◼	Isä Marco saattaa pitää sunnuntaisin jopa kolme messua Lallin surmaaman Henrikin mukaan nimetyssä Pyhän Henrikin katedraalissa.
Isä Marco saattaa pitää sunnuntaisin jopa kolme messua Lallin surmaaman Henrikin mukaan nimetyssä Pyhän Henrikin katedraalissa.

Isä Marco

Kirkkoherra saattaa tunnustaa rippituolissa, että on tuntenut katoliselle papille sopimattomia tunteita.

Isä Marco saattaa pitää sunnuntaisin jopa kolme messua Lallin surmaaman Henrikin mukaan nimetyssä Pyhän Henrikin katedraalissa.

Mies näyttää kuvassa lapselta, joka on saanut kuulla ikuisen joulun koittaneen. Paavi Franciscukseen suunnattu katse on autuas.

Kuva löytyy Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnan kirkkoherran isä Marcon työhuoneen seinältä Helsingin Kaivopuistossa. Se on otettu Pietarin kirkon edessä kaksi vuotta sitten. Kymmenessä sekunnissa Vatikaanin virallinen valokuvaaja ehti napata kuvan ja isä Marco esittää paaville kutsun tulla Suomeen. Paavi valitteli, että suomi on niin kovin vaikea kieli. Italiaa­ äidinkielenään puhuva mutta suomea sujuvasti taitava isä Marco lupasi tulkata.

Vuosi sitten hän toisti kutsun saatuaan uudet kymmenen sekuntia paavin kanssa.

Me tarvitsemme sinua, isä Marco sanoi.

Niin kuin koko katolinen kirkko.

Franciscuksesta on puhuttu paavina, joka puhdistaa katolisen kirkon skandaalinkäryisen maineen. Hän on humaani. Hän osaa olla ihmisten kanssa ja vetoaa katolisten piirien ulkopuolellakin. Time-lehti valitsi hänet vuoden henkilöksi vuonna 2013, ­Esquire-lehti taas nosti hänet vuoden 2013 parhaiten pukeutuvaksi mieheksi. Julkkikset Patti Smithista Russell Croween ovat ylistäneet häntä.

Hän jos joku toisi voimaa pohjoiseen maahan, jossa uskosta todistajia on yhä vähemmän. Luterilaisen kirkon jäsenmäärä laskee. Katolinen kirkko on saanut uusia jäseniä maahanmuuton takia, mutta heitäkin on Suomessa vain reilut 14 000. Monesti eroa kristityn ja ei-uskovan välillä ei edes huomaa, isä Marco on pannut merkille.

Ruotsia pidemmälle paavi ei ole ennättänyt. Mutta myös isä Marcossa on puolia, jotka vetoavat niin kirkon sisällä kuin sen ulkopuolella.

Poikkeuksellisen hyvä puhuja, joka näyttää nuorelta Teemu Selänteeltä, sanoo yksi. Niin rento, että ei-katolilaisetkin kyselivät, miten sinne kirkkoon pääsee liittymään, kertoo toinen. Harvinaisen helposti lähestyttävä ihminen, joka osaa puhua paitsi uskonasioista myös urheilusta ja musiikista, mainitsee kolmas.

Isä Marco saattaa aloittaa saarnan kertomalla saapumisestaan Suomeen ja siirtyä sujuvasti Johannes Kastajaan, jolle oma itse ei ollut se tärkein juttu.

Hän vitsailee.

Hän ottaa kantaa pakolaisten puolesta, juuri niin kuin paavi Franciscus on opettanut.

Jos hänet yrittää saada moralisoimaan, hän tuohtuu. Dogmien sijaan isä Marco sanoo: Jumala haluaa, että sinä olisit onnellinen. Sinä!

Erään katolisen kirkon jäsenen mielestä 36-vuo­tiaassa isä Marcossa on sellaista karismaa, että hänestä voisi tulla seuraava piispa.

Toki kritisoijiakin löytyy.

Etenkin isä Marcon tausta epäilyttää. Hän seuraa neokatekumenaalista tietä, jossa tavoitteena on etappien kautta muuttaa koko elämä ”pyhyyden liturgiaksi”, kuten netistä löytyvissä säännöissä sanotaan. Vaikka 1960-luvulla perustetun ryhmittymän säännöt on hyväksytty osaksi katolista kirkkoa, jotkut katolilaiset pitävät sitä harhaoppisena salaseurana. Da Vinci -koodin jälkimainingeissa ryvetetty Opus Dei on monille pikkujuttu verrattuna neokatekumenaaliseen tiehen. Facebookissa on uusi ryhmäkin: Älä seuraa neokatekumenaalista tietä.

Isä Marco toivottaa kritiikin tervetulleeksi kuin paavi Franciscus konsanaan: ”On hyvä tulla kritisoiduksi.”

Isä Marcolle muut asiat ovat tärkeitä. Hengelliset asiat, salaisuudet. Niille hän on omistanut elämänsä. Tekstiviestit ja sähköpostit allekirjoittaessaan hän ei ole Marco tai Marco Pasinato, vaan isä Marco. Pappispaita lähtee päältä uidessa ja jalkapalloa pelatessa, mutta silloinkin hän on pappi. Kokoaikainen pappi, joka saa 440 euroa kuukaudessa käyttörahaa ja asuu kymmenen neliön huoneessa pappilan yläkerrassa.

Miksi? Se on isä Marcon lempikysymys.

Ensimmäiset fraasit, jotka 5-vuotias Marco Pasinato suomesta oppi, olivat ”olen ulkomaalainen”, ”olen italialainen”. Se oli Oulussa 3. helmikuuta vuonna 1986. Seuraavana päivänä hän oppi päiväkodin tädeiltä yhden lisää: ”Paleleeko?”

Paavi Johannes Paavali II oli lähettänyt Pasinaton yhdeksänhenkisen perheen Ouluun. Neokatekumenaalisessa tiessä on tyypillistä, että perhe lähtee tekemään kirkollista työtä ulkomaille. Pasinatot auttaisivat perustamaan katolisen seurakunnan kaupunkiin.

Marco aloitti jääkiekon Haukiputaan Ahmoissa. Idoli oli Teemu Selänne. Teininä hän kävi kotibileissä, seurusteli parin tytön kanssa ja soitti bändissä Nirvanaa.

Arvot perheessä ja kaveripiirissä olivat erilaiset. Yhteiskunta tuntui sanovan: tee mitä vain, niin voit olla onnellinen. Perheen tapa elää oli puhdasoppisen katolinen.

Kesällä 1997 Marco matkusti maailman nuortenpäiville Pariisiin. Se on tapahtuma, johon jopa miljoonat katolilaiset nuoret osallistuvat joka toinen tai kolmas vuosi. Siellä hän sai kutsun retrettiin, jossa hänelle väläytettiin mahdollisuutta muuttaa Roomaan tekemään lukio loppuun ja aloittaa sen jälkeen pappisseminaari. Marco muutti oululaisesta Koskelan lähiöstä miljoonakaupunkiin.

Kriisi iski 25-vuotiaana.

”En uskonut, että voisin olla onnellinen pappina.”

Hän lopetti vuodeksi pappisseminaarin ja muutti entiseen kotikyläänsä Ivreaan Torinon lähelle tekemään hanttihommia. Hän eli ei-papillista elämää, kävi treffeillä ja poltti kuin korsteeni.

Hän rakastui. Piti pohtia, mitä tehdä. Mennäkö naimisiin naisen vai Jumalan kanssa.

Marco valitsi Jumalan. Hän palasi hetkeksi Suomeen ja meni suorittamaan pappisseminaarin loppuun Filippiineille. Vuonna 2010 hänet vihittiin papiksi Oulussa, kirkossa, jota hänen vanhempansa olivat perustamassa.

”Minusta olisi voinut tulla lääkäri. En usko, että olen niin tyhmä, etten olisi päässyt lääkikseen, mulla on aina ollut hyviä arvosanoja. Luulen, että olen ihan keskitasoinen henkilö, en mikään nero, ihan normaali. Olisin voinut mennä naimisiin.”

Mutta ei enää. Hän on luvannut kolme asiaa: hän elää selibaatissa, hän on kuuliainen Helsingin hiippakunnan katoliselle piispalle Teemu Sipolle ja hänen seuraajilleen, hän rukoilee tiettyjä rukouksia joka päivä.

’Shh”, isä Marco kuiskaa johdattaessaan rappusia pappilan yläkertaan. Portaiden yläpäässä on Neitsyt Marian kuva. Vastaan kävelevä isä Oscar hymyilee leveästi.

Huoneessa on kirjoituspöytä, kirjahylly ja yhdennukuttava sänky. Yöpöydällä on herätyskello, kolme hengellistä kirjaa ja rukousnauha. Isä Marco rukoilee ainakin neljä kertaa päivässä: aamulla tunnin, päivällä vartin, illalla vartin ja ennen nukkumaanmenoa muutaman minuutin.

Parketti on siisti, wc juuri remontoitu. Nurkassa seisoo puinen rukouspenkki.

Tässä pappilassa isä Marco on asunut kuusi vuotta, aluksi kolme vuotta kappalaisena ja vuodesta 2013 kirkkoherrana. Kolme vuotta sitten hän olisi halunnut muuttaa jonnekin muualle. Mutta sitten hän tajusi, että onnellisuus ei ole paikasta kiinni.

Mistä se on kiinni, sitä isä Marco on miettinyt paljon.

”Minä en pappeuteni aikana ole ollut pelkästään onnellinen, vaan onnellisuus on kasvanut vuodesta vuoteen. Mutta olen paljon onnellisempi nyt kuin silloin kun minut vihittiin papiksi. Tämä on ihme. Todella.”

Näin käy parhaimmillaan myös avioliitossa, ajattelee isä Marco. Ja olla pappi on vähän kuin olla avioliitossa. Puhutaanhan pappisvihkimyksestä, joka isä Marcon mukaan on ”hyvin intiimi asia”. Siksi isä Marco ei koe tarvetta olla naimisissa, tapailla naisia tai katsoa pornoa.

”Jumala pystyy täyttämään minua ihmeellisesti. Ehkä kaikki eivät sitä usko. Ehkä ei tarvitsekaan uskoa.”

Katolisten pappien selibaatti jaksaa kuitenkin hämmentää. Yksi syy on kirkkoa riivaavat pedofiliaskandaalit.

Katolinen kirkko on tehnyt paljon virheitä käsitellessään hyväksikäyttötapauksia, isä Marco sanoo. Silti hänen kantansa on selkeä: pedofilia on sairaus,­ lasten hyväksikäyttö rikos. Niillä ei ole mitään tekemistä selibaatin kanssa.

”Minä elän selibaatissa, mutta minulla ei ole ainakaan yhtään niitä oireita!”

Liberaali aikamme ei taida olla isä Marcon mieleen.

”En sano noin! Se olisi jo moraalituomio.”

Sen sijaan hän kysyy miksi, niin kuin kahdeksantoista kertaa kahden tunnin aikana.

”Miksi meillä on niin paljon masennusta?”

Monta kertaa viikossa isä Marco istuu rippituoliin Pyhän Henrikin kirkon takaosaan ja laittaa oveen lapun: isä Marco Pasinato, suomi, English, Italiano, Español. Niillä kielillä isä Marcolle voi käydä ripittäytymässä. Eri kansallisuuksia noin 4 000 hengen seurakunnassa on yli 80.

Ripittäytyviltä kuulee kaikenlaista. Yksityiskohdista isä Marco ei puhu, rippisalaisuus on vankkumaton. Ehdottoman vankkumaton. Vaikka joku tunnustaisi murhan tai insestin.

Sen isä Marco voi kuitenkin kertoa, että asiat, jotka ihmisiä eniten vaivaavat, liittyvät ihmissuhteisiin. Aviorikos. Abortti. Esimerkiksi.

Monesti ihmiset elävät toisin kuin kirkko opettaa. Niin isä Marcokin. Siksi hän avaa suunnilleen kerran viikossa tai vähintään parissa rippikopin valkoisen oven ja tunnustaa syntinsä. Tunnustettavaa riittää: Hän saattaa ylireagoida. Hän saattaa antaa ihmisille vääränlaista opetusta messuissa tai henkilökohtaisilla tapaamisilla. Hän saattaa kiroilla autonratissa. Hän saattaa kokea tunteita, jotka eivät ole selibaatissa elävälle papille suotavia.

Virheet tekevät onnettomaksi, sanoo isä Marco. On parempi elää kirkon opetusten mukaisesti ja virheen sattuessa pyytää anteeksi.

”Miksi olen onnellinen? Koska voin erehtyä. Vaikka erehdyn, joku antaa anteeksi.”

Mutta kyllä isä Marco on pedantti siinä, mitä kirkko opettaa. Jos joku kysyy häneltä avioliittokurssilla, onko katolisen opin mukaista käyttää ehkäisyä, hän sanoo ei. Ainoa, mikä on sopivaa, on ”luonnollinen perhesuunnittelu”. Ehkäisyä se ei isä Marcon mukaan ole.

Homoseksuaaleja hän ei tuomitse, ei ihmisinä, mutta kysyy: Miksi Jumala on luonut homosek­suaalit suhteet hedelmättömiksi? Miksi?

Miksi Jumala on luonut jotkin heteroseksuaalit suhteet hedelmättömiksi?

”Brava, hyvä kysymys. En minä tiedä. En ole Jumala.”

Entinen silkkitehdasalue Vantaan Tikkurilassa on pimeä. Ylös rakennukseen pitää mennä tavarahissillä lastauslaiturin vierestä. Se natisee ja poksuu.

Ylhäällä on valoisaa. Vantaan neokatekumenaalinen yhteisö on kokoontunut ehtoolliseen päättyvän messun viettoon, niin kuin joka viikko.

Tunnustetaan syntejä ja kuunnellaan sanaa. Isä Marcoa meinaa haukotuttaa. Päivä on ollut pitkä.

Lukukappale on Vuorisaarnasta:

”Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan. Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden osan ruumiistasi, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin.”

Seurakuntalaiset saavat kertoa ajatuksiaan kuulemastaan. Kun tulee isä Marcon saarnan vuoro, hän sähäköityy.

Tätä Raamatun pätkää kuuluu tulkita symbolisesti, hän sanoo. Silmiään ei tarvitse alkaa repiä.

”Eihän kukaan nyt voi sillä tavalla olla, ettei ikinä katso naista himoiten!”

Mutta lopulta Jumalan kanssa siitäkin tulee mahdollista, vakuuttaa isä Marco. Jumalan kanssa ihminen ei pelkästään noudata ulkopuolelta tulevia sääntöjä, hän muuttuu itse. Jumalan kanssa voi päästä eroon monista asioista, jopa himoistaan.

Tuoli isä Marcon alla narahtaa. Tukipuu on puoliksi irti.

”Olen painava!” hän huudahtaa.

”Jos jotain tapahtuu, niin se on sitten merkki taivaasta!” SK

kuka

Isä Marco Pasinato, 36

Työ: Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnan kirkkoherra

Koulutus: raamatullisen teologian lisensiaatti

Syntymäpaikka: Ivrea, Italia

Kotipaikka: Helsinki

Perhe: äiti, isä, kuusi sisarusta ja 27 sisarusten lasta

Harrastukset: lukeminen, urheilu, kannattaa Juventusta