Kiina

Pitäkää tunkkinne, autonne, tietokoneenne, t-paitanne, alusvaatteenne, lenkkitossunne, leipäveitsenne...

Uiguurikirjailijan Suomen-vierailu oli viimeinen pisara. Toimittaja Jukka Heinonen päätti aloittaa yhden hengen Kiina-boikotin.

Teksti
Jukka Heinonen
Kuvitus
Tuomas Kärkkäinen

Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.

Maljani täyttyi, kun näin uiguuri Nury Turkelin Helsingin kirjamessuilla lokakuussa.

Yhdysvaltoihin muuttanutta ihmisoikeusaktivistia haastateltiin hänen kirjastaan, joka kertoo uiguurien kurimuksesta Kiinalle kuuluvassa Xinjiangissa. Pakkoaborteista, kidutuksista, kameravalvonnasta. Ja siitä, että maakunnan 12 miljoonan ­uiguurista yli miljoona on komennettu uudelleenkoulutusleireille.

Turkel kertoi, ettei hän päässyt viime keväänä isänsä hautajaisiin. Eikä ole voinut halata äitiään kahdeksaantoista vuoteen.

Kiinan epäkohdat olivat minulle toki entuudestaan tuttuja. Kun matkustin maassa vuonna 1995 viisi viikkoa reppu selässä, kohtasin tylyjä virkailijoita, pikkumaisia sääntöjä ja demokratiamielenosoituksiin osallistuneen alakuloisen toimittajan, joka kertoi saavansa neljä viidesosaa tuloistaan lahjuksina.

Xi Jinpingin vuonna 2012 alkaneella valtakaudella Kiinan kehitys on kääntynyt entistäkin huonompaan suuntaan.

Kun Venäjä viime helmikuussa hyökkäsi Ukrainaan, Kiina ei tuominnut sitä.

Elokuussa Kiinan sotalaivat, lentokoneet ja lennokit pitivät merellä ja sen yllä sotaharjoituksen, jossa ne jäljittelivät hyökkäystä Taiwanin saarelle.

Syyskuussa Kiina osallistui Venäjällä sotaharjoitukseen. Lokakuussa pidettiin kommunistisen puolueen kokous, jossa Xi nöyryytti edeltäjäänsä ja sementoi yksinvaltansa.

Eikä siinä kaikki. Ihmisoikeusjärjestöt arvioivat, että leireille komennetuista uiguureista sadattuhannet elävät vankeudessa. Kun Xinjiangissa korjattiin puuvillaa vuonna 2020, BBC:n näkemän raportin mukaan jopa puoli miljoonaa maakunnan asukasta komennettiin pakkotyöhön.

Xinjiangissa tuotetaan yli viidesosa maailman puuvillasta, ja arviolta joka viides maailmassa myytävä puuvillavaate voi linkittyä Kiinan uiguureilla teettämään pakkotyöhön. Lisäksi uiguurit on pakotettu valmistamaan myös teollisuustuotteita.

Merkit ovat samat kuin 1930-luvun lopulla. Kiina harjoittaa etnistä puhdistusta ja uhkuu valloitushalua.

Hälyttävintä on se, että Kiina on nyt taloudellisesti vahvempi kuin Saksa tuolloin.

Kuunneltuani Messukeskuksessa puoli tuntia Nury Turkielia päätin tehdä sen ainoan asian, jolla tavallinen kansalainen voi vaikuttaa Kiinaan: ryhtyä välttämään kiinalaisia tuotteita.

”How to boycott China?” Yksi ensimmäisistä Google-haun tuloksista vie yhdysvaltalaisen Change.orgin sivustolle, jossa noin 10 000 ihmistä on allekirjoittanut vetoomuksen boikotoida Kiinaa. Se on vähän siihen nähden, että sivuston suosituimmat vetoomukset ovat keränneet miljoonia allekirjoituksia.

Esiin nousee myös amerikkalaisia nettisivuja, joiden avulla voi tarkistaa, onko jokin tietty tuote valmistettu Kiinassa.

Sivut ovat kotikutoisen oloisia. Yksi ei kerro taustastaan mitään. Toisen on perustanut yksityishenkilö, joka pyytää lahjoituksia ylläpitokuluihin. Kun kävijä klikkaa saitin ei-kiinalaisia tuotteita, hän päätyy Amazonin verkkokauppaan. Sivun omistaja saa ostoksista rojaltin.

Kiinan boikotointiin erikoistunutta järjestöä ei tahdo löytyä. Se on yllättävää, sillä maailmassa on tuoreita esimerkkejä boikoteista, joilla on ollut vaikutusta.

Israelin boikotoimista on vuodesta 2005 johtanut palestiinalainen BDS-liike, jonka taustalla on kolmekymmentä järjestöä. Liike nostaa meriitikseen muun muassa sen, että ranskalainen telejätti Orange on poistunut maasta. Toinen asia on se, onko BDS horjuttanut lainkaan Israelin politiikkaa.

Vuonna 2009 Yhdysvalloissa käynnistettiin Uzbekistanin puuvillantuotantoon kohdistunut boikotti, koska maassa komennettiin vuosittain miljoona ihmistä sadonkorjuuseen vastoin tahtoaan. Kampanjaan liittyi yli 300 kansainvälistä vaatebrändiä ja kauppaketjua. Maaliskuussa 2022 boikotti julistettiin päättyneeksi. Uzbekistan oli luopunut pakkotyöstä.

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, räkätin muiden tavoin, että kuluttajan on helppo boikotoida venäläisiä tuotteita. Mistään ei tarvitse luopua.

Kiinan kohdalla on toisin, sillä sen bruttokansantuote on kymmenen kertaa Venäjää suurempi. Nykyään Kiina on maailman toiseksi suurin talous, ja on arvioitu, että 2030-luvulla se vie Yhdysvalloilta kärkipaikan. Jokainen puhelimia, tietokoneita, leluja, pelejä tai urheiluvälineitä hankkinut on kokenut omakohtaisesti sen, kuinka vahvasti Kiinan viennissä korostuvat kulutustavarat.

Vuonna 2021 Kiinan osuus EU-alueen tuonnista oli 22 prosenttia. Kymmenen viime vuoden aikana kiinalaisten tavaroiden virta Euroopan unioniin on lähes kaksinkertaistunut.

Kiina on noussut maailman tehtaaksi useasta syystä. Työvoima on suhteelliseen huokeaa, ja sen osaaminen nousee vuosi vuodelta. Lisäksi Kiinan 1,4 miljardia asukasta muodostaa maan teollisuudelle valtavan kotimarkkinan.

Maan asemasta kertoo ehkä eniten se, että maailman kymmenestä suurimmasta satamasta seitsemän sijaitsee Kiinassa.

Isälläni oli Volvo 244 DL vuosimallia 1975, jonka hän myi minulle 1980-luvun lopulla. Ajoturvallisuuden edelläkävijänä tunnettu leveäpuskurinen autoni jätti käytettynäkin opiskelijaan pysyvän jäljen ruotsalaisesta laatutyötä.

Viime vuodet olen ajanut bensakäyttöisellä Volkswagen Passatilla, joka alkaa olla täysin palvellut. Nyt kypsällä iällä olisi hienoa palata Volvo-mieheksi, sillä merkki on pärjännyt hyvin testeissä ja on nykyään myös linjakkaasti muotoiltu. Ja mikä tärkeintä: Volvo on ladattavien autojen edelläkävijä.

Sitten muistan, että Volvo on myyty kiinalaisille. Se siitä.

Volvon omistaa Hangzhoussa toimiva Geely. Kiinalaisyhtiön omistuksiin lukeutuvat myös perienglantilaiset Lotus-urheiluautot ja toistakymmentä muuta automerkkiä.

Minulla on kuitenkin valinnanvaraa. Lukuisat automerkit ovat yhä muiden kuin kiinalaisten käsissä. Yksi vaihtoehto olisi pysytellä Volkswagenissa. Saksalaisvalmistajan sähköauto ID.4 valittiin 2021 vuoden autoksi maailmassa.

Koska Kiina on maailman toiseksi suurin autonosien viejä, päätän kuitenkin selvittää, kuinka paljon ID.4:ssa on kiinalaisia komponentteja. Volkswagen ei asiaa kerro, vaikka kysyn siitä.

Pienen tutkimisen jälkeen kuitenkin ilmenee, että Yhdysvallat vaatii valmistajia ilmoittamaan autojensa ovitarroissa, kuinka iso osa kulkuneuvon osista on Pohjois-Amerikan ulkopuolelta. Kuva ID.4:n ovitarrasta löytyy verkosta nopeasti. Kiinalaiset komponentit muodostavat 46 prosenttia mallin arvosta.

Se myös siitä.

Viime vuosina Kiinan voittokululle on alettu asettaa pidäkkeitä. Tiennäyttäjänä on toiminut Yhdysvallat, joka on huolissaan paitsi kaupan epätasapainosta myös Kiinan harjoittamasta vakoilusta ja sapelinkalistelusta.

Yhdysvallat ja useat muut länsimaat ovat esimerkiksi estäneet kiinalaisen Huawein tekniikan käyttämisen 5g-verkoissa, koska yhtiön epäillään urkkivan teletietoja. Huaweille ei saa myöskään toimittaa sellaista amerikkalaista tekniikkaa, jota se voisi hyödyntää puhelinten ja 5g-verkkojen valmistuksessa.

Lisäksi Yhdysvallat on kieltänyt amerikkalaisilta sijoitukset kiinalaiseen valvontatekniikkaan sekä yrityksiin, joilla on yhteyk­siä Kiinan puolustusteollisuuteen.

Tammikuussa 2021 Yhdysvallat puuttui uiguurien pakkotyöhön, kun se kielsi tuomasta maahan Xinjiangissa kasvatettua puuvillaa ja siitä valmistettuja vaatteita.

Kaksi kuukautta myöhemmin Euroopan unioni, Yhdysvallat ja muutamat muut maat asettivat Xinjiangin johtajat matkustuskieltoon ja jäädyttivät näiden varat. Ne olivat ensimmäiset EU:n Kiinalle langettamat pakotteet vuoden 1989 jälkeen.

EU:ssa käsitellään parhaillaan komission syyskuussa antamaa lakiesitystä, jonka mukaan pakkotyöllä tehtyjä tuotteita ei saisi tuoda markkinoille. EU on tosin pahasti Yhdysvaltoja jäljessä.

Globaalia yritystoimintaa seuraavan Finnwatchin tutkija Anu Kultalahti kertoo, että pakkotyöllä valmistettujen tuotteiden maahantuonti kiellettiin Yhdysvalloissa jo vuonna 1930. Viime kesänä Yhdysvallat astui vielä askeleen pidemmälle, kun laki uiguurien pakkotyöstä tuli voimaan: maahantuojan on erikseen osoitettava, että Xinjiangista tuleva tuote ei ole tehty pakkotyöllä. Jos todisteita ei löydy, tuote pysäytetään satamaan.

Sen sijaan EU:ssa pakkotyöllä valmistettujen tuotteiden maahantuonti ja kauppa voivat lakiesityksen mukaan jatkua aina siihen asti, kun viranomaiset ovat hankkineet todisteet asiasta.

Voimaan laki astuu todennäköisesti vasta vuoden 2024 eurovaalien jälkeen.

Monilla kotimaisiksi mielletyillä brändeillä on kytkös Kiinaan.

Kun suomalaisen Supercellin vuonna 2012 julkaisemat mobiilipelit Hay Day ja Clash of Clans menestyivät maailmalla, niistä tuli kansallisen ylpeyden aiheita. Nykyään yhtiöstä enemmistön omistavat kiinalaiset.

Myös urheilulaitevalmistaja Suunto on osa kiinalaista konsernia. Ehdin hetken iloita siitä, että käytän iltarasteilla ruotsalaisen Silvan kompassia, kunnes löydän tiedon, että kaikki Silvat valmistetaan Suzhoussa Kiinassa.

Uudenkaupungin autotehtaasta kiinalaiset omistavat lähes neljäsosan, minkä lisäksi Suomessa on toistakymmentä kasvuyritystä, johon on tehty pääomasijoitus Kiinasta.

Atomicin, Salomonin ja Wilsonin urheiluvälinebrändit omistavalla Amer Sportsilla on yhä pääkonttori Helsingissä, mutta itse yhtiön suomalaiset ovat myyneet kiinalaisille.

Lisäksi monen suomalaisyhtiön tuotteita valmistetaan Kiinassa. Esimerkiksi Fiskars, joka omistaa myös Iittalan, Arabian ja Hackmanin brändit, käyttää kiinalaisia alihankkijoita. Konsernin mukaan sen tuotteista hieman yli puolet tulee valmiina alihankkijoilta, ja Kiina on yksi isoimmista hankintamaista.

Reilua kauppaa edistävä Eetti selvitti keväällä 2021 sitä, kuinka suomalaiset vaateyritykset varmistavat sen, ettei niiden tuotteiden arvoketjuun liity pakkotyötä. Muiden muassa Nanso, Kesko, S-Ryhmä, Tokmanni, Halonen, Reima, Luhta, Halti ja Familon ilmoittivat, että niiden vaatteita valmistetaan Kiinassa.

Eetin lähestymästä yli sadasta yrityksestä vain neljäkymmentä vastasi kyselyyn. Yksi vastaamatta jättäneistä oli Marimekko. Nettisivullaan yhtiö ilmoittaa valmistavansa kuudesosan tuotteistaan Kiinassa.

Suomeen tuoduista tekstiileistä 38 prosenttia tulee Kiinasta, jossa valmistetusta puuvillasta 85 prosenttia on peräisin Xinjiangista. Riski siitä, että Suomessa myytävässä t-paidassa on käytetty pakkotyöllä valmistettua puuvillaa, on suuri.

Marimekko ja Tokmanni ilmoittavat, etteivät ne käytä vaatteissaan Xinjiangin puuvillaa. Useimmat muut suomalaisbrändit eivät ole antaneet samaa lupausta.

Suomalaisyhtiöistä yksi eniten tuotantoaan avaavista on Halti, joka julkistaa tehdastietoja kolmanteen alihankkijaportaaseen asti. Kesko, S-ryhmä ja Tokmanni taas kertovat vain ne tehtaat, joista niiden omien merkkien vaatteet lähetetään Suomeen.

Ehkä pakkotyötä vastustavan kannattaisi vain yksinkertaisesti olla ostamatta vaatetta, jossa lukee Made in China. Tosin tämäkään ratkaisu ei ole vedenpitävä. Eetin toiminnanjohtaja Kirsi Salonen muistuttaa, että se paikka, missä vaatteeseen ommellaan viimeinen neppari, ratkaisee valmistusmaan. Puolassa viimeistelty vaate voi olla suurelta osin kiinalaista tekoa.

Puhumattakaan siitä, että Kambodžassa valmistetun college-paidan puuvilla voi tulla Xinjiangista.

Eräänä marraskuun aamuna nukun pommiin. Olin asettanut puhelimeeni herätyksen ja kytkenyt sen pistorasiaan, mutta laturin liitäntä oli taas kerran pettänyt.

Työnantaja oli jo kesällä ilmoittanut, että saisin vaihtaa puhelimeni uudempaan.

Tarkistan myyntitilastoista suosituimmat luurit. Kärkisijoilla on useita Xiaomin ja OnePlusin malleja. Kiinalaisia, joten hylkään ne. Päätöstä helpottaa se, että kummankin merkin tietoturva on herättänyt vakavia epäilyjä lännessä.

Mutta jos olen aivan rehellinen, niin ainoa todellinen valintani koskee sitä, minkä mallisen iPhonen tilaan.

Olen yksi niistä, jotka ovat pysyvästi lumoutuneet Applen puhelimen tyylikkäästä designista ja hyvästä käytettävyydestä. Kymmenen vuotta sitten aloitin 5-sarjan iPhonella, nyt haluan nousta vähintään 13-sarjaan.

Amerikkalainen Apple ilmoittaa, että sen puhelimet on ”suunniteltu Kaliforniassa”.

Kiinan Zhengzhoussa sijaitsee kuitenkin iPhone Cityksi kutsuttu tehdas, jossa on 200 000 työntekijää. Sen uskotaan olevan merkin suurin valmistaja. Tehtaan omistavan taiwanilaisen Foxconnin, jolla on Kiinassa myös yli kymmenen muuta tuotantolaitosta, arvioidaan toimittavan 70 prosenttia iPhoneista.

Pienen etsimisen jälkeen löydän viime syyskuulta uutisen, joka kertoo, että Apple alkaa valmistaa 14-sarjan puhelimia Intian­ Tamil Nadussa. The New York Timesin mukaan tämä on ensimmäinen kerta, kun Applen lippulaivamalli tuotetaan Kiinan ulkopuolella.

Kohta kuitenkin ilmenee, että Intian osuus 14-sarjan puhelimien valmistamisesta nousee tänä vuonna vasta noin 5 prosenttiin. Sitä paitsi Tamil Nadussa koottaviin puhelimiin toimittaa laturit ja monet muut komponentit kiinalainen Lingiyi iTech.

Applen vanhempia malleja on koottu Intiassa vuodesta 2017. Uutistoimisto Bloombergin mukaan Intiassa valmistettiin viime vuonna 3 miljoonaa iPhonea, kun Kiinan valmistusmäärä oli 230 miljoonaa. Tuskinpa Intian-puhelimia löytää Suomesta.

Asiaa harkittuani päädyn 13-sarjan iPhoneen. En ole itsestäni ylpeä. Lohduttaudun sillä, että vaikka olisin ostanut korealaisen Samsungin, sen osia olisi voitu valmistaa Kiinassa.

Modernit sähkölaitteet eivät toimi ilman mikrosiruja. Niitä valmistavan puolijohdeteollisuuden arvosta vain 9 prosenttia syntyy Kiinassa, sillä kallis tuotekehitys tapahtuu yhä pitkälti kehittyneemmissä maissa.

Kiinan osuus mikrosirujen pakkaamisesta on kuitenkin 38 prosenttia. Pakkaaminen tarkoittaa sirun istuttamista sitä suojaavaan koteloon. Vasta sen jälkeen siru on käyttökelpoinen.

Yhdysvalloissa tehdyn selvityksen mukaan koronaviruksen hoidossa käytettyjen alkuperäislääkkeiden kemiallisista ainesosista 90 prosenttia tuli Kiinasta.

Maailman antibiooteista Kiina tuottaa 80–90 prosenttia.

Länsi on riippuvainen myös Kiinan toimittamista raaka-aineista. Maa tuottaa esimerkiksi 60 prosenttia maailman harvinaisista maametalleista. Niitä tarvitaan paitsi metalliteollisuudessa myös lasin ja keramiikan valmistuksessa.

Jos Kiina vaikkapa puolittaisi mikrosirujen, lääkkeiden ja mineraalien viennin, seuraukset koko maailmalle olisivat tuhoisat.

Mitä riippuvuudelle pitäisi tehdä? Tietäisikö Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu, yksi Suomen johtavia Kiinan-tuntijoita?

Hänen mukaansa lännessä pitäisi tunnustaa se tosiseikka, ­ettemme tiedä, mitä Kiina tavoittelee. Se, että valta on kasautunut yhdelle ihmiselle, vain lisää riskiä. Lännen pitää selvittää suurimmat riippuvuuden aiheuttamat haavoittuvuudet ja korjata ne, Koivu sanoo.

Yhdysvallat on jo käynyt toimeen. Viimeksi lokakuussa se kielsi puolijohteiden valmistuksessa käytettävien ohjelmistojen ja laitteiden viennin Kiinaan. Tämä hidastanee Kiinan pyrkimystä siirtyä kohti vaativampaa valmistusta.

Koivun mukaan Kiina saavutti voimakkaan asemansa kaivosteollisuudessa dumppaamalla hintoja niin, ettei toiminta lännessä kannattanut. Tuotannon siirtyminen Kiinaan sopi hyvin etenkin Euroopan valtioille, jotka saattoivat ylpeillä kasvihuonepäästöjensä vähentämisellä.

Euroopan pitäisi Koivun mielestä myöntää aiempaa helpommin kaivoslupia ja seistä aiheuttamansa ympäristökuorman ­takana. Lääkkeiden ja puolijohteiden tuotantoa tulisi vahvistaa laeilla tai julkisilla tuilla – ja hyväksyä, että tämä maksaa.

Osin riippuvuuksien purku tapahtuu luontaisesti eli yhtiöt siirtävät Applen tavoin tuotantoaan muualle. Länsiyritysten sijoitukset Kiinaan ovat tänä vuonna vähentyneet, ja niitä ovat tehneet lähinnä ne, joilla on maassa ennestään toimintaa.

Koivu ei kannata Kiinan eristämistä. Hänestä maa tarjoaa edelleen monelle yritykselle hyviä mahdollisuuksia. Yritysten ei vain kannattaisi pistää kaikkia munia yhteen koriin.

Kiinassa boikotointi osataan.

Kun vuonna 2008 Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy jätti vierailematta Pekingin olympialaisissa ja Pariisi myönsi kunnianosoituksen dalai-lamalle, kiinalaiset opiskelijat alkoivat hyljeksiä ranskalaisia tuotteita. Yksi boikotin pääkohteista oli kauppaketju Carrefour.

Kun vuonna 2012 Kiinan ja Japanin välillä leimahti kiista maiden välissä sijaitsevasta saaresta, kiinalaiset mielenosoittajat hyökkäsivät japanilaisiin kauppoihin.

Gap, Versace ja muutamat muut vaatebrändit joutuivat kiinalaisten kuluttajien hampaisiin vuonna 2019, kun ne olivat painattaneet t-paitoihinsa Kiinan kartan, josta puuttui Taiwan.

Ruotsalaisen tutkimuslaitoksen Kinacentrumin mukaan Kiinassa on toteutettu 90 ulkomaisiin yrityksiin kohdistunutta kuluttajaboikottia vuosina 2008–2021. Joka neljännessä tapauk­sessa on löytynyt näyttöä siitä, että mielenilmauksen on käynnistänyt Kiinan hallitus.

Yrityksiä on joutunut kiinalaisten hampaisiin jopa siksi, että niiden nettisivuilla on mainittu sana ”Taiwan”.

Laajamittaisimman boikotin kohteeksi on joutunut ruotsalainen H&M, joka ilmoitti syyskuussa 2020 ensimmäisenä ­isona vaatebrändinä, ettei se käytä Xinjiangista tulevaa puuvillaa.

Kiinalaiset iskivät takaisin maaliskuussa 2021, kaksi päivää sen jälkeen, kun länsimaat olivat asettaneet pakotteita maakunnan johtajille. Ensin Kiinan kommunistisen puolueen nuorisojärjestö syytti H&M:ää valheiden levittämisestä. Samana päivänä yhtiön kivijalkakaupat katosivat karttapalveluista ja sen tuotteet netin kauppapaikoilta.

Useat kiinalaiset julkisuuden henkilöt ja sosiaalisen median vaikuttajat katkaisivat yhteistyönsä H&M:n kanssa. Kun puo­lueen äänenkannattaja Kansan Päivälehti leikitteli sosiaalisen median Weibo-palvelussa H&M:n logolla ja ilmaisi tukensa Xinjiangin puuvillalle, kuva jaettiin yli 36 miljoonaa kertaa.

H&M julkaisi kiinalaisia lepyttelevän kannanoton, mutta ei perääntynyt linjauksestaan. Yhtiön myynti Kiinassa putosi sinä keväänä 23 prosenttia edellisvuodesta.

Kinacentrumin mukaan yli puolet kiinalaisten boikotoimista yrityksistä on pyytänyt anteeksi toimiaan. Osa on julkaissut kannanoton, jossa yritys vakuuttaa tukevansa ”Kiinan itsemääräämisoikeutta ja alueellista koskemattomuutta”.

Lepyttelyllä ei ole aina ollut toivottua vaikutusta. Kun mikrosiruja valmistava amerikkalainen Intel selitti kieltäneensä alihankkijoiltaan Xinjiangista tulevan työvoiman käytön vain siksi, että Yhdysvaltain laki sitä vaati, kiinalaiset nettikeskustelijat moittivat ilmoitusta tekopyhäksi.

Kun H&M:ään kohdistunut boikotti kävi Kiinassa kuumimmillaan, Finnwatch paljasti Marimekon poistaneen nettisivultaan maininnan siitä, ettei se hyväksy Xinjiangin puuvillaa. Yhtiö palautti kannanoton sivuilleen viikkoa myöhemmin.

Kiinassa toimivat länsimaiset yritykset ovat puun ja kuoren välissä. Kansalaisjärjestöiltä ja kuluttajilta tulee painetta reagoida jotenkin pakkotyöhön. Kannanotot taas saattavat johtaa kiinalaisten kuluttajien vastatoimiin.

Eräs muutos näyttäisi tapahtuneen viime vuosina. Kinacentrumin mukaan boikotin kohteeksi joutuneet yritykset eivät enää pyydä kannanottojaan anteeksi yhtä usein kuin ennen.

Koska useat vaatebrändit ovat irtisanoutuneet uiguurien kaltoinkohtelusta, luulisi olevan helppoa löytää puuvillavaate, joka ei kytkeydy pakkotyöhön.

Käytännössä se on erittäin vaikeaa.

Tarjolla ei ole riippumatonta tietoa siitä, mistä vaatteet tulevat, sillä yrityskohtaiset tullaustiedot eivät ole EU:ssa julkisia.

Vastuullista puuvillantuotantoa edistävä Better Cotton Initiative vetäytyi vuonna 2020 Xinjiangista, mutta silti sen BCI-merkintä ei takaa sitä, etteikö vaatteen puuvilla voi olla sieltä.

Finnwatchin Anu Kultalahti kertoo, että brändi saa laittaa vaatteisiinsa BCI-merkinnän, kun tietty osa sen hankkimasta puuvillasta on vastuullisesti tuotettua. Merkintä ei kuitenkaan kerro mitään siitä, mistä kyseisen vaatteen puuvilla on peräisin.

Toukokuussa 2022 saksalainen tv-kanava Das Erste osoitti isotooppianalyysin keinoin, että BCI:n jäsenet Adidas, Hugo Boss ja Puma olivat käyttäneet vaatteissaan Xinjiang-puuvillaa.

Kultalahden mukaan luotettavin keino varmistaa se, ettei vaatetta ole tehty pakkotyöllä, on Reilun kaupan mustapohjainen merkki. Se on kymmenistä sertifikaateista ainoa, jota ei myönnetä vaatteelle, jossa on Kiinassa tuotettua puuvillaa.

Teen pistokokeen Helsingin Triplan Prismaan ja tutkin 50 puuvillavaatetta. T-paitoja, collegehousuja, huppareita, pyjamia. Monessa on BCI-merkintä. Reilun kaupan logoa ei yhdessäkään.

Päätän etsiä paremmalla ajalla sellaisia kauppoja, joissa on Reilun kaupan tuotteita.

Vaikka siihen menisi viikkoja, viivästys on vähäinen. Kiina ei demokratisoidu aivan hetkessä.