Taas olisi Sputnikille töitä!

Profiilikuva
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
190844main_GPN-2002-000166_full
4. lokakuuta 1957 laukaistu Sputnik herätti kokonaisen kansakunnan – lopullisesti. Kuva: Asif A. Siddiqi / Nasa

Lokakuun alussa 1957 Yhdysvallat joutui – kuten silloinen presidentti Dwight Eisenhower asian ilmaisi – ”liki-hysteeriseen” tilaan. 4. päivänä Neuvostoliitto laukaisi Maata kiertävälle radalle ensimmäisen keinotekoisen kiertolaisen eli satelliitin.

Jenkit oli yllätetty housut kintuissa ja kädet taskuissa.

Myytin mukaan Sputnikin laukaisu käynnisti rapakon takana ennennäkemättömän ryhtiliikkeen. Tieteen ja tekniikan tutkimusta, koulutusta ja opetusta alettiin kehittää pikavauhtia, jotta vaivihkaa edelle kiilanneet neukut saataisiin kiinni ja saman tien myös ohitettaisiin.

Kansallisen hankkeen näyttävimpänä saavutuksena oli kuukilvan voitto: amerikkalaisastronautit saatiin turvallisesti Kuun pinnalle ja takaisin Maahan. Kennedyn lupaus täytettiin ja tavoite saavutettiin ennen vuosikymmenen vaihtumista, heinäkuussa 1969.