
Perussuomalaisten kansanedustajat salasivat osakkuutensa Kiinan valtioon kytkeytyvässä teknologiayhtiössä
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko selittää ainoastaan auttaneensa kaveriaan perustamaan yrityksen.
Perussuomalaisten kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko on esiintynyt julkisuudessa aktiivisesti suomalais-kiinalaisen yritysyhteistyön edistäjänä.
Niikolla on tiedettyä syvempi sidos yritykseen, jonka toimintaa Suomessa hän on poliitikon roolissa edistänyt. Joulukuussa 2017 Kiinan valtion rahoittama Realmax Group -teknologiakonserni kertoi investoivansa miljoona euroa toimipisteeseensä Vantaalla. Suomen Kuvalehden selvityksen mukaan kyseisen suomalaisyhtiön Realmax Oy:n perustajaosakkaita olivat vantaalainen Niikko ja hänen oululainen kansanedustajakollegansa Ville Vähämäki (ps). Niikon mukaan osakkuus kesti vain kuukausia.
Yrityksen pääosakas oli aiemmin muun muassa Nokian palveluksessa työskennellyt ja sittemmin Kiinan teknologia- ja tiedevaihdon hankkeissa toiminut kiinalaismies.
Luottamuksellisia ulko- ja turvallisuuspolitiikan asioita käsittelevän valiokunnan puheenjohtajan aktiivisuus Kiina-yhteistyössä herättää kysymyksiä.
Niikko ja Vähämäki eivät ole julkistaneet osakkuuttaan Kiinan valtion sijoitusyhtiöön kytkeytyvässä yrityksessä.
Niikon Suomen Kuvalehdelle antamat selitykset päätymisestään kiinalaismiehen liikekumppaniksi ovat ristiriitaisia. Vähämäki ei vastannut haastattelupyyntöön.
Viime vaalikaudella Niikko teki Kiinan-matkoja kiinalaisten laskuun, isännöi kiinalaisdelegaatioiden tilaisuuksia eduskunnassa – ja perusti Realmax-yhtiön kiinalaismiehen ja Vähämäen kanssa.
Kesäkuussa 2017 eduskunnassa järjestettiin vienninedistämistilaisuus, joka käsitteli lisätyn todellisuuden ja virtuaalitodellisuuden teknologiaa. Tapahtumaa eduskunnassa isännöivät Niikko ja ulkomaankauppaministeri Kai Mykkänen (kok).
Vieraina oli suomalaisyhtiöiden ja kiinalaisen Realmax-konsernin edustajia. Tilaisuuteen osallistui myös Vantaan kaupunki. Vain hieman aiemmin Kiinan valtion sijoitusyhtiö SDIC oli tehnyt Realmaxiin kymmenien miljoonien eurojen sijoituksen.
Kiinalainen Realmax ilmoittaa olevansa Kiinan johtava lisätyn todellisuuden teknologiayritys. Se kertoo myyvänsä muun muassa virtuaalilaseja teollisuuden ja hoiva-alan tarpeisiin. Näitä laseja on Suomessa hankittu kirurgien ja metsäkoneenkuljettajien koulutukseen.
Yli tuhannen miljardin euron sijoituksia hallinnoiva Kiinan valtion SDIC puolestaan sijoittaa ympäri maailmaa esimerkiksi energia- ja teknologia-aloille.
Myöhemmin vuonna 2017 eduskunnan Kiina-ystävyysryhmän varapuheenjohtajana toiminut Mika Niikko perusti eduskuntaan vienninedistämisfoorumin.
Joulukuussa 2017 eduskunnassa järjestettiin Kiina-päivä, jota Niikko isännöi. Tilaisuuteen osallistui myös sijoitusyhtiö SDIC:n älykkäät teknologiat -yksikön johtaja ja Realmax Groupin kiinalaisjohtoa.
Tilaisuuden jälkeen Niikko vei kiinalaisdelegaation edustajia savusaunaan Vantaalle.
Muutama päivä tämän jälkeen viestintätoimisto Miltton kutsui toimittajia Hotelli Presidenttiin Helsinkiin. Siellä Realmax Groupin toimitusjohtaja Jackie Yu ja Kiinan valtion sijoitusyhtiön SDIC:n älykkään teknologian yksikön toimitusjohtaja Liu Yannan kertoivat toimittajille, että Realmax tekee miljoonainvestoinnin tuotekehitykseen Vantaalle.
”Kuluneen vuoden aikana Suomessa toimintansa aloittanut RealMax, jonka pääkonttori sijaitsee Shanghaissa, on yksi maailman johtavista yrityksistä lisätyn todellisuuden (AR) toimialalla”, yritys totesi tiedotteessaan.
Erikoiseksi Suomen toimipisteen synnyn tekee se, että yhtiötä ei perustettu kiinalaisen konsernin omistamaksi tytäryhtiöksi, vaan yksityishenkilöiden omistukseen.
Perustajaosakkaat olivat Suomessa teknologia-alalla työskennellyt Kiinan kansalainen Hang Si sekä kansanedustajat Mika Niikko ja Ville Vähämäki.
Yritys oli perustettu 27. kesäkuuta 2017. Kansanedustajat merkitsivät yhtiön osakkeista molemmat 20 prosenttia. Kumpikin maksoi osuuksistaan 500 euroa. Loput 60 prosenttia yhtiön osakkeista merkitsi 1 500 eurolla Hang Si.
Niikko sai vaalilainaa kiinalaismieheltä.
Niikon yhteys kiinalaismieheen oli saanut alkunsa ainakin jo ennen kevään 2015 eduskuntavaaleja. Niikon mukaan kontakti syntyi yhteisen suomalaisen tuttavan kautta.
Maaliskuussa 2019 Ylen MOT-ohjelma kertoi, että Niikko oli salannut tukijansa nimen vaalirahoitusilmoitukselta muuttamalla saadun tuen jälkikäteen vaalilainaksi.
Lainan antajan nimeä ei lain mukaan tarvitse julkistaa, kun taas yli 1 500 euron tuen antajan nimi täytyy.
Arkistoidusta alkuperäisestä vaalirahoitusilmoituksesta näkyy, että sittemmin lainaksi muutetun 4 977 euron vaalituen oli Niikolle antanut nimenomaan Hang Si.
Linkedin-palvelun mukaan hän työskenteli tuen antamisen aikaan Kiinan tiede- ja teknologiayhdistyksen palveluksessa johtavana ulkomaiden neuvonantajana. Yhdistyksen johdossa on Kiinaa hallitsevan kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsen.
Kun kansanedustajat ja Hang Si perustivat Realmax-yrityksen vuonna 2017, Hang Si alkoi työskennellä sen toimitusjohtajana. Keväällä 2019 Niikko kuitenkin väitti MOT-ohjelmalle, ettei tiedä, kuka Realmax Oy:n toimitusjohtaja on.
”No mä en sitä tiedä, ketä silloin on ollut tai on nyt”, Niikko totesi tuolloin.
Niikko ei kertonut ohjelmassa, että todellisuudessa hän oli ollut itse perustamassa kyseistä Realmaxia vaalirahoittajakaverinsa ja kansanedustajakollegansa kanssa.
Niikko ja kansanedustaja Ville Vähämäki ovat ottaneet vastaan kestitystä Hang Sin taustayhteisöltä. Juuri ennen yhteisen Realmax-yrityksen perustamista vuonna 2017 miehet kävivät matkalla Kiinassa.
Eduskunnan lahjarekisterin mukaan vienninedistämismatkan maksoi kiinalaisyritysten järjestö, jonka yhteistyökuvioita Hang Si oli Suomessa ollut järjestelemässä.
Lahjarekisterin mukaan keväällä 2018 kansanedustajat Niikko ja Vähämäki matkustivat autoalan tapahtumaan Kiinan Sanyaan. Matkan maksoi valtiotaustainen Kiinan autonvalmistajien yhdistys.
Samassa yhteydessä järjestettiin kuitenkin myös kiinalaisen Realmax-konsernin tapahtuma, jossa julkistettiin konsernin yhteistyösopimus yhdysvaltalaisen Realwear-yhtiön kanssa. Realmax oli tehnyt siihen merkittävän sijoituksen.
Asia selviää yhtiön blogista, jossa Niikko, Vähämäki ja Hang Si on listattu tilaisuuden VIP-vieraslistan kärkinimen joukkoon.
Samalla listalla ovat muun muassa entinen NBA-koripalloilija Jerome Williams ja Enron-skandaalista tutuksi tullut liikemies Frank Savage.
Tämän matkan Niikko ilmoitti lahjarekisteriin puoli vuotta matkan jälkeen ja Vähämäki vasta Seura-lehden kysyttyä asiasta.
Vuodesta 2011 kansanedustajana toimineen Niikon tiiviit Kiina-yhteydet ovat herättäneet keskustelua eduskunnassa.
SK:n tietojen mukaan myös suojelupoliisi on kiinnittänyt niihin huomiota siinä vaiheessa, kun Niikko nousi ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi kesällä 2019.
Länsimaissa on huolestuttu Kiinan pyrkimyksistä kasvattaa vaikutusvaltaansa luomalla yhteyksiä poliitikkoihin kyseenalaisinkin keinoin.
Kiinan on osoitettu myös pitkään syyllistyneen laajaan teollisuusvakoiluun, jossa on hyödynnetty etenkin teknologiasektorin yritysyhteistyötä ja opiskelija- ja tutkijavaihtoa.
Helmikuussa 2019 suojelupoliisi varoitti Helsingin Sanomissa suomalaisyrityksiä yhteistyöstä kiinalaisten yhtiöiden kanssa.
Kesäkuussa 2019 julkistettiin Ulkopoliittisen instituutin johtajan Mika Aaltolan raportti, jonka mukaan sosiaalista mediaa vakoojien värväämisessä hyödyntävä Kiina oli lähestynyt myös suomalaisia ulkopolitiikan asiantuntijoita tekaistujen profiilien avulla.
Joulukuussa 2019 julkaistun suojelupoliisin kansallisen turvallisuuden katsauksen mukaan Suomi on etenkin Venäjän ja Kiinan harjoittaman laajamittaisen tiedustelutoiminnan kohteena.
Raportin mukaan toiminnan keskeisiä päämääriä ovat Suomen politiikan ennakoiminen ja päätöksentekoon vaikuttaminen. Lisäksi keskeisenä tiedustelun kohteena on suojelupoliisin mukaan suomalainen teknologia ja siihen liittyvä osaaminen.
Niikon johtama ulkoasiainvaliokunta käsittelee muun muassa merkittävät valtiosopimukset sekä yleistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, ulkomaankauppapolitiikkaa ja Euroopan unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat asiat.
Edustajakollega Vähämäki puolestaan istuu Niikon seuraajana eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa ja sen alaisen hallinto- ja turvallisuusjaoston puheenjohtajana.
Jaosto käsittelee talousarvioesitykset eduskunnan, tasavallan presidentin, valtioneuvoston, ulkoasiainministeriön, sisäasiainministeriön sekä puolustusministeriön hallinnonalojen osalta.
”Sehän on meidän kansanedustajien tehtävä edistää vientiä.”
Mika Niikko, pitääkö paikkansa, että olit perustajaosakkaana tässä Realmax -yhtiössä?
”Olin käytännössä auttamassa ystävääni Hang Sitä perustamaan yritystä, kun hän ei sitä saanut yksin perustettua silloin aikanaan. Olin siinä mukana perustamisvaiheessa.”
Oletko merkinnyt osakkeita itsellesi?
”Alkuvaiheessa kyllä, mutta sitten ne luovutettiin saman tien takaisin. Siitä on tehty paperit, kauppakirjat ja kaikki. Se oli sellainen muodollinen… ei ollut tarkoitus itse lähteä siihen liiketoimintaan mukaan.”
”Pääasia tässä on se, että minä olen myynyt sen samalla summalla pois syksyllä [2017].”
Mikä syy näiden osakkeiden merkitsemiselle oli?
”Hän ei saanut sitä yksin suomea osaamattomana kiinalaisena henkilönä rekisteröityä sitä yritystä. Siinä oli jotain ongelmia. Ei saanut auki ensinnäkään pankkitiliä… Kiinalaisen henkilön oli hyvin vaikea saada liiketoiminta käyntiin nimenomaan pankkitilin avaamisen suhteen.”
”En ollut missään vaiheessa siinä liiketoiminnassa mukana. Olen lähinnä neuvonut häntä ja siinä alussa millainen suomalainen byrokratia on.”
Toinen osakas näkyy olleen Ville Vähämäki. Miksi?
”Sun täytyy sitä Villeltä itseltään kysyä.”
Jos kyse olisi ollut siitä, että piti olla suomalainen mukana, luulisi, että olisi riittänyt, jos vain sinä olisit ollut perustajana?
”Sinun täytyy tietysti Vähämäeltä kysyä sitä. Ei hänkään siihen sijoitusmielessä lähtenyt, vaikka hän on aktiivinen sijoittaja.”
Niikon mukaan hänen ystävänsä Hang Sin oli määrä tuoda yrityksensä kautta kiinalaisyhtiön tuotteita Suomeen. Niikko myös kiistää olleensa perustamassa kiinalaiselle Realmaxille yritystä Suomeen, vaikka konserni on itse kertonut, että kyse on sen toimipisteestä Vantaalla.
”Sitä mä en tiedä, jos [kiinalaisjohtajat] ovat näin kertoneet. Ei ainakaan perustamisessa, siinä perustamisasiakirjassa ole tällaisia mainintoja ollut.”
Niikon 20 prosentin omistusosuus Realmaxissa ei käy ilmi hänen kansanedustajana tekemistään sidonnaisuusilmoituksista. Asiasta kysyttäessä Niikko viittaa ohjeisiin, joiden mukaan vain yli 20 prosentin omistusosuudet pitää kertoa.
”Toisekseen sitä ilmoitusta ei senkään takia ole tehty, että en ole siinä vaiheessa omistanut sitä.”
Niikon mukaan hänen Realmax-kytkennässään tai muissa Kiina-toimissaan ei ole mitään erikoista.
”Olen ihan tyytyväinen, jos suomalaiset yhtiöt saavat kauppaa sinne [Kiinaan]. Sehän on meidän kansanedustajien tehtävä edistää vientiä.”
Puhelinhaastattelu keskeytyy pariksi tunniksi ja sitä jatketaan myöhemmin. Nyt Niikko kertoo luopuneensa Realmax-omistuksesta ”joskus syksyllä 2017”, muutama kuukausi yhtiön perustamisen jälkeen.
”Syy miksi tähän on päädytty silloin on, että samoihin aikoihin perustettiin [eduskunnassa] vienninedistämisfoorumi… Jääviyssyistä yksistään tämä oli tehtävä siinä vaiheessa. Katsoin parhaaksi, että näin kannattaa toimia.”
Jos se on totta, mitä kerroit, että vain autoit perustamaan sen yhtiön, miten ne osakkeet ovat olleet sinulla vielä syyskuussa – ja miksi niistä syyskuussa jääviyssyistä on pitänyt luopua?
”Siitä on käyty keskustelut sitten Villen [Vähämäen] kanssa ja avustajien kanssa. Että tässä vaiheessa pitää viimeistään irtautua omistajuudesta.”
Niikko antaa uuden selvityksen siitä, miten hän lähti perustamaan Realmax-yritystä kiinalaisen ystävänsä ja kansanedustajakollegansa kanssa. Niikko kertoo, että hän auttoi ystäväänsä käytännön asioissa.
Mitä se apu oli?
”Papereiden täyttämiset ja auttaa saamaan pankkitilit auki ja saamaan se juridinen paperipuoli kuntoon. Silloin olen tullut merkanneeksi se 20 prosentin 500 eurolla.”
”Kun se merkitsemismahdollisuus tuli, niin se vain tapahtui siinä, kun täytimme ne paperit.”
Voin ymmärtää, että olet auttanut papereita täyttämään ja siinä tilanteessa on vain sitten päätetty, että voisit lähteä osakkaaksi. Mutta miten kansanedustaja Ville Vähämäki sattui olemaan samassa huoneessa myös lähtemässä osakkaaksi ja pistämässä nimen paperiin?
”Me olemme olleet samaan aikaan paikalla ja autettu häntä siinä.”
Missä tämä tehtiin?
”Jos oikein muistan, niin Patentti- ja rekisterihallituksessa. En ole varma.”
Onhan teidän täytynyt mennä sinne porukalla suunnitelmallisesti. Ette kai te missään PRH:n asiakaspalvelupisteellä ole tavanneet, että spontaanisti siinä olisi syntynyt tämä tilanne?
”Ei. Olemme Vähämäen kanssa näitä vienninedistämistoimia tehneet jo pidempään…”
Mutta ei sinne kahta kansanedustajaa ole tarvittu papereiden täyttöavuksi?
”Mä en muista. Täytyy vetää nuo sanat nyt pois. Täytyy kysyä tarkemmin avustajalta, hän on joka tapauksessa ollut paikalla siellä.”
No teillä on ollut melkoinen kokous siellä sitten?
”Joo. Hän on auttanut siinä. Hän pitää huolen mun papereista, että ne kaikki ovat kunnossa.”
Oletko ajatellut tätä yhteistyötä kiinalaisten kanssa ja yrityksen perustamisessa auttamista siitä näkökulmasta, että voiko siinä olla kysymys lisätä Kiinan vaikutusvaltaa, tavallaan saada sinusta otetta?
”Eihän tässä ole Kiinan valtio eikä mitkään toimijat takana olleet missään vaiheessa takana…”
Kyllä Kiinan valtio on takana siinä Realmax-kuviossa.
”Kaukaa haettua…”
Oletko varmistunut siitä, ettei synny mitään epäasiallisia kytköksiä?
”Olen nimenomaan siltä kannalta pohtinut, ettei synny mitään taloudellisia suhteita tai matkamaksusuhteita minkään yrityksen, Kiinan tai minkään muunkaan valtion kanssa. Matkoilla on yleensä ollut joku järjestötoimija tai joku muu kutsujana.”
Onko suojelupoliisi ollut sinuun yhteydessä tai antanut mitään ohjeistuksia yhteistyöstä kiinalaisten kanssa?
”Jos olisin ollut suojelupoliisin kanssa tekemisissä, en niitä julkisuuteen tuo. Tämä kysymys kuulostaa aika epäasialliselta.”
”Olen vain pieni ihminen.”
Hang Si vastaa kysymyksiin sähköpostilla. Kysymykseen siitä, miten Niikosta ja Vähämäestä tuli yhtiön osakkaita, hän vastaa vain, että he eivät ole yhtiön osakkaita.
Hän sanoo, ettei kiinalaisella Realmaxilla ole muuta tekemistä hänen suomalaisen yhtiönsä kanssa kuin nimi. Mitään rahoitusta kiinalaisilta ei hänen mukaansa Suomeen tullut.
”Kiinalaiset yhtiöt usein liioittelevat ja mainostavat epätosia faktoja synnyttääkseen hyviä uutisia ja avittaakseen tuotteidensa myyntiä”.
Yhteyksistään Kiinan hallitukseen Hang Si kertoo, että hän on vain tavallinen Kiinan kansalainen.
”Olen vain pieni ihminen. Yritän vain tehdä pientä bisnestä elättääkseni perheeni. Minun kytkemiseni Kiinan hallitukseen kuulostaa hassulta.”
Lausunto kuulostaa erikoiselta muun muassa sen takia, että Hang Si on työskennellyt aiemmin Kiinan hallinnon kontrolloimassa järjestössä. Lisäksi toukokuulle 2019 päivätyssä yritystilaisuuden kutsussa hänen johtamansa Realmax Oy:n kerrotaan olevan Qinghain maakunnan hallinnon Suomen-yhteistyötoimisto. Hang Si ei kommentoi asiaa tarkemmin.
Sen sijaan hän kertoo tutustuneensa Vähämäkeen ja Niikkoon bisneskonferenssissa ”monia vuosia sitten”.
”He auttavat minua auttamaan suomalaisyrityksiä Kiinan-markkinoille”, hän kirjoittaa.
Pian hän lähettää korjauksen lausuntoonsa:
”He auttavat suomalaisyrityksiä Kiinan-markkinoille.”
Kansanedustaja Ville Vähämäki ei vastannut Suomen Kuvalehden haastattelupyyntöön.