Oppikirjat ja työvälineet yhteiskäyttöön – Näin opiskelijajärjestöt toteuttaisivat maksuttoman toisen asteen

Maksutonta toista astetta ajava kansalaisaloite eteni eduskunnan käsittelyyn.

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Kansalaisaloite maksuttomasta toisen asteen koulutuksesta eteni eduskuntaan tänään 8. toukokuuta.

Hieman yli 53 000 allekirjoitusta keränneen aloitteen luovittavat eduskunnan puhemies Paula Risikolle Pelastakaa Lapset ry, neljä toisen asteen opiskelijajärjestöä ja kolme muuta järjestöä, jotka olivat aloitteen vireillepanijoita.

Kansalaisaloite vaatii eduskunnalta toimia lukion ja ammattikoulujen maksullisuuden poistamiseksi.

Opetus toisella asteella on maksutonta, mutta kustannukset muodostuvat oppikirjoista, tutkintomaksuista ja ammatillisella puolella työvälineistä ja -materiaaleista. Lukiossa ja useilla ammattikoulun aloilla opiskelijat tarvitsevat lisäksi tietokoneen.

 

Lukioopinnot maksavat opetushallituksen selvityksen mukaan keskimäärin 2 500 euroa. Ammattikoulun hinta on keskimäärin muutamia satoja euroja, mutta vaihtelu koulutusalojen välillä on suurta. Esimerkiksi hiusalalla pelkkiin työvälineisin voi upota jopa 1 000 euroa.

Opetushallituksen mukaan toisen asteen kustannukset johtavat harvinaisissa tapauksissa jopa koulun keskeyttämiseen.

Hallitus päätti huhtikuun kehysriihessä pienituloisille suunnatusta noin 45 euron suuruisesta oppimateriaalilisästä.  Siihen on oikeutettu arviolta 40 000 toisen asteen opiskelijaa eli 30 prosenttia opiskelijoista.

Oppimateriaalilisää ryhdytään maksamaan syksystä 2019 alkaen. Sen kustannus valtiolle on opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan alle 10 miljoonaa euroa.

 

Kansalaisaloitteessa mukana olevan Suomen lukiolaisten liiton puheenjohtaja Alvar Euro kiittelee hallituksen päätöstä, mutta arvioi, että lisä ei riitä kattamaan opiskelijoiden kuluja.

Opiskelijajärjestöt esittelivät omia ratkaisuehdotuksiaan maksuttoman toisen asteen toteuttamiseksi kansalaisaloitteen luovuttamisen jälkeen järjestetyssä tilaisuudessa. Ehdotuksissa visioidaan suuria muutoksia oppimateriaalien hankintaan ja tuotantoon.

Kokosimme tähän juttuun esitettyjen mallien pääkohdat.

 

Oppikirjalainaamo

Mallissa lukiot ja ammattikoulut hankkisivat kursseilla tarjottavat kirjat keskitetysti ja opiskelijat lainaisivat kirjat kouluista.

Kustannussäästöjä koituisi kirjojen tehokkaasta kierrättämisestä ja keskitetystä ostamisesta. Suuria eriä ostaessa kirjojen yksikköhinnat laskisivat, Suomen lukiolaisten liiton puheenjohtaja Alvar Euro arvioi.

”Ainut miinus on, että kirjat kuluvat, kun käyttäjiä on monia.”

Lainaamomalli on jo käytössä esimerkiksi Väinö Linnan lukiossa Urjalassa. Kirjat lainataan koulun kirjastosta opintojakson ajaksi ja ylioppilaskirjoituksiin valmistautuessa.

 

sähköiset oppimateriaalit

Järjestöjen toisessa ehdotuksessa käytettäisiin paperikirjojen sijaan digitaalisia oppimateriaaleja, jotka oppilaitokset hankkisivat.

Idea on pitkälti sama kuin oppikirjalainaamossa, mutta digitaalisuus mahdollistaisi monipuolisemmat oppimateriaalit, lukiolaisten liiton Alvar Euro sanoo.

”Digitaalisuus mahdollistaa tehokkaamman päivittämisen, liikkuvan kuvan käyttämisen ja elävämmät oppimateriaalit.”

Säästöjä on vaikea arvioida, koska mallia ei ole juurikaan käytetty suomalaisissa kouluissa. Euro arvioi, että kustannukset saattaisivat laskea digimallissa kirjalainaamoa enemmänkin.

”Toistaiseksi eroa tuo sähköisten oppimateriaalien korkeampi arvonlisäverokanta, mutta sekin muuttunee lähivuosina.”

Muutoin malli toisi säästöjä Euron mukaan vastaavasti kuin oppikirjalainaamo: materiaalien hankkiminen olisi edullisempaa suurissa erissä ja samaa lisenssiä voisivat käyttää useat opiskelijat.

 

valtakunnallinen digimateriaalipankki

Valtakunnallisesti keskitetyssä mallissa oppimateriaaleja hankittaisiin kaikkien Suomen koulujen käyttöön ja materiaalien tuottajat saisivat korvauksen esimerkiksi latauskertojen perusteella.

Opiskelijajärjestöt kutsuvat järjestelyä myös oppimateriaalien Spotifyksi musiikin suoratoistopalvelun hengessä.

”Tämä on uusi avaus, joka mullistaisi oppimateriaalien tarjonnan laajemmin. Se vahvistaisi digitaalisuutta, mahdollistaisi oppimateriaalien kokoamisen useasta lähteestä ja tekisi päivittämisestä joustavampaa.”

Keskitetty hankinta mahdollistaisi tehokkaan kilpailutuksen ja mahdollistaisi materiaalien tuottamisen myös muille kuin kustantamoille.

Kustantamojen ohella oppimateriaalia voisivat tuottaa yksittäiset opettajat tai jopa opiskelijat. Aineistoille laadittaisiin laatustandardit, mutta lopullisen päätöksen aineiston käytöstä tekisivät opettajat.

 

Ammattikoulujen työvälineet

Tällä hetkellä opiskelijoiden täytyy kustantaa ammattiopinnoissa tarvittavat työvälineet valtaosalla koulutusaloista itse.

Opiskelijajärjestöt ehdottavat työvälineiden tarjoamiseen kahta mallia.

Lainauspalvelumallissa opiskelija saisi tarvittavat välineet käyttöönsä koko opintojen ajaksi tai lukuvuodeksi kerrallaan.

”Lainausmallin etuna olisi, että opiskelija voisi käyttää työvälineitä koulun lisäksi kotonaan ja esimerkiksi työssäoppimisessa. Työvälineiden käyttöikäkin saattaisi pidentyä, kun vastuu ylläpidosta olisi opiskelijalla itsellään,” sanoo Suomen ammattiin opiskelevien liitto Sakki ry:n koulutuspoliittinen asiantuntija Samuli Maxenius.

Vapaan käytön mallissa kaikki opinnoissa tarvittavat työvälineet olisivat vapaassa käytössä oppilaitoksissa. Vastaava käytäntö on jo yleisesti käytössä esimerkiksi tekniikan aloilla, joissa käytetään raskaita koneita.

Maxenius arvioi, että vapaan käytön malli olisi helpompi toteuttaa oppilaitosten kannalta, mutta ongelmana olisi koulun ulkopuolinen käyttö.

”Välineiden ylläpito saattaisi olla huolimattomampaa, mutta toisaalta niiden kierrättäminen uusille opiskelijoille helpottuisi, kun kyseessä on välineet, jotka eivät kulu tai vanhene.”

Järjestöjen ehdottamat mallit eivät poissulje toisiaan, Maxenius sanoo.

Esimerkiksi kokkiopiskelijat tarvitsevat työasuja harvoin koulun ulkopuolella, mutta media-alan opiskelijat käyttävät kameroita ja muita välineitä kotonakin. Malleja voitaisiin soveltaa rinnakkain koulutusalasta riippuen.

Molemmat mallit laskisivat välineisiin kuluvia kokonaiskustannuksia, Maxenius uskoo.

”Oppilaitokset harkitsisivat välineiden hankintaa huomattavasti tarkemmin, jos ne olisivat itse maksajia opiskelijoiden sijaan.”

Säästöjä saataisiin Maxeniuksen mukaan myös siitä, että materiaalit ja välineet hankittaisiin suuremmissa kertaerissä. Tällöin yksikköhinnat laskisivat ja oppilaitokset voisivat kilpailuttaa välineiden tuottajat.

 

Opiskelijajärjestöt eivät ottaneet kantaa mallien aiheuttamiin kustannuksiin.

Kaikille maksuton koulutus maksaisi opetusministeriön selvityksen mukaan  87–142 miljoonaa euroa vuodessa. Selvityksessä ei oteta huomioon uudistuksesta mahdollisesti seuraavia säästöjä.