Analyysi: Marinin bilekohu ei kerro hyvää Suomen valmiuksista kohdata informaatiovaikuttamista
Pääministeri otti tarpeettoman riskin, että joku käyttää väärin hänen luottamustaan. Myös tiedotusvälineiden on syytä katsoa peiliin.
Vuoden 2007 vaalien alla pääministeri Matti Vanhasen (kesk) entinen tyttöystävä Susan Kuronen (nyk. Ruusunen) julkaisi uudesta paljastuskirjastaan maistiaisina pelkät kannet. Paikalla oli lukuisia toimittajia, heidän joukossaan Helsingin Sanomien nyt jo eläkkeellä oleva politiikan veteraanitoimittaja Unto Hämäläinen.
Yleisradion tv-uutiset halusi ”julkistustilaisuudesta” Hämäläisen kommentin. Haastattelussa kaiken nähnyt toimittaja tunnusti, että häntä hiukan hävetti. Olemalla paikalla hän itsekin vahvisti osaltaan, että niin sanottu julkkisjournalismi ei ollut enää pelkästään Seiskan ja Hymyn kaltaisten lehtien monopoli, vaan se oli tullut jo osaksi politiikkaa ja sitä kautta perinteistenkin politiikan toimittajien työtä.
Pääministerin morsian -kirjan ilmestyessä ei ollut nykyisenkaltaista sosiaalista mediaa. Se on tuonut vielä yhden lenkin lisää julkkisjournalismin ravintoketjuun. Sanna Marinin (sd) kohuttu biletysvideo ilmestyi ensin yksityisellä Instagram-tilillä, mistä se lähti leviämään muualle someen ja sieltä lehtien uutisaiheeksi.
Eikä sosiaalisesta mediasta levinnyt vain itse video, vaan nyt jo myös tulkinta siitä, minkälaisiin juhliin Marin oli eksynyt.
Turun yliopiston dosentti Reima Välimäki kertoi torstaina Twitterissä, mistä väite, jonka mukaan kohuvideolla olisi puhuttu huumeisiin viittaavasta ”jauhojengistä”, juonsi juurensa.
Hänen mukaansa se lähti varsinaisesti leviämään kahdelta tililtä, joilta on aikaisemmin jaettu muun muassa erilaisia salaliittoteorioita. Samoihin aikoihin siihen tarttuivat Ylilauta-sivuston anonyymit keskustelijat, eli megafoniksi tuli foorumi, joka luokiteltiin viime vuonna oikeusministeriön raportissa Suomen ylivoimaisesti pahimmaksi vihapuheen julkaisualustaksi.
Somesta jauhojengi-tulkinta päätyi sellaisenaan perinteiseen mediaan: ei vain iltapäivälehtiin, vaan myös Helsingin Sanomiin ja Yleisradioon. Kaikki ne ovat lujasti sitoutuneet Journalistin ohjeisiin, joiden mukaan tietolähteisiin pitää suhtautua kriittisesti.
Suomalaismediasta kohu levisi edelleen maailmalle, missä ”jauho” käännettiin jo mutkattomasti kokaiiniksi.
Ulkoministeriön yksikönpäällikkö Ville Cantell onkin aiheellisesti kysynyt, mitä tapaus kertoo suomalaisen yhteiskunnan valmiuksista kohdata informaatiovaikuttamista, kun on oikeasti vakava paikka.
Myös liipaisinherkimmät poliitikot ottivat kohusta kaiken irti. Keskustan Mikko Kärnä ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vihjailivat, että pääministerin kannattaisi hakeutua huumetestiin.
Vasta tämän jälkeen alkoi voimistua epäilys, että videolla ei mahdollisesti ollut puhuttukaan mistään jauhoista. Osa videon kuunnelleista kuuli saman ”jauhojengi”-kohdan ”jallujengi”, jotkut jopa ”jalluu, Jenny”.
Tiedotusvälineet korjailivat alkuperäisiä uutisiaan ja muistuttivat videon tulkintaan sisältyvästä epävarmuudesta. Yhdellä poikkeuksella: Iltalehti hirttäytyi jauhojengi-versioon entistä tiukemmin. Se jopa kaivoi jostain ”äänitekniikan asiantuntijan”, joka kertoi tutkineensa videon ääniraitaa spektrianalyysiksi kutsutulla menetelmällä. Salaperäisen asiantuntijan henkilöllisyyttä ei kuitenkaan paljastettu.
Itse olen kuunnellut kyseisen kohdan videolta useampaan kertaan. En edelleenkään pysty varmuudella sanomaan, kumpi sana siellä esiintyy. Mutta loppujen lopuksi se ei liene edes olennaista.
Huumeiden slanginimityksiä huumeaiheisilla keskustelufoorumeilla tutkiva filosofian tohtori Lasse Hämäläinen kertoi tänään, että hänen kymmenisen tuhatta viestiä käsittävässä aineistossaan jauho esiintyy amfetamiinin nimityksenä tasan kerran. Sen sijaan sieltä löytyy amfetamiinille noin 80 ja kokaiinillekin 20 muuta nimitystä.
”Siksi kuulostaa erikoiselta, että ’jauholla’ viitattaisiin kumpaankaan”, hän päättelee.
Ainakaan kovin yksioikoisia johtopäätöksiä sanan merkityksestä ei siis kannattane tehdä, vaikka se videolla esiintyisikin.
Yksi johtopäätösten paikka on sen sijaan siinä, mistä koko soppa sai alkunsa: yksityisten videoiden leviämisessä julkisuuteen.
Marin on jo tunnustanut, että hän ei suinkaan tuntenut kaikkia ihmisiä, joiden kanssa hän kuvaamisiltana biletti. Siinä hän otti tarpeettoman riskin, että joku käyttää väärin hänen luottamustaan – niin kuin sitten tapahtui.
Pahimmassa tapauksessa jollakin myöhemmällä luottamuksen väärinkäyttäjällä voi joskus myös olla selkeä vahingoittamistarkoitus.
Yksi videokohun huomiota herättävä puoli olikin, miten Marinin omassa sosiaalidemokraattisessa puolueessa suhtauduttiin siihen.
Puolueen juuri samaan aikaan koolla ollut eduskuntaryhmä – jonka omat uutisavaukset jäivät kokonaan jauhokeskustelun jalkoihin – antoi kyllä pääministerille muodollisesti luottamuksensa. Kovin sankoin joukoin yksittäiset demarit eivät kuitenkaan ole muuten rynnänneet johtajansa tueksi.
Sdp:n kannalta Marinin bilettäminen on toistaiseksi ollut melko harmitonta, sillä toistuvat kohut eivät ole juuri vaikuttaneet kannatukseen. Joidenkin tulkintojen mukaan niiden merkitys on voinut olla nuorisokadosta kärsivälle puolueelle jopa plusmerkkinen.
Eri asia on kuitenkin, jos aletaan yleisemmin epäillä, onko pääministerin alkoholinkäyttö hallinnassa ja voiko se vaikuttaa joissain tilanteissa hänen työkykyynsä.
Perjantaina selvisi, että Marin ei ollut biletysyönä enää lomalla, toisin kuin aluksi oli luultu. Uusi tieto on jo synnyttänyt myös vaatimuksia hänen erostaan.
Lisäksi seuraaviin eduskuntavaaleihin on enää kahdeksan kuukautta, ja politiikassa huomio siirtyy väistämättä asiakysymyksiin ja puoluejohtajien linjoihin.
Niihin vastauksia ei löydy yökerhojen tanssilattioilta.
Tämä oli ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä
Tilaa Suomen Kuvalehti ja hanki luettavaksi koko sisältö ja arkisto
Tilaa