Etnonationalismi ja homoviha hallitsevat perussuomalaisten nuorisojärjestöä – jäsenet kokevat ilmapiirin painostavaksi, osa eronnut

Parin viime vuoden ajan järjestön rasistiset ulostulot ovat nousseet otsikoihin. Emopuolue on yrittänyt paimentaa ”öyhöttäjiä”, joista on tullut rasite.

Jussi Halla-aho
Teksti
Aurora Rämö

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Perussuomalaiset yrittää profiloitua yhä vahvemmin asiakeskeisenä puolueena. Yritystä jarruttaa puolueen nuorisojärjestö, joka kannattaa näkyvästi rotuoppeja ja fantisoi valkoisella Suomella.

PS-nuoret on ollut parin viime vuoden aikana toistuvasti otsikoissa rasististen kannanottojensa takia.

Ongelma on pieni aktiiviporukka, joka kutsuu itseään etnonationalisteiksi. Heidän ajatusmaailmassaan suomalaiseksi ei voi tulla, vaan suomalaisuus on synnynnäinen ominaisuus. Vähintään kolmen isovanhemman neljästä on oltava geeniperimältään ”puhtaita”.

Järjestön etnonationalistiporukka toivoo ulkomaalaistaustaisten poistuvan maasta ja pitää homoutta sairautena.

Nuorisojärjestön varapuheenjohtaja Toni Jalonen on kirjoittanut, että ”muukalaisten” läsnäolo maahanmuuttokriittisessä liikkeessä ”on omiaan normalisoimaan heidän läsnäoloaan myös maassa”.

Emopuolueen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan järjestön hiljainen enemmistö on ”jäänyt panttivangiksi muutamalle öyhöttäjälle”.

 

PS-nuorten sisällä kyse ei ole pelkästä linjaerosta, vaan puhtaasta kiusaamisesta.

Rotuteorisointi lähti leviämään rajat kiinni -aktiivilta Tuukka Kurulta, joka yritti järjestön varapuheenjohtajaksi vuoden 2018 hallitukseen.

Kuru teki sisäisiin keskusteluryhmiin aloituksia roduista ja geeneistä ja alkoi jakaa jäseniä oikeisiin ja vääriin kansallismielisiin. “Oikeat” eivät hyväksyneet minkäänlaista maahanmuuttoa, “vääränlaisia” kutsuttiin vihervasemmistolaisiksi.

Kuru keräsi ympärilleen pienehkön piirin.

Osa muusta jäsenistöstä pitää piiriin liittyneitä puolisyrjäytyneinä ressukoina, joiden onnistui vihdoin löytää kaltaisiaan kavereita. Joidenkin mukaan etnonationalistit eivät olet lainkaan kiinnostuneita politiikasta tai puolueessa etenemisestä: tärkeintä on kuulua johonkin.

Porukkaan lukeutuu muutamia kymmeniä ihmisiä. PS-nuorissa on kaiken kaikkiaan pari tuhatta jäsentä.

Niistä, jotka eivät kannattaneet Kurun ajatuksia, tehtiin meemejä ja aloitettiin julkisia keskusteluketjuja. Helsingin piiriin kuuluvia kutsuttiin ”homomädättäjiksi”: piirissä suhtaudutaan hyväksyvästi seksuaalivähemmistöihin. 

PS-nuorten entinen jäsen Tommi O. Pälve kirjoitti kesällä 2018 blogissaan:

”Joukkolynkkayksiin tuli uusia aspekteja. Enää ei riittänyt, että oli poliittisesti vääräoppinen, eli ei 100% sellainen, kuin mitä lynkkaajat toivoivat. Nyt vaikka olisi poliittisesti samaa mieltä, sai lynkkaajat niskaansa, jos ihonväri tai seksuaalinen suuntautuminen oli väärä.”

Etnonationalistit eivät hyväksy homoutta. Lapin piirin varapuheenjohtaja Matti Haapala kirjoitti kesällä suljetussa keskusteluryhmässä:

”Jos Pride-kulkueisiin kohdistuu terrori-isku, toivottavasti järjestö ei tuomitse sitä, oli tekijä vaikka mikä nekru muslu.”

Aiempien puheenjohtajien aikaan rasistisista ulostuloista ja kiusaamisesta koitui seuraamuksia.

Kun Halla-aho oli nähnyt nuorisojärjestön sisäistä keskustelua keväällä 2018, hän lähetti sähköpostin, jossa ilmoitti, että fasististen ja kansallissosialististen näkemysten esittäminen vahingoittaa puoluetta ja jos puolue pakotetaan reagoimaan, ”se reagoi kaikin mahdollisin keinoin”.

Nootti oli jo toinen.

Silloisen puheenjohtajan Samuli Voutilan vetämä PS-nuoret päätyi erottamaan Tuukka Kurun järjestöstä. Lapin piirin Matti Haapala ja Johannes Sipola erotettiin yhdeksän kuukauden määräajaksi.

Vuoden 2019 hallitukseen etnonationalistit onnistuivat junttaamaan niin paljon omiaan, että koko järjestön linja muuttui.

Puheenjohtajaksi valittiin joensuulainen Asseri Kinnunen, jonka mukaan ”suomalaisuus tulee sukujuurien ja syntyperän mukaan”

 

Kesäkuussa opetus- ja kulttuuriministeriö lopetti PS-nuorten avustuksen maksamisen. Se myös peri takaisin aiemmin maksetun osuuden.

Ministeriö katsoi järjestön rikkoneen nuorisolakia, kun se tviittasi viralliselta tililtään kuvan tummaihoisesta perheestä. Saatetekstissä luki: Äänestä perussuomalaisia, jos et halua että Suomen tulevaisuus näyttää tältä”.

Tviitin oli kirjoittanut varapuheenjohtaja Jalonen. Kohun noustua hän pahoitteli ja vakuutti ”oppineensa läksynsä”. Hän sanoi käyttävänsä jatkossa parempaa harkintaa.

Suomen Kuvalehti on haastatellut entisiä ja nykyisiä aktiiveja ja rivijäseniä, joiden mukaan tviitti kuvaa hyvin nykyisen hallituksen ajattelutapaa, muttei jäsenistön kantaa laajemmin. Kukaan haastateltavista ei halunnut puhua nimellään.

Heidän mukaansa enemmistö jäsenistä pitää rasistisia ulostuloja halveksuttavina, sellaisina joilla ei ole mitään tekemistä maahanmuuttokriittisyyden kanssa, mutta sanktioita jaellaan nykyään ”pärstäkertoimen mukaan” eikä ylilyönneistä seuraa mitään.

Etnonationalistien kanssa eri mieltä olevat suljetaan ulos yhteisistä keskusteluryhmistä. Toiset ovat kokeneet ilmapiirin niin painostavana, että ovat eronneet koko järjestöstä.

Tuukka Kuru ei kuulu virallisesti PS-nuoriin, mutta etnonationalistisiipi pyörii hänen liepeillään. Jalonen esimerkiksi järjestää Raumalla pidettävää Tunne juuresi -nimistä tapahtumaa, jossa Kuru on ollut puhumassa.

 

Puheenjohtaja Asseri Kinnunen on toistuvasti kieltäytynyt ottamasta kantaa hallitus- ja piiriaktiivien ulostuloihin.

Kun Kinnustelta kysyttiin suhtautumisesta määräaikaisesti erotetun mutta Lapin piirin puheenjohtajaksi palanneen Johannes Sipolan kirjoituksiin, joissa tämä vaati, että juutalaiset ja romanit olisi ”ohjattava Suomesta vaikka verotuksellisin keinoin”, Kinnunen totesi Sipolan keskustelleen itseään kiinnostavista asioista.

Puheenjohtaja kiistää edelleen, että järjestön sisällä olisi riitaa tai emopuolueen kanssa ongelmia.

”Järjestö on periaateohjelmansa ja sääntöjensä mukaan kansallismielinen. Eli nationalistinen. Meidän toimijamme ovat nationalisteja ja heillä on omia näkemyksiä asioista, monestakin. Kaikista asioista on jokaisella oma mielipide”, Kinnunen sanoo.

”Eipä tässä nyt eripuraa ole ollut.”

Piirien väliset eroavaisuudet hän kuittaa ”jäsenasioina”, samoin ylilyöntien käsittelemisen tai käsittelemättä jättämisen.

PS-nuoret on aloittanut oikeusprosessin opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksen perumisesta. Kinnunen sanoo, että emopuolue on tukenut toimia keskusteluavulla.

Taloudellista tukea hän ei suostu kommentoimaan. Eikä suostu kukaan emopuolueen johdosta eikä puoluetoimistoltakaan.