linkistä

Pennsylvanian yliopistossa työskentelevä Motta pohtii kirjoituksessaan erityisesti sitä, millainen viestintä saisi yhteiskunnan panostamaan enemmän tutkimukseen ja miten kansalaiset saataisiin toisaalta vaatimaan tieteelle lisärahoitusta.

Jos ihmiset ymmärtäisivät paremmin tiedettä ja tutkimusta, tuntuisiko heistä paremmalta nähdä verovarojen suuntautuvat tieteentekoon, Motta kysyy. Hän esittää tälle näkökulmalle myös vaihtoehdon: Entä jos tieteen rahoitusta tukisi paremminkin ihmisten suuri kiinnostus tieteeseen, ei niinkään ymmärrys?

Tieteenteon tukemista pidetään erilaisten kyselyiden perusteella jo nyt tärkeänä niin Yhdysvalloissa kuin Suomessa. Vuoden 2016 Tiedebarometrissä 74 prosenttia vastanneista suomalaisista oli täsmälleen tai jokseenkin sitä mieltä, että ”vaikka tieteellinen tutkimustoiminta vaatii paljon taloudellisia voimavaroja, siihen panostaminen antaa yhteiskunnalle korkean koron”.

Miksi jotkut kuitenkin ovat päinvastaista mieltä, ja miksi toisaalta näin myönteinen asenne ei johda tieteen parempaan rahoitukseen?

Motta kirjoittaa, että usein syynä on pidetty tieteellisen ymmärryksen puutetta, mutta uudemmat tutkimukset eivät ainakaan täysin tue tätä ajatusta. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen kiistäjien parista löytyy paljon yliopistokoulutuksen saanutta porukkaa. Suhde tieteelliseen tietoon ei siis aina määrity tieteellisen ymmärryksen mukaan. 

”Ymmärryksen vajausta” enemmän Matthew Motta uskookin selittäjänä ”motivaation vajaukseen”. Ihmiset, jotka ovat erityisen kiinnostuneita tieteestä, haluavat tukea sitä todennäköisemmin kuin ihmiset, joilla on vain paljon tieteellistä ymmärrystä.

Tieteestä kiinnostuneet ovat Mottan kielenkäytössä niitä, jotka seuraavat uteliaina uutisia tieteellisistä löydöistä, mutteivät välttämättä tiedä, mitä eroa on protonilla ja neutronilla. Halua tieteen tukemiseen määrittää siis nimenomaan kiinnostuksen, ei tietämyksen määrä. Mottan hypoteesia tukee hänen tekemänsä kyselytutkimus aiheesta.

Mitä mieltä tästä kannattaisi olla? Ei kai Motta tarkoita, että suurelle yleisölle pitäisi syytää kaikkea jännää mutta täysin käsittämätöntä tiedesisältöä? Sehän on monen tieteentekijänkin pelko: yliopistot täyttyvät tiedefestivaaleista, tiede viihteellistyy ja muuttuu pelkäksi karnevaaliksi. Tutkijoina pärjäävät supliikit ja hyvännäköiset, joille myös rahoitus ohjataan.

Ei Motta sitä tarkoita. Tieteellisen ymmärryksen lisääminen on myös tärkeää. Ihmisten suhde tieteeseen on muutakin kuin heidän haluaan tukea tutkimusta verovaroin. On paljon muita syitä, miksi tieteellistä tietoa ja ymmärrystä kannattaa levittää.

Olisikin kaameaa ajatella, että tiedeviestintää tehtäisi vain tieteen omaksi hyödyksi. Motiivit levittää tieteen tuomaa tietoutta ovat kuitenkin paljon suuremmat ja syvemmällä.

Jollain tapaa Mottan ajatus kiinnostuksen tärkeydestä on kuitenkin lohdullinen. Itse yritin lukea ala-asteikäisenä Stephen Hawkingin Ajan lyhyttä historiaa, koska opettajamme oli sanonut, että se oli hirvittävän vaikea kirja emmekä tajuaisi siitä. Enpä tietenkään juuri tajunnutkaan, mutta silti kiinnostuin kirjan aiheesta, maailmankaikkeudesta, ja selasin tekstiä hurmaantuneena. Tiede kuiskii kätketyistä salaisuuksista niillekin, joiden tietämys tai koulutus ei anna mahdollisuuksia ymmärtää säieteoriaa tai kvantteja. Ei tarvitse olla korkeakoulutettu tai korkeasti itseoppinut nauttiakseen tiedeaiheista.

Kiinnostuksen herääminen ei myöskään vaadi erityistä hurlumhei-meininkiä. Ei sitä ollut Hawkingin kirjassakaan. Kiinnostuksen voi todella herättää tieteellinen sisältö itsessään, eikä se vaadi pakotettua viihteellisyyttä.

Kannattaa siis tarjota ihmisille mahdollisuuksia innostua tieteestä ja olla pelkäämättä sitä, etteivät he ymmärrä ihan kaikkea.