Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Me emme hävinneet, vaan saimme erävoiton

Blogit Tarinoita tieteestä 13.7.2017 15:49
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta antoi äskettäin linjauksen siitä, kuinka EU:n ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussa pitäisi suhtautua Suomen metsätalouteen.

Valiokunta ei ollut samalla kannalla Sipilän hallituksen kanssa. Suomessa on ajettu väkisin eteenpäin ajatusta, että hakkaamalla isot määrät metsää saamme paitsi metsän sitomaan tehokkaasti hiilidioksidia, myös aimo varannon ”biopolttoainetta” kaupan päälle.

EP:n ympäristövaliokunnan mukaan suunnitellut hakkuut muuttavat metsän hiilinielun sijaan hiilidioksidin lähteeksi.

”Me hävisimme”, kertoi tuloksesta Maaseudun Tulevaisuus olettaen, että todella on olemassa jokin ”me”. Monessa muussakin suomalaisessa mediassa lähdettiin liikkeelle siitä, että nyt me suomalaiset olemme yhdessä rintamassa pettymyksemme ja häviömme kanssa.

Näinhän asia ei ole. Suomessa on arvosteltu hallituksen ja metsäteollisuuden metsätalouspolitiikkaa hyvin vahvasti. Soraäänet pitäisikin nostaa paremmin esille ja ihan oikeasti alkaa käydä keskustelua siitä, onko metsäpolitiikkamme kestävää. Esimerkiksi aihetta koskevassa HS:n jutussa haastatellaan vain EP:n valiokunnan linjauksesta tuohtuneita tahoja ikään kuin kyseessä olisi kansallinen hätätila.

Vähintäänkin yhtä paljon palstatilaa pitäisi antaa tutkijoiden huolille. ”Suomen metsänkäyttösuunnitelmat kiihdyttäisivät ilmastonmuutosta ja heikentäisivät luonnon monimuotoisuutta”, sanottiin jo 68 metsäntutkijan kannanotossa tämän vuoden maaliskuussa.

Suomalaisessa ilmastopolitiikassa on laskettu sen varaan, että hakkaamalla metsiä polttoaineeksi kiihtyvällä tahdilla pystymme vähentämään hiilidioksikuormaamme. ”Biopolttoaineesta” on myös toivottu piristysruisketta taloudelle: Suomeen on haettu ja luvattukin investointeja useaan biopolttoainetehdashankkeeseen.

Toisaalta myös perinteisempi metsäteollisuus on vaatinut lisää hakkuita muun muassa selluntuotantoa varten. Metsäteollisuus ry veikkaa, että vuosina 2017-18 ”kotimaisen puun käyttö nousee historiallisen suureksi”.

Selkokielellä ilmaistuna tämä tarkoittaa, että kuluvana vuonna Suomessa hakataan metsää enemmän kuin koskaan ennen. Jäljet voi jokainen suomalainen nähdä ympärillään.

Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan kannanotto on näkynyt mediassa myös vihastuttavana jeesusteluna. ”Monilla Euroopan mepeillä ei ole harmainta aavistusta hyvästä metsänhoidosta”, sanoi RKP:n meppi Nils Torvalds Helsingin Sanomien mukaan.

Sallikaa minun nauraa: ihan kuin suomalainen metsänhoito olisi oppikirjamaisen kestävää.

Meillä suomalaisilla on rasittava taipumus väittää, että luontosuhteemme olisi esimerkillinen. Ei se ole. Meillä voisi olla paljon metsää, mutta nykyisille päätöksentekijöille metsä on pelkkää puupeltoa. Mitään muita arvoja metsällä ei nähdä.

Huono luontosuhteemme on jatkunut toisaalta pitkään: Luonnon monimuotoisuutta, maisemaa ja metsässä liikkujia kunnioittavat metsänhoitokäytännöt olivat metsänomistajille pitkään käytännössä mahdottomia. Suomessa oli vuoteen 2014 saakka tosiasiassa laitonta hoitaa metsää muuten kuin avohakkuilla.

Anneli Jäätteenmäki taas valitti tiedotteessaan, kuinka ”EU:n ilmastoesitys otti metsänhoidon maalitauluksi”. Jäätteenmäen mielestä ”aktiivista metsänhoitoa täytyy puolustaa. Se on todellinen ilmastoteko”. 

Hah, sanon tähänkin. Kannattaa lukea vaikkapa tämä Aurora Rämön vuoden takainen, mutta nyt erittäin ajankohtainen artikkeli Suomen päätöksentekijöiden suhteesta metsiä koskevaan ilmastotietoon. Epäilykset ilmastopolitiikkamme kestävyydestä on mitä ilmeisimmin haluttu lakaista näkymättömiin.

Todellisuudessa Suomessa on paljon tahoja, jotka ovat ilahtuneet Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan linjauksesta tai ainakin ymmärtävät sen hyvin. On vähän hölmöä valittaa valiokunnan kannasta, kun ilmastopolitiikan vuosia jatkunutta kritiikkiä ei ole otettu tosissaan. Olisi kannattanut ottaa.

EU:n hyvä puoli on se, että se kahlitsee kansallisia järjettömyyksiä. Kuten olen moneen kertaan kirjoittanut, maapallolla on käynnissä lajien sukupuuttoaalto, ja metsäluonnon biodiversiteetin kaventuminen on osa sitä. Metsänhoito on paitsi ilmastopolitiikkaa, myös suoraa vaikuttamista planeettamme lajirikkauteen.

Jostain syystä biologien huolia ei oteta ainakaan Suomessa kovin tosissaan: meillä ekologia on valitettavasti saanut pehmeän tieteen imagon.

Huolessa biodiversiteetin kaventumisesta on kuitenkin kyse erittäin kovasta jutusta. Tämä planeetta on ainoa mitä meillä on, ja ihminen, kuten muutkin lajit, on täysin riippuvainen ympäröivistä ekosysteemeistä.