◼	Sotilaat vartioivat­  joulutoria Brysselissä.­
Sotilaat vartioivat­ joulutoria Brysselissä.­

He tekevät kaiken väärin

Impotentti, kyvytön, vastuuton, epäonnistunut… Niin Belgiaa haukutaan. Perusteellisimmin sen on tehnyt Charles Baudelaire.

Sotilaat vartioivat­ joulutoria Brysselissä.­

Nainen katsoo vastaanottotiskinsä takaa.

”Madame”, hän sanoo ihmetellen, ”voinko auttaa?”

Kiitos ei. Katselen vain.

Vaikka ei tässä paljoa katseltavaa ole. Notaarien ammattiyhdistystalon ala-aulaa Brysselissä on vaikea kuvailla muuten kuin toteamalla, että on lattia, seinät ja katto.

Lasisen ulko-oven takana japanilaiset turistit kulkevat kuuliaisena laumana oppaansa perässä.

Vastaanottotiskin nainen näyttää ärtyneeltä; ei tämä ole mikään nähtävyys.

On pakko mennä selittämään. Hänen työpaikkansa sijaitsee rakennuksessa, jossa asui 150 vuotta sitten runoilija Charles Baudelaire.

”Charles Baudelaire?”

Charles Baudelaire.

Entistä hölmistyneempi katse.

Ilmeisesti nainen ei ole kiinnittänyt huomiota notaaritalon julkisivussa olevaan muistolaattaan. Se on vaatimaton, hädin tuskin kämmenen kokoinen.

Charles Baudelairen vierailu 1864–1866. Entinen hotelli Le Grand Miroir.

Näe samalla kertaa Eiffel-torni, Big Ben ja Olavinlinna!

Turisti-infon brosyyrit kutsuvat vierailemaan Mini-Europe-teemapuistossa.

Brysselin laidalle on rekonstruoitu näköisversiot maanosamme tärkeimmistä pytingeistä. Tietysti on. Bryssel esiintyy mielellään Euroopan pääkaupunkina, maanosan suklaisena sydämenä, kansainvälisen yhteistyön näyttämönä.

On kuitenkin alkanut näyttää siltä, että sydämessä on jotain vikaa. Kyetäänkö Belgiassa edes kansalliseen yhteistyöhön, muualla Euroopassa mietitään.

Donald Trumpin loukkaavat mö­läy­tyk­set herättävät aina paheksuvan protestikuoron, mutta kun tuleva Yhdysvaltojen presidentti maaliskuussa luonnehti Brysseliä ”helvetilliseksi rotanloukoksi”, kuuluiko vastalauseita?

Jotain vikaa maabrändissä on, se myönnetään Belgiassakin. Keväällä pääministeri ilmoitti, että Belgia aloittaa mainoskampanjan. Pedofiilien, korruptioskandaalien ja dioksiinilla myrkytetyn kananlihan tahrima imago pitää puhdistaa.

Neljä vuotta sitten herättivät huomiota täkäläiset hallitusneuvottelut. Ministerinsalkkujen jakamista jahkailtiin vuosi, seitsemän kuukautta ja kaksi viikkoa. Belgia vei hallituksettoman ajan maailmanennätyksen Irakilta, jossa hallituksen muodostusta oli viivästyttänyt sota.

Vuosi sitten tapahtui vakavampaa. Terroristit iskivät Pariisiin, sitten Brysseliin. Pian sen jälkeen Politico-lehti kirjoitti: ”Se, että Pariisin terroristi-iskun tekijöillä oli vahvat yhteydet Brysseliin, ei tullut yllätyksenä meille, jotka olemme asuneet pitkään Belgian pääkaupungissa.”

Jutun otsikko kiteytti, miksi yhteydet eivät yllättäneet: ”Belgia on epäonnistunut valtio.”

”Impotentti, kyvytön, vastuuton”, kuvaili ranskalaislehti Libération.

Marraskuussa Belgia oli taas otsikoissa, kun Vallonian alueparlamentti uhkasi kaataa Kanadan ja EU:n välisen vapaakauppasopimuksen.

”Häpeäksi koko EU:lle”, Politico moitti nyt.

Charles Baudelaire kirjoitti: Belgia on monstrumi.

Runoilijakollega Arthur Rimbaud kutsui Baudelairea ”ensimmäiseksi näkijäksi”. Tämän runoteos Pahan kukat oli aikansa sensaatio. Ei riimejä, ei mittaa.

Nykyään teosta pidetään modernistisen tyylin uranuurtajana, mutta 1800-luvun Ranskassa Baudelaire sai runoudestaan sakot. Sisältö oli ranskalaisen esivallan mielestä hyviä tapoja halventava.

Velkojat olivat kimpussa, kustantajakin häipynyt Belgiaan. Niin Baudelairekin lähti. Hän oli 44-vuotias.

Pariisilaisrunoilija asettui asumaan Le Grand Miroir -hotelliin aikomuksenaan viimeistellä keskeneräiset teokset, maksaa velat ja palata sitten Pariisiin.

Maa, johon Baudelaire saapui, oli nuori.

Belgia oli syntynyt vain reilut 30 vuotta aikaisemmin, kun Hollannin kuningaskunnan kaksi eteläistä maakuntaa olivat nousseet kapinaan. Valloniaa ja Flanderia yhdisti se, että kummassakaan ihmiset eivät tunteneet oloaan hollantilaisiksi.

Ympäröivät suurvallat levittelivät kä­siään, ja kun hollantilaisetkaan eivät jaksaneet panna kauheasti kampoihin kapinallisille, Belgia itsenäistyi vuonna 1830.

Baudelairen ensivaikutelma uudesta asuinkaupungista oli huono.

Kamala katukiveys. Arkkitehtuurisia tyylirikkoja.

Flaneeraaminen, mielikuvituksella siunattujen henkien rakas harrastus – mahdotonta Brysselissä. Ei mitään nähtävää, tiet ovat toivottomia.

Ruoka ei maistunut. Kaikki on keitetty muhennokseksi.

Tuolit olivat vääränlaisia. Niissä ei ole pystypienoja.

Virkamiesten kanssa asioiminen oli vaivalloista, Baudelaire huomasi. Runoilija halusi lähettää kellonsa Ranskaan. Asioituaan tullissa hän kirjoitti muistikirjaansa: 13 toimistohuonetta, 20 minun allekirjoitustani, 20 virkamiesten allekirjoitusta. Moukkamaiset, typerät työntekijät. Tämä ylitti kaikki aiemmat vastoinkäymiseni.

Kyse ei ollut ohimenevästä kulttuurisokista. Runoilija keksi koko ajan uusia asioita, jotka suututtivat.

He tekevät kaiken väärin.

Baudelairen keskeneräiset työt eivät valmistuneet, mutta Belgiaa koskevia muistiinpanoja kertyi sitäkin enemmän.

Niistä syntyi Kurja Belgia. Se on ko­koelma runoilijan tarkkuudella sanoitettuja ilkeyksiä.

Ihmisistä Baudelaire kirjoittaa erityisen julmasti. Häntä ärsytti muun muas­sa belgialaisten kävelytyyli: heillä on ainutlaatuinen kyky pyörähtää ympäri ja lyödä takanaan seisovaa muka vahingossa kyynärpäällä vatsaan; vaatteet: näyttävät aina huonosti pukeutuneilta, vaikka näkisivät paljon vaivaa pukeutumisensa eteen; puhetapa: monilla on luonnottoman paksu kieli, tahmainen ja suhiseva ääntämys johtuu siitä; olemus: kuin nuokkuvia lampaita ja luonne: tyhmiä, valehtelijoita ja varkaita.

Baudelaire kirjoitti virkkeitä, jotka täyttäisivät nykyään kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistön.

”Kokonaista kansakuntaa vastaan suunnattu vihanpurkaus”, teoksen suomentanut Antti Nylén sanoo.

Mutta belgialaiset eivät olekaan mikään kansanryhmä, tiesi Baudelaire.

Ei ole olemassa Belgian kansaa. On vain flaameja, valloneita ja keskenään vihoittelevia kaupunkeja.

Kansanedustaja Brecht Vermeulen kohauttaa olkiaan. Osaako hän Belgian kansallislaulun?

”En.”

Vermeulen istuu Belgian parlamentin kokoushuoneeseen katetun kahvipöydän ääressä. Seinälle on kiinnitetty Nieuw-Vlaamse Alliantien, Flaamien uuden allianssin, lippu.

”Ajattelu, uskallus, toiminta”, lipussa lukee. Se on puoleen tunnuslause.

Sen myöntäminen, ettei kansallislaulu suju, ei vaadi kansanedustajalta erityistä uskallusta. Kukapa La Brabançonnen osaisi.

Vuonna 2007 kristillisdemokraattien Yves Leterme, virkavalaa vaille pääministeri, oli matkalla Belgian kansallispäivän juhlajumalanpavelukseen. Toimittaja pysäytti hänet kirkon portailla. Voisiko Leterme veisata juhlan kunniaksi pari säettä kansallislaulua? Leterme alkoi tapailla Marseljeesia.

Niin siis Belgian kansallislaulua, toimittaja keskeytti. Zösepa, emmävaantiedä, Leterme sanoi ja peruutti kirkkoon.

Brecht Vermeulen esittelee karttamonisteita, joita hänen avustajansa on sirotellut kahvipöydälle. Niistä hän näyttää Belgian keskellä kulkevan rajan. Etelässä on ranskankielinen Vallonia, noin neljä miljoonaa ihmistä. Pohjoisessa on kuuden miljoonan asukkaan hollanninkielinen flaamialue Flanderi.

Pääkaupunki on poikkeus keskellä flaamien puoliskoa. Enemmistö brysseliläisistä on ranskankielisiä.

”Jos Brysseliä ei olisi, ratkaisu olisi selkeä. Pantaisiin maa tuosta puoliksi, ja sillä selvä.”

Mutta ei Bryssel ole mikään ylitsepääsemätön este ”itsenäisen flaamivaltion muodostamiselle”, Vermeulen sanoo. Ratkaisuja on.

Vermeulenin mielestä Brysselistä pitäisi tehdä Euroopan Jerusalem. Jaettu kaupunki, jota sekä flaamit että vallonit saisivat sanoa pääkaupungikseen. Brysseliä hallittaisiin yhdessä, muuten molemmat pitäisivät huolen omista asioistaan.

”Molemmat puolet voisivat jatkaa elämäänsä onnellisina.”

Vermeulen ei puhu pikkuruisen separatistiporukan äänellä. Hänen puolueensa on maan suurin.

Flaamien uusi allianssi on hallituksessakin.

Joko ministerit muotoilevat Belgian hajoamisilmoitusta kuninkaalle?

”Me emme ole yksin hallituksessa.”

Jos se flaaminationalisteista olisi kiinni, Belgia olisi jo lakkautettu, mutta lain mukaan ministereistä on oltava aina puolet Valloniasta, puolet Flanderista. Molemmilla alueilla on omat puolueensa, ainoastaan kommunistit toimivat koko maassa.

Asetelma on otollinen hallituskrii­sien syntymiselle. Valloniassa suurin puolue on sosialistit, Flanderissa talouslinjaltaan keskustaoikeistolainen flaamien itsenäisyyspuolue.

Belgian hallituksen kokouksissa on aina paikalla tulkki.

Alun perin Belgia oli ranskankielinen maa. Kun se itsenäistyi, ranskaa puhuva yläluokka piti hollantia palvelusväen, massojen kielenä. Siksi Belgian itsenäistyessä maan ainoak­si viralliseksi kieleksi kelpasi ranska.

Ensimmäiset hollanninkieliset yliopistot aloittivat Belgiassa vasta 1930-luvulla, ja 1960-luvulla ilmestyi ensimmäinen virallinen hollanninkielinen versio maan perustuslaista.

1960-luvulle asti etelän ranskankielinen Vallonia oli niskan päällä.

Se oli Manner-Euroopan alueista ensimmäinen, joka teollistui. Vallonit myivät terästuotteitaan Venäjälle saakka. Samaan aikaan flaamit, köyhät maanviljelijät, näpertelivät alkutuotannon parissa.

Sitten osat vaihtuivat. Hiilen hinta laski. Valloniassa alkoi mennä kaivoksia nurin.

Vallonit ovat globalisaation häviäjiä, flaamit voittajia. Halvat Aasiassa valmistetut teollisuustuotteet kulkivat Eurooppaan flaamien satamien kautta. Antwerpenista kasvoi kukoistava satamakaupunki, jonka ympärille on muodostunut maailman toiseksi suurin kemianteollisuuden keskittymä.

Antwerpenissa satama-altaat ovat niin syvät, että sinne voi parkkeerata valtamerialuksen, jonka kyytiin mahtuu Aasiassa valmistettuja kaivinkoneita.

Syyskuussa Caterpillar ilmoitti, että se sulkee Valloniassa tehtaan, 2 000 ihmisen työpaikan.

Flaamien halu laulaa yhteistä kansallislaulua – kukoista, oi maamme, rikkumattoman yhtenäisenä – on vähentynyt sitä mukaa kun Flanderin työttömyysprosentti on kutistunut ja Vallonian kasvanut.

Flanderissa työttömyysprosentti on viisi, Valloniassa yli kymmenen. Flanderissa bruttokansatuote on henkeä kohden yli 30 000 euroa, Valloniassa neljänneksen vähemmän. Tällaiset numerot murentavat yhtenäisyyttä.

Flaameja harmittaa sekin, että Valloniassa on yhtä paljon julkisen sektorin työntekijöitä kuin Flanderissa, vaikka hollannin puhujia on kaksi miljoonaa enemmän.

Brecht Vermeulenin puoluetoveri Karim Van Overmeire sanoo: ”Vallonia on Euroopan viimeinen sosialistinen valtio, jonka laskut flaamit maksavat.”

Hänkään ei osaa kansallislaulun säkeitä.

”En tietenkään.”

Oi Belgia, omistamme sielumme ja sydämemme sinulle!

Sielun ehkä voisi juuri ja juuri omistaa, mutta lompakkoa ei.

Pohjoisen flaamit katsovat omalta puoliskoltaan etelään ja näkevät siellä rahareiän.

Siksi Belgiassa on tehty vuoden 1970 jälkeen kuusi perustuslakiuudistusta. Joka kerta on karsittu valtaa yhteiseltä keskushallinnolta ja perustettu erilaisia ­alueellisia päätöksentekoelimiä.

Ensin keksittiin flaamien vaatimuksesta ”yhteisöt”, jokaiselle kielialueelle omansa. (Belgiassa on myös 70 000 saksaa puhuvaa.) Ranskan-, hollannin- ja saksankielisten yhteisöjen parlament­tien vastuulla on esimerkiksi koulutus- ja kulttuuripolitiikka. Siksi Belgian keskushallituksessa ei ole lainkaan opetus- tai kulttuuriministeriä eikä maassa ole kaikille yhteisiä opetussuunnitelmia.

Se ei riittänyt, joten luotiin ”yhteisöjen” rinnalle ”alueet”. Flanderin, Vallonian ja Brysselin seudun alueparlamenttien vastuulla on muun muassa ympäristö-, työllisyys- ja kauppapolitiikka. Hallituksia on maassa kuusi, ja niistä kukin tekee mitä lystää.

Lisäksi maa on jaettu 11 maakuntaan.

Maakunnat jakautuvat 600 kuntaan.

Pelkästään Brysselin metropolialueella on 19 eri kuntaa valtuustoineen, pormestareineen ja apulaispormestareineen.

Brysselin kunnan apulaispormestari Geoffroy Coomans de Brachène puistelee päätään työhuoneessaan, 14-kerroksisessa kunnantalossa.

Hän kertoo valmistelevansa juuri oikeusjuttua Brysselin aluehallintoa vastaan. Kiistan ytimessä on eräs liikenneympyrä kaupungin keskustassa.

”Yhtenä päivänä huomasimme, että Brysselin aluehallinto oli sulkenut siitä yhden kaistan”, de Brachène sanoo.

Kunnan mielestä kaistojen määrän päättäminen kuuluu heille, alueen mielestä heille. Oikeus päättää. Vastakkain ovat Bryssel ja Bryssel.

”Meillä on tällaisia ongelmia jatkuvasti”, de Brachène sanoo.

”It’s complicated.”

Tämä on hyvin monimutkaista.

Sitä belgialaiset poliitikot ja virkamiehet hokevat kuin olisivat päivittämässä Facebookin parisuhdestatustaan.

”Jos luulet ymmärtäneesi jotain Bel­gian poliittisesta järjestelmästä, se on se­litetty sinulle huonosti”, de Brachène sanoo. (Neljän päivän aikana kuulen saman lauseen kolmelta eri ihmiseltä.)

Viime maaliskuussa Mechelenin kunnan poliisilaitos myönsi tienneensä monta kuukautta osoitteen, jossa Pariisin terroristi-iskun suunnitellut Salah Abdeslam voisi piileskellä. Tieto oli jäänyt välittämättä Belgian keskushallinnon alaiselle terrorismintorjuntayksikölle, joka jahtasi Abdeslamia neljä kuukautta.

Tällaisille kohu-uutisille flaaminationalistit pyörittelevät päätään. Belgian hallinto kaikkine eri tasoineen ei toimi, he sanovat ja vaativat itsenäisyyttä.

Vallonian alueparlamenttiin kuuluva, sosialistipuolueen Olga Zrihen sanoo:

”Flaamit itse halusivat siirtää vallan pois keskushallinnolta. Sitten he valittavat, kun me estämme vapaakauppasopimuksen.”

”He ovat unohtaneet, että ensimmäiset sata vuotta flaamit olivat köyhempiä kuin ranskankieliset.”

Toistaiseksi lähimpinä Belgian jakautumista käytiin vuonna 2006.

Maan ranskankielinen yleisradiokanava RTBF kertoi televisiouutisissa, että Flanderin alueparlamentti oli julistanut alueen itsenäiseksi. Näytettiin videokuvaa kuningasperheen evakuoimisesta.

Kanavan nettisivut kaatuivat, kun hätääntyneet ihmiset etsivät lisätietoa maansa kohtalosta. Puhelinlinjat tukkeutuivat. Ulkomaiset diplomaatit lähettivät kuumeisesti viestejä kotimaihinsa.

Noin kaksi tuntia myöhemmin kanava ilmoitti, että koko juttu oli ollut vitsi.

Evakuointikuvat oli lavastettu. Osa haastatelluista poliitikoista oli ollut juonessa mukana.

Kanava selitti, että se halusi pilailulla herättää keskustelua Belgian yhtenäisyydestä.

Charles Baudelaire ei pitänyt belgialaisten huumorintajusta. Hänen mielestään he nauravat väärissä kohdissa.

Baudelaire ei osannut oikein päättää, mitä tekisi Belgia-muistiinpanoillaan. Kirjan, totta kai, mutta millaisen? Ehkä jonkinlaisen matkaoppaan, esseen, pamfletin…

Baudelaire keksi, että kävisi muuallakin kuin Brysselissä.

Hän oli varsinainen mammanpoika. Kirjoitti äidilleen ja ruinasi rahaa junalippuihin.

Maaliskuussa 1866 hän saapui Namurin juna-asemalle.

Täällä on nykyään Starbucks-kahvila. Kansainvälinen ketjukahvila ei ole kääntänyt selkäänsä Belgialle. Nuoriso istuu kuulokkeet korvissa tentteihin lukemassa. Kaduilla joka toisella vastaantulijalla on kädessään patonki. Joulukiireiden keskellä ei ehdi pysähtyä lounaalle.

Baudelairella oli jotain hyvääkin sanottavaa Belgiasta. Oli kaksi asiaa.

Runoilija oli jo pitkään kärsinyt masennuksesta. Belgia paransi hänet, tavallaan.

Vihattava Belgia on tehnyt minulle suuren palveluksen. Se on opettanut minua luopumaan kaikesta. Minusta on tullut sees, koska minun on mahdotonta olla tyytyväinen.

Toinen hyvä asia oli se, että Belgia opetti hänet arvostamaan Ranskaa.

Menkääpä Belgiaan, niin suhtaudutte kotimaahanne suopeammin.

Namurin läpi virtaavan joen toisella puolella töröttää Vallonian alueparlamentti. Suomalainen voi onnitella itseään.­ In Finland we have this thing called sote-uudistus.

Sote-uudistus ei tosin ole vielä valmis eikä kukaan tunnu ymmärtävän, mitä se käytännössä tarkoittaa. Mutta ei väliä. It’s complicated.

Namurin keskustassa kohoaa Saint Loup’n kirkko, julkisivu saasteiden tahrimaa kiveä.

Saint Loup on kauhistuttava ja loistelias­ katafalkki.

Sisustus on hengästyttävä, tyypillistä katolista tyyliä. On tummaa puuta, marmoria, kultaa, kaikki mahdolliset koristeet.

Täällä uskonnon budoaarissa Baudelaire vieraili viimeisinä Belgian-päivinään.

Kun hän oli laskeutumassa kirkon portaita takaisin kadun vilinään, hän sai sairauskohtauksen. Baudelaire halvaantui loppuelämäkseen.

Runoilija kuljetettiin Ranskaan, jossa hän eli vielä puolitoista vuotta. Koko sinä aikana Baudelaire ei puhunut mitään. Toisteli vain sairasvuoteella yhtä voimasanaa. Crénom, kirottua!

Belgia-muistiinpanot julkaistiin Baudelairen kuoleman jälkeen. SK