Mustat aukot nielevät sittenkin kaiken

Profiilikuva
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Tähti voi päätyä mustaan aukkoon – jos eksyy liian lähelle. Kuva: ESA/Hubble/M. Kornmesser

Oliko John Taylor kaikesta huolimatta oikeassa?

Vuonna 1975 ilmestyneessä kirjassaan, joka ilmestyi suomeksi heti seuraavana vuonna nimellä Mustat aukot – Tuhoutuuko maailmankaikkeus, Taylor loi kuvan kammottavasta kosmisesta kidasta, johon kaikki olevainen katoaa.

Pitkään saatoimme nukkua yömme hyvin, sillä lähin tunnettu musta aukko oli tuhansien valovuosien päässä.

Tänä keväänä tilanne muuttui – ehkä ratkaisevasti.

Lähimpään mustaan aukkoon on matkaa vain vähän yli tuhat valovuotta.

Kotigalaksissamme voi olla 100 miljoonaa mustaa aukkoa.

Sekään ei ole mikään mitätön etäisyys, sillä yli miljardin kilometrin tuntinopeudella etenevältä valoltakin menee moisen taipaleen taittamiseen yli tuhat vuotta.

Ratkaisevampaa on, että uusi musta aukko ilmoitti itsestään pelkän vetovoiman avulla. Se – tai jos tarkkoja ollaan, siihen syöksyvä aine – ei lähetä röntgensäteilyä, joka olisi paljastanut kohteen todellisen luonteen.

Mustia aukkoja voi siis olla missä tahansa!

Runsaan 100 000 valovuoden läpimittaisessa Linnunradassa on noin 250 000 000 000 tähteä. Vaikka kumpikin arvo on epätarkka, on arvioitu, että tähtien keskimääräinen etäisyys toisistaan on viitisen valovuotta.

Toisaalta mustat aukot ovat massiivisten tähtien elinkaaren päätepisteitä. Linnunradan tähtien lukumäärästä ja erikokoisten tähtien suhteellisista runsauksista on päätelty, että kotigalaksissamme voi olla 100 miljoonaa mustaa aukkoa.

Mustien aukkojen keskimääräinen etäisyys toisistaan – yli 10 000 valovuotta – on siten ihan toista luokkaa kuin tähtien keskimääräinen etäisyys toisistaan.

Lisäksi jättiläistähtiä, jollaisten jäänteitä mustat aukot ovat, on Linnunradan keskusalueilla huomattavasti tiheämmässä kuin täällä syrjäseuduilla. Lähiympäristössämme on siten mustia aukkoja selvästi keskimääräistä harvemmassa.

Lähin, vain hieman yli tuhannen valovuoden etäisyydeltä löytynyt musta aukko, on siis huomattavan paljon keskimääräistä lähempänä.

John Taylor oli silti väärässä.

Eikä kukaan hiukankaan asioista perillä oleva koskaan ole muuta epäillytkään. Taylorin kirja tyrmättiin tuoreeltaan esimerkiksi Nature-tiedelehdessä.

David Davies, arvostetun aviisin silloinen päätoimittaja, totesi heti alkuun kirjan olevan ”yritys päihittää tulevat tieteiskirjailijat liittämällä mustien aukkojen kaikkiin ominaisuuksiin kauhutarinoita kuolemasta ja tuhosta”.

Ja se oli arvion neutraaleimpia luonnehdintoja.