Ypöilijä

Viisi vuotta sitten hän ilmestyi perussuomalaisten puoluetoimistolle. Hänestä voi tulla Suomen seuraava pääministeri. Mistä hän tuli?

Perussuomalaiset
Teksti
Samuli Suonpää
Kuvat
Marjo Tynkkynen

Voit kuunnella jutun myös ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.

 

Ennen haastattelua perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra valitsee kahvinsa puoluetoimiston keittiön automaatista.

”Otatko äijäkahvia vai naisten kahvia”, puolueen ”työmies” Matti Putkonen kysyy toimittajalta. Miesten kahvi on mustaa, ja sitä tarjotaan termospullosta.

”Ethän pahoinpitele tätä meidän Riikkaa”, Putkonen vielä ohjeistaa.

Työpöytänsä ääressä Purra haluaa tietää, millainen juttu hänestä on tekeillä.

”Onko tarkoitus esittää minut mahdollisimman ilkeänä ja hirveänä ihmisenä vai onko tulossa rehellinen kuvaus?”

Perussuomalaisten suhde mediaan on aina ollut kireä.

Purra kertoo ymmärtäneensä jo noin kymmenvuotiaana, että mediassa on kyse politiikasta. Maisa-äiti työskenteli Tampereella Yleisradion TV2:n viihdetoimituksen sihteerinä.

Koko lapsuus kului Purran mukaan pöydissä, jossa yleläiset taivastelivat yhteiskuntaa ja oman työpaikkansa poliittisuutta.

”Mitä vanhemmaksi kasvoin, sitä paremmin aloin ymmärtää Yleisradion suhdetta muuhun yhteiskuntaan.”

Se on lapselta aika paljon ymmärretty.

”Olen ollut hyvin kuunteleva lapsi, imenyt kaiken sieltä, vaikken asioita vielä olisi ymmärtänytkään. Paljon oli myös keskusteluja, joita tuon ikäisen ei olisi pitänyt kuunnella.”

Vanhemmat olivat eronneet, ja Purra asui kahdestaan äitinsä kanssa Tampereen keskustan kupeessa. Vuonna 1990 äiti kuoli äkillisesti sairaskohtaukseen tyttären ollessa vasta 12-vuotias.

Sen jälkeen Purra muutti isänsä kanssa lähiöön, Härmälään. Enempää hän ei halua isästään puhua.

”Hän on elossa ja yksityinen ihminen.”

 

Koulussa Purra oli ujo ja arka, mutta koulunkäynti oli helppoa. Ei kuitenkaan mikään ”kympin tyttö”, siitä käsitteestä hän ei pidä. Että kyse olisi omia aivojaan käyttämättömästä nuoresta ja vielä sukupuolisesti määritettynä, Purra perustelee.

Jo lapsuudesta puhuessaan hän kuulostaa feministiltä. Se on äidin peruja. ”Olen saanut nimenomaan sellaisen kasvatuksen, että tyttönä ja naisena pärjään.”

”Olen tietenkin kokenut sellaisia asioita, joita tytöt ja naiset kokevat. Kaikki eivät ole positiivisia.”