
Osa keskustan johdosta epäilee Kulmunin yrittävän hallituksen kaatamista
Valtiovarainministerin valinnan siirto aloitti sisällissodan keskustassa.
Keskustan puheenjohtajan, valtiovarainministeri Katri Kulmunin ero hallituksesta on ajanut puolueen sekasortoiseen tilaan. Osa puolueen johdosta pelkää, että Kulmuni yrittää kaataa ensi viikolla pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen.
Keskustan puoluehallituksen, eduskunta- ja ministeriryhmän jäsenet hämmästyivät lauantaina 6. kesäkuuta, kun Kulmunin johdolla keskusta päätti siirtää sunnuntaiksi koolle kutsutun puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän kokouksen myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan.
Kokouksen piti valita ehdokas valtiovarainministeriksi ja mahdollisesti kierrättää muutenkin keskustan ministereitä. Uusi ministeri oli tarkoitus nimittää presidentin esittelyssä ensi viikolla.
Ministereille, kansanedustajille ja puoluehallituksen jäsenille kerrottiin syyksi, että puoluejohdon pitää tehdä laajempi tilannekuva. Selitys säikytti useita keskustapäättäjiä: ministereitä, kansanedustajia ja puoluehallituksen jäseniä.
Hallitusyhteistyön jatkamista kannattavat otaksuvat, että Kulmuni yrittää hajottaa hallituksen sunnuntaina 13. kesäkuuta, jolloin koolla on keskustan puoluevaltuusto. Keskustassa hallitukseen osallistumisesta päättää eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuston yhteiskokous.
Moni keskustan kansanedustaja ja ministeri oli lauantaina raivoissaan Kulmunin mahdollisesta yrityksestä. Suunnitelmaa pidettiin koko maan kannalta vahingollisena.
Hallituksessa jatkamista kannattavat korostivat, että uusi ministeri pitäisi valita mahdollisimman nopeasti hallituksen toimintakyvyn varmistamiseksi. Se on erityisen tärkeää nyt, kun Suomi pyrkii taltuttamaan koronaviruksen.
Hallituksen vaihdos tarkoittaisi koronan vaikutusten vähentämiseksi tehdyn 5,5 miljardin euron lisätalousarvioesityksen kaatumista. Ehdotus on niin poikkeuksellinen, että poliittisen voimansa ja eduskuntaenemmistönsä menettänyt hallitus ei voisi viedä sellaista päätökseen.
”Maan edun pitää tulla aina ensimmäisenä”, keskustavaikuttaja sanoi.
Hallituksen mahdollista kaatoyritystä luonnehdittiin Kulmunin itsekkääksi ja harkitsemattomaksi operaatioksi tilanteessa, jossa maassa on liikkeellä koronavirus. Hallituksen hajottaminen aiheuttaisi hallituskriisin maan kannalta erittäin vaikeana aikana.
Lisäbudjetin lisäksi Suomen hallituskriisi voisi hidastaa Euroopan unionin 750 miljardin euron elvytyspaketin hyväksymistä.
Kulmuni ilmoitti perjantaina eroavansa valtiovarainministerin tehtävästä. Hänen asemansa hallituksessa kävi kestämättömäksi sen jälkeen, kun Suomen Kuvalehti oli kertonut tiistaina 2. kesäkuuta Kulmunin käyttäneen henkilökohtaiseen viestintäkonsultointiin verovaroja yli 50 000 euroa.
Osa koulutuksesta liittyi selvästi hänen toimintaansa puolueen puheenjohtajana eikä ministerinä. Kulmuni on luvannut maksaa rahat takaisin.
Kulmuni taistelee paikastaan politiikassa. Lauantaina hän ilmoitti olevansa ehdolla keskustan puheenjohtajaksi syyskuussa pidettävässä puoluekokouksessa.
Vahvin haastaja on kansanedustaja Annika Saarikko, jonka on tarkoitus palata hallitukseen elokuussa. Puolueessa pidetään selvänä, että Saarikko, puheenjohtajavaalin Kulmunille viime vuonna hävinnyt puolustusministeri Antti Kaikkonen ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen pohtivat Kulmunin haastamista.
Muokattu 7.6 kello 10.24: vaihdettu esiintymiskoulutus viestintäkonsultoinniksi.