Syötti

Tammikuussa 2019 susi hyppäsi Lieksassa kaksimetrisen aidan yli ja vei suomenpystykorvan. Maaliskuussa 2020 rajavartijat löysivät kaliumsyanidia ja strykniiniä koiran isännän, nyt 83-vuotiaan eläkeläisopettajan pakastimesta. Rikostutkinnassa alkoi paljastua, kuinka laaja ilmiö susien myrkyttäminen Suomessa on.

sudet
Teksti
Matti Rämö
Kuvitus
Vesa Lehtimäki

Voit kuunnella jutun myös ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.

 

Tämä juttu on ehdolla vuoden 2022 tutkivan journalismin Lumilapio-palkinnon voittajaksi. Palkinnon voittaja julkistetaan 21. huhtikuuta. Näin raati perusteli valintaansa: Juttu susien myrkytysverkostosta onnistui feature-jutun muodossa avaamaan ryhmän toimintaa sekä motiiveja susivihan taustalla poikkeuksellisen tarkasti. Laajan lähdemateriaalin tarkan läpikäynnin ansiosta juttu avasi verkoston toimintaa konkreettisesti ja yksityiskohtaisesti paljastaen myös sen, miten rinkiin kuuluneet riistavalvonnan luottamustoimissa työskentelevät menettivät ringin kiinni jäämsen myötä tehtävänsä. Juttu toimii erinomaisena esimerkkinä tarinallisen tutkivan journalismin kerronnallisesta voimasta.

Koira oli seitsemän­vuo­tias. Kilpailuissa palkittu suomenpystykorvanarttu. Isäntä suunnitteli käyttävänsä sitä jalostukseen.

Maanantain vastaisena yönä 28. tammikuuta 2019 susi vei koiran kotipihasta Pohjois-Karjalan Lieksassa. Jäljistä päätellen peto oli hypännyt omakotitalon pihassa olevaan aitaukseen ja lähtenyt saaliinsa kanssa.

Sitä, miten susi sai saaliinsa pois aitauksesta, ei tiedetä. Ehkä se heitti pystykorvan aidan yli, ehkä hyppäsi koira suussaan.

Kaksimetrisen aitauksen ovi oli ehjä. Edustalla olevassa lumessa näkyi verivana ja raahausjälkiä. Ne johtivat pihatielle, kohti Pielisen rantaa.

468 metrin päässä oli lisää verta, poikkipurtu kaulapanta ja karvatukko. Se oli kaikki, mitä 12-kiloisesta koirasta löydettiin.

”Minä itken harvoin, mutta silloin itkin”, koiran isäntä, nyt 83-vuotias lieksalaismies, kertoi myöhemmin kuulusteluluissa.

”Minulla on koiraa kova ikävä.”

Paikallislehti teki jutun suden viemästä pystykorvasta.

”Yltiöpäiselle [susien] suojelulle on nyt tultava loppu. Meitä suomalaisia ei enää kohdella samanarvoisesti tässä asiassa”, koiran isäntä sanoi haastattelussa.

Hän oli kokenut hirvikoirien kasvattaja, haukkukokeiden ylituomari. Hän oli aloittanut koirien kasvattamisen 1960-luvulla. Sen jälkeen hän arvioi kasvattaneensa yli 60 käyttö- tai kaksoisvaliosuurriistakoiraa.

Susille lieksalaismies uskoi menettäneensä jo kaksi koiraa.

Ensimmäisen susi oli miehen arvion mukaan vienyt 6. joulukuuta 2018 vastaisena yönä. Koira oli haukkunut koko illan. Mies oli laittanut sen nukkumaan varastohalliin. Jättänyt nosto-oveen 60 sentin raon.

Aamulla hallissa odottivat vain panta ja hihna. Sulaan maahan ei ollut jäänyt jälkiä. Riistakeskus ei pitänyt tapausta varmana susivahinkona eikä maksanut korvausta.

10. joulukuuta 2018 isäntä purki harmiaan­ Maaseudun Tulevaisuuden mielipidekirjoituksessa: ”Ei ole ollut vuosikymmeniin niin paljon susihavaintoja kuin tällä hetkellä. Sudet esiintyvät 3–6 suden laumoissa tullen aivan kaupunkien keskusta-alueelle. (- -) Koirat on pantava yöksi lukkojen taakse, ettei vahinkoa pääse tapahtumaan.”

Facebookissa hän oli yksi petopolitiikkaan keskittyneen keskusteluryhmän ylläpitäjistä. 28. tammikuuta 2019 mies kirjoitti ryhmässä:

”Olen ollut koko ikäni lainkuuliainen kansalainen ja nyt olen uudessa tilanteessa. En enää anna takuita omasta nuhteettomuudestani, jos joudun kärsimään kohtuuttomia vahinkoja.”

23. maaliskuuta 2019 hän kirjoitti tuttavalleen lähettämässä Messenger-viestissä:

”Se meidän koirien vihollinen ei enää hengitä ja sitä ei tiedä kukaan muu kuin minä ja nyt sinä.”

”Onneksi sain sen pois elävien kirjoista. Oli iso rötkäle ja nyt olen laittanut moneen paikkaan ’namut’.”

Toisessa viestissä isäntä viittasi Hammurabin lakiin: suden silmä koiran silmästä.

Susia sai Suomessa metsästää vapaasti vuosikymmenien ajan. Vuoteen 1976 asti niitä pidettiin haittaeläiminä ja ampumisesta maksettiin tapporahaa.

1970- ja 1980-luvulla susijahtiin säädettiin alueellisia ja kausiluontoisia rajoituksia.

Silti Suomen susikanta oli 1990-luvun alussa pohjalukemissa: arviolta vain muutama lauma koko maassa.

Elokuussa 1993 susien metsästys kiellettiin kokonaan pohjoisen poronhoitoalueiden ulkopuolella.

Suomen EU-jäsenyys tiukensi petopolitiikkaa entisestään. Susi määriteltiin uhanalaiseksi ja suojeltavaksi lajiksi. Metsästys sallittiin vain Suomen riistakeskuksen myöntämillä luvilla, joista valtaosa annettiin poroalueille.

Susien määrä alkoi kasvaa.

Vielä 1990-luvun lopulla Suomessa arvioitiin olevan alle kymmenen susilaumaa.

Maaliskuussa 2021 laumoja oli 28.

Lisäksi metsissä samosi 20 reviirin merkannutta susiparia.

Se tarkoittaa noin kolmeasataa sutta, Suomen suurinta susikantaa sataan vuoteen.

Luonnonvarakeskus (Luke) laskee arvion vuoden aikana kerättyjen dna-näytteiden ja petohavaintojen pohjalta. Reviirien­ kartoituksessa hyödynnetään myös tietoa pannoitettujen susien liikkeistä.

Riistakeskuksen tilastojen mukaan valtio maksoi vuonna 2021 korvaukset 1 500 suden tappamasta porosta. Määrä oli kaksinkertaistunut edellisestä vuodesta.

Pohjois-Karjalassa susien liikkeitä kuvaavat luvut ovat viime vuosina olleet laskussa.

Vuosina 2011–2021 Riistakeskus myönsi maakunnassa luvat 49 suden metsästämiseen. Ennätysmäärä oli metsästyskaudella 2016–2017, jolloin annettiin lupa seitsemäntoista suden ampumiseen.

Sen jälkeen lupia on myönnetty yhteensä seitsemän suden kaatamiseen. Niistä on ammuttu vain kaksi.

Kymmenen viime vuoden aikana valtio on maksanut Pohjois-Karjalassa korvauksen 121:stä suden tappamasta koirasta. Se on noin neljännes susien Suomessa aiheuttamista koiravahingoista.

Luken arvion mukaan Lieksaa piti vuosina 2017–2020 reviirinään kolmesta kuuteen susilaumaa tai susiparia.

”En noista susienkaan vähentämisestä puhu mitään muille kuin ani harvoille uskotuilleni. Kukaan ei nimittäin tiedä, miten monta olen saattanut niistä paremmille jahtimailleni noilla strykniinimyrkyilläni, joiden laittamisen isä aikanaan neuvoi.”

Lieksalaismies sai ensimmäisen metsästyskorttinsa 15-vuotiaana, syksyllä 1953.

Elämä oli ankaraa ja sodan arvet tuoreita.

”Olen saanut kotiperintönä spartalaisen kristillisen kasva­tuksen”, hän kirjoitti tuttavalleen Messenger-viestissä vuonna 2018.

Hän kävi metsällä isänsä kanssa. Hirviä ammuttiin isän sotasaaliina tuomalla venäläisellä puoliautomaattikiväärillä. Apuna kulki sekarotuisia, pystykorvan näköisiä koiria.

”Metsästettiin paljon riistaa, kun oli pula-aika”, hän jatkoi Messengerissä.

”Pari hirveä syksyssä talven varalle ja iso sika lisäksi joulun alla.”

Muukin elanto haettiin metsästä, Eero Järnefeltin ikuistamista kansallismaisemista Pielisen vaaroilta. Lieksa oli tukkilaisten kaupunki.

Jo ennen metsästyskorttia, 14-vuotiaana, poika sai moottorisahan. Polttoainetankki täynnä Dolmar painoi 22,4 kiloa.

Sen kanssa teini lähti etäsavottaan. Tukkikämpillä seurana oli kymmeniä miehiä.

”Siellä näki ja koki kaikenlaista elämän varjoisaltakin puolelta. Tälle nykytilalle antaa suuren arvon, kun tietää, mitä elämä voisi olla, jos ei olisi tosissaan yrittänyt ja onnistunut.”

Nuori tukkijätkä punnersi keskikoulun loppuun, opiskeli sitten opettajaksi.

Sisätyöt kutsuivat. Eräharrastus säilyi.

Jahtisyksyjä on jo yli 60. Hirviä on mennyt nurin ”hyvän joukon yli 200 kappaletta”, hän kehuskeli viestissään.

Ne eivät kuulemma ole ainoa saalis.

”En noista susienkaan vähentämisestä puhu mitään muille kuin ani harvoille uskotuilleni. Kukaan ei nimittäin tiedä, miten monta olen saattanut niistä paremmille jahtimailleni noilla strykniinimyrkyilläni, joiden laittamisen isä aikanaan neuvoi.”

Jos vatsalaukku on tyhjä, oireet voivat alkaa kymmenessä minuutissa.

Ensiksi tulevat hermostuneisuus ja jäykkyys. Sitten liikkumista ohjailevat luurankolihakset alkavat supistella omia aikojaan. Raajat jämähtävät paikalleen, ovat kuin sahapukilla.

Keho alkaa nykiä epilepsiakohtausta muistuttavalla tavalla.

Supistukset ja tärinä nostavat korkean kuumeen. Hengitys katkeilee. Kunnes se loppuu.

Ruokaviraston mukaan strykniini tappaa suden tunnissa tai kahdessa. Teelusikan kymmenys voi riittää 40-kiloisen eläimen myrkyttämiseen.

”Mikäli eläin on tajuissaan hengityksen pysähtymisen aikana, on kuolema hidas tukehtuminen, jonka eläin todennäköisesti kokee erittäin ahdistavana ja tuskallisena”, Ruokavirasto arvioi käräjäoikeudelle antamassaan lausunnossa.

Vuoden 1962 metsästyslaissa suden, ketun ja ahman myrkkypyynti sallittiin poliisin luvalla.

Myrkkynä sai käyttää strykniiniä tai muuta lääkintöhallituksen metsästystarkoitukseen hyväksymää myrkkyä.

Myrkkypyytäjän piti olla varovainen: Strykniini tappaa nieltynä tai joutuessaan iholle. Sitä voi päätyä elimistöön myös hengittämällä.

Pyytäjät rakentelivat myrkkysyöttejä ulkona tai vetoisan uunin äärellä. Nykyään strykniiniä käyttäjille suositellaan happipullosta hengittämistä.

Oikeastaan käyttäjiä ei pitäisi enää olla.

Kun metsästyslaki vuonna 1993 uusittiin, myrkkypyynti Suomessa kiellettiin. Strykniiniä käytetään yhä jossain päin maailmaa jyrsijöiden myrkyttämiseen, mutta EU:ssa sen myynti kiellettiin vuonna 2006.

Strykniinin hallussapito ei ole laitonta, mutta sen saaminen on erittäin vaikeaa. Tulli ei ole havainnut aineen salakuljetusta.

Venäjällä susikanta romahti 1940–1950-luvuilla myrkkypyynnin seurauksena. Venäjän luoteisosissa, itärajan takana, susien määrä putosi kolmestatuhannesta viiteensataan. Sittemmin myrkkypyynti on kielletty myös Venäjällä, jossa susista yhä maksetaan tapporahaa.

Suomessa viranomaisten tietoon on uuden metsästyslain aikana tullut äärimmäisen vähän susien myrkytystapauksia. Harvinaisena poikkeuksena Sotkamossa löydettiin vuonna 2005 strykniinillä tapettu naarassusi.

Kuulusteluissa lieksalaismies sanoi susivihansa syyksi koirien menettämisen ja huolen niiden hyvinvoinnista. Metsästäjiä pelotti susien takia päästää koiria irti ajamaan riistaa.

Susien tappamisesta hän viestitteli aktiivisesti jo ennen koiriensa katoamista.

”Täällä meillä on tympäännytty, että noita lupia ei tule ja sen takia moni susi onkin joutunut tuonne pilven reunalle”, mies kirjoitti Messenger-viestissä 19.1.2018.

Hän jatkoi hengenheimolaisten mentorointia:

”Eivätkö miehet uskalla tehdä mitään niille? Siihen on monta menetelmää, jos haluaa erikoistua. (- -) Ei siitä ainakaan tule syytettä, jos kysyy verkkokaupan kautta strykniiniä omaan käyttöön.” (25.8.2018)

”Meillä vanhat ukot pitävät järjestystä susimailla ja hyvin monen matka tyssää Lieksaan.” (17.10.2018)

Myrkkysyötit ovat vaarallisia myös koirille. Metsästyslain mukaan koirat tulee pitää kytkettyinä maaliskuun alusta elokuun 19. päivään asti.

”Kun hirvijahti päättyy ja lunta tulee reilusti, niin metsässä ei ole koiria, joille voisi vahinko tapahtua. Sen jälkeen on syytä iskeä”, mies ohjeisti 7. joulukuuta 2018 lähettämässään viestissä.

Susiin liian löperösti suhtautuvien poliitikkojen lisäksi hän piti vastustajinaan kanta-arviota laativia Luken virkailijoita ja viranomaisille suurriistavirka-apua antavan Virva-yhdistyksen aktiiveja. Normaalisti paikallisen riistanhoitoyhdistyksen järjestämät metsästäjät auttavat viranomaisia suurpetojen etsimisessä, karkottamisessa ja lopettamisessa. Lieksan riistanhoitoyhdistys on välillä kieltäytynyt yhteistyöstä, jolloin apuna ovat olleet Virvan vapaaehtoiset. Yhdistyksen arvoissa korostuu luonnonsuojelu.

”Nyt ovat kuulemma nuo Luken kaverit löytäneet metsästä susien oksennuksia ja epäilevät susien syöneen myrkkyä. (- -) Koko ajan yrittävät varjostaa meitä rehellisiä metsästäjiä”, mies oli kirjoittanut viestissä 12. helmikuuta 2018.

”Luken ukot ovat tulleet pannoittamaan ja ihmettelevät, minne sudet ovat kadonneet Lieksan etelä- ja itäpuolelta. (- -) Nyt on vielä Lieksan pohjoispuolella useita, mutta en uskalla mennä sinne ristiretkelle kun kyttäävät yötä päivää.”

”Kun löytyy hirven tappopaikka, niin laitamme sinne namut odottamaan. Yleensä otamme pakastimesta pyyn ja akkuporakoneella reikä rintaan ja siihen koloon sitten namu. Susi ei epäile mitään vaan rouhaisee linnun ja noutaja tulee alle 10 metrin matkalta.”

Eläkeläisopettaja jakoi hanakasti ohjeita. Kertoi, miten varustautua, sijoittaa syöttejä ja piilottaa jäljet.

Viestittelyseuraa löytyi susia kyräilevistä paikallisista ja lähitienoon metsästäjistä. Koiraharrastus oli tuonut ylituomarille tuttavia ympäri maan.

Tuttavilleen lähettämissään viesteissä mies kertoi avoimesti jahtireissuistaan.

”Kun löytyy hirven tappopaikka, niin laitamme sinne namut odottamaan. Yleensä otamme pakastimesta pyyn ja akkuporakoneella reikä rintaan ja siihen koloon sitten namu. Susi ei epäile mitään vaan rouhaisee linnun ja noutaja tulee alle 10 metrin matkalta.” (9.1.2019)

Välillä tuli rehvasteltua.

”Viime talvena toistakymmentä elukkaa pääsi pois kitumasta.” (9.1.2019)

Viesteistä piirtyy petosuhde, johon metsästyslain muutokset eivät yllä.

”Edustan vanhakantaista ajattelutapaa, jonka perusteella tapamme kaikki mahdolliset sudet talven aikana. Niin on tehty monena vuonna.” (9.1.2019)

”Minulla on valmiita susien keskittymiä puolenkymmentä ja mene sinne kuin omalle kassalleni niitä tavoittelemaan.” (29.1.2019)

”Valitsen sellaisen vuorokauden ajan, jolloin yleensä ovat vaakasuorassa asennossa. Se latu päättyy aina yleiselle tielle, josta joku luotto mies noutaa.” (29.1.2019)

”Nämä Suomen tutkijat eivät tiedä lainkaan sitä, miten paljon Lieksan ja Ilomantsin kohdalla susia poistetaan.” (1.3.2019)

Ruumiit mies neuvoi hakemaan pois ”ennen päivän valkenemista” ja pudottamaan ne jokeen, virran vietäväksi.

”Jos sattuu olemaan panta, niin se elukka pitää hiissata jollekin vilkkaasti liikennöidylle tielle, tai sitten ampua se tutkan murkukka kappaleiksi.” (19.6.2019)

Susimetsällä ei ole käyty vain koirien suojelemiseksi. Saalistajat taistelevat hirvistä.

”Minua säälittää se Ilomantsin tilanne, kun ette saa susien takia hirvenpyyntilupia. Meilläkin olisi melko varmasti sama tilanne, ellei nuo peräkammarin pojat huolehtisi asiasta”, mies kirjoitti 24. kesäkuuta 2019.

Veteraani tarjosi neuvojen lisäksi apua lähitienoolaisille.

Hän lupasi ”jyvät eväät” tarvittaessa ja voisi itsekin käydä asian hoitamassa, jos vain tietää, missä ”kipupisteet” ovat.

Hän kertoi myös saamistaan avaimista, joilla pääsi yksityismetsiin. Niissä sai kiertää rauhassa.

”Virven neljä miestä ovat onneksi pysytelleet tuolla Metsähallinnon puolella ja yksityistiet on puomitettu ja minulla on vain avaimet. Sinne ei heillä ole asiaa.”

Hän kirjoitti verkkokeskusteluista tutulle 57-vuotiaalle lieksalaiselle:

”Luottomiehelle voin neuvoa kikkani, kun ei sitä koskaan tiedä, minkä aikaa on noita elon päiviä.”

Nuorempaa miestä arvelutti. Metsissä pyöri liikaa pannoittajia ja Virva ry:n ”hiihtelijöitä”, joten hän jarrutteli.

”Harvoin vanhempaa ja kokeneempaa neuvon mutta nyt maltti on valttia.”

Tuumaustauon jälkeen hän veti johtopäätökset.

”Toistaiseksi jättäydyn pois tästä ennaltaehkäisystä.”

”Kiitos sinulle työstäsi. Moni ei osaa enää arvostaa ’tervaskantojen’ tekoja.”

Muitakin kehujia piisasi.

Kuopiossa asuva rajavartijan vaimo viestitti lieksalaiselle, että ”sinussa on oltava jotain kun nuo ovat niin kateellisia. Ja se mikä sinussa on puuttuu heiltä itseltään ja he myös sen tiedostaa”.

Pohjois-Karjalassa salaiselle susijahdille löytyi ymmärtäjiä myös riistanhoidon luottamustoimissa olevilta.

”Oliskohan sulla lääkkeitä? Niitä vailla olen”, Pohjois-Karjalassa vuosia petoyhdyshenkilönä ja metsästyksenvalvojana toiminut 50-vuotias mies oli kysellyt 1. helmikuuta 2018 lähettämässään viestissä.

Seuraavana päivänä metsästyksenvalvoja kirjoitti: ”Olen valmis osallistumaan kustannuksiin. Otan samoin 15.”

1. marraskuuta 2019 metsästyksenvalvoja viestitti tuttavalleen: ”Mieluummin istun käräjillä suden taposta kuin menetän uuden koiran.”

Petoyhdyshenkilön tehtävänä on kirjata susihavaintoja Tassu-järjestelmään, susien liikkeiden reaaliaikaisen seurannan mahdollistavaan tietokantaan. Luottamustoimessa olevalta edellytetään ehdotonta neutraaliutta petoasioissa. Metsästyksenvalvojien tulee valvoa, että metsästystä koskevia säännöksiä ja määräyksiä noudatetaan heidän toimialueellaan. 19. lokakuuta 2019 metsästyksenvalvoja viestitti paikallista susitilannetta arvioivassa Riistakeskuksen reviirityöryhmässä istuvalle lieksalaisjäsenelle: ”Poliisin ohje minulle. Jos pääset ampumaan sutta, niin älä ainakaan meille ilmoita.”

Kuulusteluissa metsästyksenvalvoja kertoi, että ohjeen oli antanut puhelimessa joensuulainen poliisi.

”Vähän samantyylisen tarinan olen kuullut”, reviirityöryhmän jäsen vastasi viestiin.

Toista petoyhdyshenkilöä epäiltiin myrkkyjen toimittamisesta lieksalaismiehelle.

”Ne antamasi lääkkeet olivat päässeet mytsähtämään, eli tehot puuttuivat. Jos on parempaa, niin otan ilo mielin”, mies antoi petoyhdyshenkilölle palautetta 31. tammikuuta 2018.

Namuja, karkkeja, ohjuksia, pastaa, lääkettä. Myrkyistä viestiteltiin usein kiertoilmauksin.

Niiden jakelussa lieksalaismies korosti luottamusta.

”Kokemusta on näistä asioista, kun poitsut ottavat rohkaisua, niin jossakin saunaillassa hölötetään. Olen jo pari kertaa ollut vaaran vyöhykkeessä, mutta onneksi turvat pysyivät kiinni vielä kopissakin ollessa.”

Sana kiirii erämiesten verkostoissa.

”Metsästysporukoissa puhutaan nuotioringeissä yleisellä tasolla aiheesta. En muista viime vuodelta yhtään reissua metsään et­teikö susitilanteesta olisi keskusteltu”, 62-vuotias Pohjois-Pohjanmaan Oulaisissa asuva mies kertoi kuulusteluissa vuonna 2020.

Hänen älylaitteiltaan löydettiin lieksalaismiehen kanssa käytyä keskustelua.

”Onko sulla tietoa mistä saa susilaumojen estämiseen tarkoitettua pulveria?”

”Mistähän syystä sitä minulta kysynet?”

”Huvikseni… ollu asiasta joskus puhetta!!!”

”Osoite on ihan oikein, mutta juuri tällä hetkellä ei ole mitään mitä tarjota. Jos onnistuu, niin reilun viikon päästä voi olla valmiita lääkkeitä.”

”Ilmottele, koska saa tulla hakeen.”

Samana päivänä toinenkin pohjoispohjalainen oli lähestynyt lieksalaismiestä:

”Ilimota kun sitä saa… tää alkaa riittää tää touhu”, Haapajärvellä asuva mies kirjoitti.

Kauppa kävi muuallekin.

”Muutama sen alueen erämiehistä on pyytänyt minulta mahdollista apua sen lauman likvitoimiseen. (- -) Minulla on kyllä sitten näitä kerrasta poikki aineita (- -) Ovat hyvin vaarallisia huolimattomien käyttäjien käsissä”, lieksalaismies viestitti oululaiselle miehelle.

Strykniinin hankkiminen oli vaivalloista.

Se on kallista ja sitä piti hankkia kaukaa, Lapista.

”Jos teillä on suhteita Lappiin poromiehiin, niin joiltakin voitte saada strykniiniä”, lieksalaismies oli vinkannut 17. lokakuuta 2018.

Pohjoisesta sai tarvikkeita ja neuvoja. Omat oppinsa lieksalainen oli kertonut saaneensa ”isältä ja poromiehiltä”. Hän saattoi ajaa pohjoiseen 700 kilometriä suuntaansa ainetta hakemaan.

”Olisiko sulla sitä lääkettä susille?” hän kysyi 45-vuotiaalta lappilaiselta mieheltä.

Kemissä asuvalle 69-vuotiaalle miehelle hän kirjoitti:

”Niitä lääkkeitä pitäisi saada kun on tuo jatkuva nuha.”

Lieksalaismies otti jälleenmyyjän roolin.

Välillä hän antoi ymmärtää, että strykniiniä on paljon. Usein se kuulemma oli vähissä.

”Nyt on vain suuri ongelma, kun aineesta on jo kova pula, kun sitä ei saa mistään kautta”, hän valitteli 9. tammikuuta 2019.

Pari kuukautta myöhemmin hän kirjoitti:

”Olen käynyt [hakemassa] Lapista lääkkeet ja niitä riittää pariksi vuodeksi. Olivat aika hinnakkaita, mutta ovat todella tehokkaat eli varmasti keikahtaa, jos on 2 grammaa siinä namussa, niin samalla jää paikalleen.”

”Jos teillä alkaa olla liikaa niitä, niin lääkkeitä annan, mutta en laita postissa.”

Hinta vaihteli.

Toisinaan hän pyysi ”Lapin paukuista” 90 euroa, toisinaan sata. Viesteistä päätellen hän peri vaivoistaan katetta.

”Tavaraa kyllä on, teepä esityksesi 20 namun erästä. Olen maksanut niistä raaka-aineista keski-hintana 50 € kpl”, lieksalainen viestitti Oulaisiin.

Maksujen kanssa viivästelevälle pohjoissavolaiselle hän kirjoitti:

”Nämä eivät ole minullekaan mitään halpoja, kun Lapissakin on viimeiset annokset ovat nyt käsillä. Valmiista syötistä kysyvät 30 €/kpl.”

Strykniinin lisäksi lieksalainen toimitti apuvälineitä: tyhjiä lääkekapseleita ja karhunrasvaa. Sillä peitettiin ihmisen hajua.

”[Karhunrasvalla] kun voitelee eli pyöräyttää sen syötin ja antaa imeytyä siihen pintaan ja vie pakastimeen, niin eipä susi epäile yhtään vaan lotasee sen ja noutaja tulee kun on puraissut.”

”Jotkut lisäävät siihen jauhelihaan hehkulampun siruja kun ne ovat kaarevia. Ne pitää olla Lapin miesten mukaan pennin rahan kokoisia ja ne repivät suolen pinnan hyvin auki.”

Lapin susiporukoissa tehtiin myös tuotekehittelyä.

Strykniiniä korvattiin arkisemmilla aineilla.

Syötteihin piilotetuilla superlonpaloilla susille pyrittiin aiheuttamaan kuolettava suolistotukos. Myrkkyinä käytettiin risiiniä ja koivusokeria, ksylitolia.

Koirilla ja susilla suuri ksylitoliannos aiheut­taa aivotoiminnan lamautumisen ja maksan pettämisen.

Jos koivusokeria syödään muun ravinnon seassa, oireiden alkamisessa voi kestää jopa kaksi vuorokautta. Sinä aikana susi ehtii pitkälle.

”Kuoleman voidaan katsoa olevan tuskallinen”, Ruokavirasto arvioi.

24. maaliskuuta 2019 lieksalainen kirjoitti reseptin:

”Minä olen laittanut 700 grammaa ja siihen 300 grammaa koivusokeria. Ensin kaulimella tasaiselle alustalle mankeloit sen jauhelihan noin puolen sentin paksuiseksi levyksi ja sen päälle sirottelet sen koivusokerin. Sitten vain rullaat reunasta sen kuten kääretortun (- -) ja koko pötkylä pakastimeen.”

Ja antoi vielä vinkin:

”Jotkut lisäävät siihen jauhelihaan hehkulampun siruja kun ne ovat kaarevia. Ne pitää olla Lapin miesten mukaan pennin rahan kokoisia ja ne repivät suolen pinnan auki hyvin.”

Ylläksellä joulukuussa 2019 hiihdellessään hän oli tutustunut aivan uusiin poromiesten juttuihin.

”Ovat kokeilleet nitro-sydänlääkkeitäkin ja kuulemma, jos jauhelihaan panee kaksi kapselia, niin suden sydän ei kestä.”

Lauantaina 29. helmikuuta 2020 Lieksan ilta oli tähtikuulas. Pakkasta yhdeksän astetta.

Kainuun rajavartioston vanhempi rajavartija Jukka Hyttinen ja ylirajavartija Juha Karppinen olivat Pohjois-Karjalassa, kaukana kotoa. Kello 17.50 he käänsivät autonsa Oinolanvaarantielle, kohti pohjoista. Lieksan keskustaan oli parikymmentä kilometriä.

Uudesta lumesta näki monen auton ajaneen tiellä. 310 metrin jälkeen rengasurien vierestä erottuivat kengän jäljet. Ne johtivat tien itäpuolelle, penkan takana olevan koivun viereen.

Puun juurelle oli kasattu lunta, kuin jotain olisi peitelty. Yksi oksa oli katkaistu. Se näytti merkiltä.

Karppinen alkoi kaivaa.

20 sentin lumikerroksen alta löytyi kohmeinen jauhelihanpala.

Miehet ottivat sen talteen. He kuvasivat koivulle johtaneet kengänjäljet ja jatkoivat matkaa.

Läheisestä Oinolanvaarantien ja Riuttarannan risteyksestä löytyivät samanlaisten kenkien jäljet.

Pidemmältä Riuttarannasta kolmannet.

Molemmissa paikoissa puun juurelle oli kaivettu onkalo ja sinne pudotettu lihanpala.

”Palasta oli nähtävillä, että jauhelihaa oli kääritty jonkin valkoisen aineen ympärille”, Hyttinen kertoi kuulusteluissa.

Rajavartijat epäilivät paloja syöteiksi.

”Käsittelimme niitä sen mukaan, että siinä voi olla kovempaakin myrkkyä.”

Kainuulaiset rajavartijat eivät tulleet Pohjois-Karjalaan sattumalta.

Maaliskuussa 2019 Kuhmosta oli löytynyt kuollut metsästyskoira. Ruumiinavauksessa paljastui, että se oli syönyt strykniiniä.

Rajavartijat epäilivät, että myrkky oli tarkoitettu sudelle. Siihen viittasivat susien kulkureiteiltä löytyneet jalkaraudat.

Tapaus sai mediahuomiota. Se poiki vinkkejä. Tärkeimmät tiedot hankittiin itse, tutkinnanjohtajana toiminut yliluutnantti Antti Salo Kainuun rajavartiosta kertoo.

Kun vanhempi rajavartija Jukka Hyttinen ja ylirajavartija ­Juha Karppinen käänsivät autonsa Lieksan Oinolanvaarantielle, he seurasivat tiettyä yli 80-vuotiasta lieksalaista miestä.

Rajavartiosto teki lieksalaismiehen kotiin kotietsinnän maaliskuussa 2020.

Hänen pakastimestaan löytyi kaksi pientä kierrekorkilla suljettavaa muovipulloa.

Toisen kyljessä tussilla piirretty pääkallon kuva. Toisessa luki: ”SYÖNIDIA”.

Purkeista löytyi 9,5 grammaa strykniininitraattia ja 48 grammaa kaliumsyanidia. Jälkimmäistä käytetään metallin pintakäsittelyssä ja kaivosteollisuudessa metallien erotteluun. Se tappaa jo hengitettynä.

Myöhemmin kaliumsyanidia löydettiin myös 69-vuotiaalta kemiläismieheltä, jonka kanssa lieksalainen oli viestitellyt. Kemiläinen kertoi käyttäneensä ainetta kultakellojen puhdistamiseen.

Lieksalaismies selitti myrkkyjen olevan hänen isänsä jäämistöä. Tutkinnassa niiden alkuperä jäi epäselväksi.

Mies kiisti jyrkästi koskaan tappaneensa susia luvatta tai myrkyttäneensä niitä.

Strykniiniä ja myrkytysohjeita kuvaavat viestinsä hän kuittasi ”höpöpuheiksi”.

Miehen hallusta löytyi myös huomattavia määriä koivusokeria. Tiliotteista näkyi, että hän oli tilannut sitä luontaistuotetukusta. Mies selitti syövänsä sitä.

”Panen sitä aamupuuroonkin.”

Pihahallista löytyi ladattu pienoiskivääri ja ampumista varten valmisteltu tuki. Ikkunaa raottamalla sai suoran näkymän riistakameran tähtäimessä olevalle haaskakasalle.

Siellä oli hirvenpää ja kasa suuria luita.

Kuulusteluissa lieksalaismieheltä kysyttiin, oliko jätteillä tarkoitus houkutella susia pihaan.

”Ei. Eihän ne pelkkiä luita tule syömään”, hän vastasi.

Mies selitti haaskan olevan varislintujen houkuttimena. Niitä ammuttiin kilpaa.

”Viime vuoden riistanhoitokilpailussa nitistin 42 harakkaa ja varista”, mies kertoi häntä kuulustelleelle rajavartijalle kesä­kuussa 2020.

Joulukuussa 2018 hän oli selittänyt asian toisin.

Silloin Lieksan ympäristösuojelusihteeri huomautti miestä tämän pihassaan pitämistä teurasjätteistä. Mies oli jättänyt tontilleen hirvenpään ja kaksi kiloa hirvenrasvaa. Koivuun viritetty riistakamera väijyi haaskaa.

Järjestelyn tarkoitus oli selvittää, liikkuiko lähialueilla susi, mies kertoi ympäristösuojelusihteerille.

26. marraskuuta 2018 hän oli kirjoittanut tuttavalleen Messenger-viestissä:

”Meillä on nyt ihan oma kotisusi. Silloin pari viikkoa sitten vei oikein ison hirvenpään vain 30 metrin päässä talosta ja viime yönä oli repinyt teurasjätteet irti maasta, kun olivat jäätyneet nurmikon pintaan.”

”Se on vetänyt sitä parinkymmenen kilon jäätynyttä roipekasaa perässään ja häipynyt metsään.”

”Aamulla naapurin rouva näki suden 10 metrin päässä autonsa edessä töihin mennessään.”

”Nyt on ensi yöksi laitettu taas kamera ja valot kyttäämään vierasta.”

Ase odotti hyvin saatavilla. Ladattuna, eteisen nurkassa.

”Jos sattuisi päivän valon aikaan tulemaan alle 200 metriin.”

Joulukuun 3. päivänä 2018 poliisi soitti Lieksan ympäristösihteerille miehen pihassa olevista teurasjätteistä. Sihteerin laatiman raportin mukaan roippeita oli pidetty pihalla kolme päivää ja kaksi yötä.

Kahden päivän kuluttua jätteet olivat hävinneet.

Seuraavana yönä hallista katosi miehen koira.

”Ilmeisesti kuuli koiratarhasta muiden koirien kiivaan haukun ja lähti sitä katsomaan kohtalokkain seurauksin”, mies kirjoitti Messengerissä 19. joulukuuta.

”Tämä susi maksaa hengellään tämän rötöksen.” 

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi joulukuussa 2021 83-vuotiaalle lieksalaismiehelle neljä kuukautta ehdollista vankeutta metsästysrikoksesta. Lisäksi hänet määrättiin metsästyskieltoon joulukuuhun 2023 asti. Hallinto-oikeus ei myöntänyt miehen hakemaa valituslupaa, joten tuomio on lainvoimainen.

Rajavartiosto tutki miehen tekoja aikavälillä 15.12.2017–19.3.2020. Syyttäjä arvioi miehen vahingoittaneen tai karkottaneen kaikkiaan 16 sutta ja vaati tuomiota törkeästä metsästysrikoksesta.

Käräjäoikeus määritteli tekoajaksi 22.2.2019–17.3.2020. Messenger-viestejä ei katsottu yksin riittäväksi näytöksi, eikä muuta syyllisyyttä tukevaa näyttöä ollut.

”Toiminta osoittaa sinänsä suunnitelmallisuutta, mutta ei muun asiassa esitetyn näytön perusteella erityistä suunnitelmallisuutta”, oikeuden perusteluissa sanottiin.

”Rikosta ei myöskään ole kokonaisuutena arvostellen ole pidettävä törkeänä.”

Muut tapaukseen liittyvät tutkinnat eivät ole johtaneet syytteisiin tai tuomioon.

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan Suomen riistakeskus on myrkytystapauksen tutkinnassa esiin tulleiden tietojen perusteella erottanut tehtävistään kolme riistanhoidon luottamustoimissa toiminutta henkilöä: Lieksassa yhden petoyhdyshenkilön sekä yhden metsästyksenvalvojana, petoyhdyshenkilönä ja susien reviiriyhteistyöryhmän jäsenenä työskennelleen sekä Keiteleellä yhden ampumakokeen vastaanottajan.

Artikkelin lähteinä on käytetty tutkintamateriaalia sekä Rajavartiolaitoksen yliluutnantin Antti Salon, Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessorin Ilpo Kojolan ja Turvallisuus- ja kemikaaliviraston kemikaalituotteet-ryhmän päällikön Jouni Räisäsen haastatteluja. Siteeratuista viesteistä on korjattu kirjoitusvirheitä.