Huumekauppa lasketaan, lihapullien paistamista lapsille ei. Bruttokansantuote on epätäydellinen tapa mitata taloutta.

Viime vuonna se kasvoi 1,9 prosenttia. Tänä vuonna ehkä jopa rehvakkaat 3,5 prosenttia. Vuotta 2013 ei kannata muistella, silloin se pieneni 1,4 prosenttia.

Sekä poliitikot että media seuraavat suorastaan pakkomielteisesti yhtä numeroa: bruttokansantuotetta.

Korkeasti koulutetut talousviisaat yrittävät ennustaa, kasvaako bruttokansantuote – tuttavallisemmin BKT – ensi vuonna 3,5 vai mahdollisesti sittenkin 3,3 prosenttia. Maailman maita laitetaan yhden numeron perusteella paremmuusjärjestykseen. Se on kuin urheilutulos, josta näkee yhdellä silmäyksellä, ollaanko hyviä vai ei.

Bruttokansantuote ei kuitenkaan mittaa hyvinvointia tai edes elintasoa, vaikka usein niin erehdytään uskomaan. Se kertoo yhteiskunnassa tuotettujen tavaroiden ja palvelujen rahallisen arvon.

Kansantalous kasvaa, kun tehtaassa keitetään sellua, koulussa opetetaan, telakalla hitsataan risteilijän runkoa, taksilla kuljetetaan kiireistä kulkijaa tai kioskilla myydään suklaapatukka. Bruttokansantuotteeseen lasketaan myös laiton toiminta, esimerkiksi huumekauppa.

Bruttokansantuotteen laskeminen on urakka. Tilastokeskus Helsingin Sörnäisissä ynnää mukaan 180 eri toimialaa. BKT:n laskennassa käytettävässä tietokannassa on 26 miljoonaa riviä.

Suuri työ tuottaa yksinkertaisen numeron. Bruttokansantuotteen ulkopuolelle jää paljon asioita, jotka ovat tärkeitä hyvinvoinnin ja ympäristön kannalta.

Bruttokansantuote on mittarina lähes sokea muun muassa kotityölle tai ympäristön hyvinvoinnille. Esimerkiksi luonnonkatastrofi tai sota aiheuttaa tuhoa ja tappaa ihmisiä. Se voi ainakin hetkellisesti kasvattaa taloutta, sotiminen lisää palveluiden ja tavaroiden tuotannon tarvetta.

Poliittisena tavoitteena pelkkä bruttokansantuotteen kasvattaminen on liian yksinkertainen. Jos tuijotetaan vain yhtä lukua, päädytään tavoittelemaan talouskasvua talouskasvun vuoksi.

Nobel-palkittu taloustieteilijä Joseph Stiglitz on kritisoinut ankarasti BKT:n käyttöä ja tulkintaa. Hänen mielestään se on vanhentunut mittari, joka ohjaa huonoihin päätöksiin.

Bruttokansantuote ei ole luotettava kompassi talouspoliittisessa päätöksenteossa, koska se ei ota huomioon esimerkiksi ympäristöasioita tai eriarvoistumista.

”Yhdysvalloissa BKT on kasvanut jatkuvasti, lukuun ottamatta vuotta 2009, mutta suuri osa yhdysvaltalaisia on tällä hetkellä köyhempiä kuin 30 vuotta sitten”, Stiglitz sanoi Maailman talousfoorumin seminaarissa Davosissa viime vuonna.

”Tällainen talousjärjestelmä ei toimi useimpien ihmisten kohdalla.”

On aamu. Ensin lapsille aamupalaa, sitten pikainen tarkistus: tarvitaanko kurahousuja? Ei tarvita, lapset päiväkotiin ja kouluun. Sitten töihin konttorille.

Työpäivän jälkeen ehtii aloittaa syksyn viimeisten lehtien haravoimisen pihalta. Mutta ensin perunat kiehumaan ja lihapullat uuniin, jotta perhe saa päivällisen pöytään. Sitten alkaa pyykkirumba, ja kaupassakin pitäisi vielä ehtiä käydä.

Jos pikkulapsiperheissä tehtävästä kotityöstä maksettaisiin palkkaa, sitä kertyisi jopa 4 600 euroa kuukaudessa – lähes diplomi-insinöörin keskipalkan verran. Näin arvioi Kuluttajatutkimuskeskus neljä vuotta sitten julkaistussa tutkimuksessa.

Suomen talous kasvaisi kertaheitolla noin 40 prosenttia, jos kotityö laskettaisiin bruttokansantuotteeseen. Sitä ei kuitenkaan lasketa, kotitalouksien palkaton työ jää pääosin kansantalouden tilinpidon ulkopuolelle.

”Kotityön arvon määrittelyssä käytettiin kotiapulaisen keskipalkkaa. Kotityöksi lasketaan kotitalouden hyväksi tehty palkaton työ, joka voitaisiin ostaa myös palvelujentarjoajilta markkinoilta”, selittää Kuluttajatutkimuskeskuksen projektisuunnittelija Kristiina Aalto.

Kotityötä ovat asumiseen liittyvät toiminnot, kuten siivoaminen ja pihatyöt. Toinen merkittävä ryhmä on ruokailu, johon kuuluvat ostokset, ruoan valmistus, tarjoilu ja jälkisiivoukset. Lisäksi kotityötä on muun muassa vaatteiden huolto ja omien lasten hoito.

Henkilökohtaisia toimintoja, kuten niiden itse valmistettujen lihapullien syömistä tai peseytymistä, ei lasketa kotityöksi.

”Ajankäyttötutkimuksissa on vedetty raja esimerkiksi sillä tavalla, että kauppakeskuksessa hengailu ei ole kotityötä, mutta asioiminen on”, Aalto sanoo.

Teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD on kehittänyt menetelmää, jonka avulla voitaisiin verrata eri maissa kotona tehtävää palkatonta työtä. Kyse ei ole pelkästään siitä, että on mukava tietää, kuinka paljon ihmiset raatavat kotona, vaan siitä, että kotitalouksissa tehtävä työ on yhteiskunnallisesti merkittävää.

Tilastoiminen auttaisi myös seuraamaan, miten työtä valuu perinteisen kansantalouden tilinpidon ulkopuolelle.

Aikaisemmin pankissa asioitiin konttorilla, ja virkailija teki palkkansa eteen työtä, jotta asiakas sai tarvitsemaansa palvelua. Nyt asiakas hoitaa suuren osan pankin tai vaikkapa matkatoimiston töistä itse verkossa. Ennen tämä konttorityö näkyi kansantaloudessa palkkoina, mutta digitalisaation myötä osa siitä on muuttunut palkattomaksi kotityöksi.

Pitäisikö kotityö huomioida kansantalouden tilinpidossa?

”En osaa sanoa, pitäisikö sen näkyä siellä, mutta on hyvä muistaa, että tällaista työtä tehdään paljon yhteiskunnassa, yhteensä Suomessa tehdään kotityötä noin viisi miljardia tuntia vuodessa”, Aalto sanoo.

Kotityötä ei lasketa bruttokansantuotteeseen mutta prostituutio lasketaan. Kansantalouden tilinpitoon ainakin yritetään arvioida myös piilotalous, johon kuuluvat harmaa ja laiton talous.

Harmaalla alueella liikkuvat esimerkiksi verottajalta piilotetut tulot. Laittomaan talouteen kuuluvat muun muassa salakuljetus, prostituutio, huumekauppa, varastetun tavaran kauppa sekä laiton ammatinharjoittaminen, kuten pimeät taksit.

”Meillä piilotaloutta on arvioitu olevan kaksi–kolme prosenttia bruttokansantuotteesta. Laittoman talouden osuus on hyvin pieni, noin promillen verran”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Tuomas Rothovius sanoo. ”Suomessa ja muissa Pohjoismaissa piilotalous on pientä verrattuna moniin muihin maihin.”

Piilotaloudesta on mahdoton saada tarkkoja lukuja, koska salakuljettajat eivät täytä tullin lomakkeita eivätkä huumekauppiaat ilmoita tulojaan verottajalle. Euroopan unionin alueella on yhteisesti sovittu, kuinka laittomuudet arvioidaan. Lähteinä käytetään tullin, poliisin ja THL:n tutkimuksia.

Laittomasta toiminnasta lasketaan mukaan vain se osa, jossa on kaksi hyötyä tavoittelevaa osapuolta. Kyse on kaupankäynnistä. Huumekauppa kasvattaa bruttokansantuotetta, ryöstö ei.

Marraskuussa 2012 Talvivaaran nikkelikaivoksessa sattui katastrofi. Kipsisakan säilyttämiseen rakennettuun altaaseen tuli vuoto ja yhteensä yli miljoona kuutiometriä metallipitoista vettä karkasi. Vuoto aiheutti merkittävää vahinkoa luonnolle, mutta kansantalouden tilinpidossa se ei näkynyt mitenkään. Bruttokansantuote ei värähtänyt piiruakaan.

”Meillä on paljon teollisuuden aloja, joissa tuotanto näkyy bruttokansantuotteessa, mutta ympäristölle aiheutuvat haittavaikutukset eivät”, Rothovius sanoo.

”Siellä näkyy ainoastaan aineellinen hyvä, joka syntyy tuotannossa, mutta ympäristön heikentyminen ei.”

Suomen bruttokansantuote kasvoi, kun Talvivaaran vuotoa alettiin korjata. Jälkien siivoaminen ja altaan korjaaminen lisäsivät toimintaa kansantaloudessa.

Ympäristöön ja sen hyvinvointiin liittyvät asiat näyttäytyvät perin kummallisesti bruttokansantuotteessa. Vahingot eivät näy negatiivisesti, mutta vahinkojen korjaus näkyy positiivisesti.

”Pilaantumisen poistaminen on taloudellista toimintaa”, Rothovius selittää.

Bruttokansantuotteen hyvä puoli on yksinkertaisuus: sen mittaaminen on niin tarkasti ohjeistettu, että luku on ainakin periaatteessa yhteismitallinen maailman eri valtioiden välillä.

BKT on hyvä mittari, kunhan tietää ”mitä se on syönyt”, sanoo Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen Vattin ylijohtaja Anni Huhtala. Taloutta ei kuitenkaan pidä tiivistää yhteen lukuun.

”Jos muistetaan, että se on vain kansantalouden tilinpitoa ja mittaa tuotannon määrää, niin siihen se on hyvä mittari. Jos bruttokansantuotteen tulkitaan mittaavan maan vaurautta tai hyvinvointia, niin sitten tulkinta on väärä”, Huhtala sanoo.

Elintason ja bruttokansantuotteen kasvu lisäävät aluksi ihmisten onnellisuutta, mutta kehitys ei jatku rajattomasti.

”Koskaan ei ole ollut ajatuksena, että bruttokansantuote olisi kansakunnan kehityksen mittari, jolla voitaisiin laittaa valtioita paremmuusjärjestykseen. Se on taloudellisen aktiviteetin ja sen kehityksen mittari”, Tilastokeskuksen Rothovius korostaa.

”Taloudellinen hyvinvointi on aika eri asia kuin se, minkä ihmiset yleensä mieltävät hyvinvoinniksi. Terveys, koulutus ja yhteiskunnalliset olot ovat paljon laajempia käsitteitä, ja niitä bruttokansantuote ei mittaa.”

Hyvinvoinnin ja bruttokansantuotteen yhteys on löyhä paitsi kaikkein rikkaimmissa myös kaikkein köyhimmissä maissa. Esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on maita, jotka ovat juuttuneet köyhyyteen, vaikka bruttokansantuote kasvaakin suorastaan rakettimaista vauhtia.

”Kansakunta myy vaurautensa”, selittää Vattin Anni Huhtala. Hän on erikoistunut ympäristö- ja luonnonvaratalouteen sekä hyvinvoinnin mittaamiseen.

”Afrikan köyhimmissä maissa bruttokansantuotteesta jopa puolet voi olla sitä, että öljyä tai muita kaivannaisia kaupataan eteenpäin”, Huhtala sanoo. ”Vientitulot tietenkin kasvavat, mutta jos myydään uusiutumatonta luonnonvaraa, niin se on vähän niin kuin söisi pääomaa, jos tuloilla ei tehdä fiksuja investointeja.”

Huhtalan mukaan bruttokansantuote onkin huono mittari etenkin köyhimpien maiden taloustilanteen tarkasteluun, jos ei tiedetä muita yksityiskohtia.

”Bruttokansantuote voi kasvaa luonnonvarojen ansiosta, mutta maiden pitäisi myös ymmärtää investoida inhimillisen pääoman kasvattamiseen eli koulutukseen.”

Esimerkiksi köyhissä öljymaissa talous jää rakenteeltaan yksipuoliseksi ja talouskasvu riippuu ehkä vain yhden luonnonvaran hintakehityksestä.

Uusiutumattoman luonnonvaran voi myydä vain kerran. Ja kun resurssit hupenevat, myös tulot tyrehtyvät ja bruttokansantuote kääntyy laskuun.

”Fiksu päättäjä sijoittaa myyntitulot johonkin, joka tuottaa pysyvää vaurautta. Esimerkiksi koulutukseen.”

Bruttokansantuote kehitettiin toisen maailmansodan jälkeen teollisuusyhteiskuntien työvälineeksi. Sota-ajan jälkeen tavaroiden tuotannon kasvu ja sen tarkka mittaaminen olivat tärkeitä tavoitteita, YK julkaisi ensimmäisen kansantalouden tilinpidon käsikirjan vuonna 1953.

Ennen sotaa eri maissa oli kehitelty useita kilpailevia mittareita talouden koon ja kehityksen seuraamiseen, yhteistä järjestelmää ei ollut. Toisen maailmansodan aikana talouden mittaamista kehitettiin kiivaasti, koska haluttiin pysyä selvillä sodankäynnin vaikutuksista talouteen.

Bruttokansantuote oli hyvä keksintö, kun haluttiin selvittää, kuinka paljon yhden maan teollisuus tuotti taloudellista hyvää. Nykyään maailma on paljon monimutkaisempi ja kansantalouden tilinpidolla on vaikeuksia pysyä perässä.

Nyt yhdellä yrityksellä voi olla toimintaa kymmenissä eri maissa. Tilastonikkarit yrittävät jatkuvasti päivittää menetelmiään, jotta osattaisiin huomioida, mikä osa tuotannosta pitäisi laskea minkäkin maan talouteen.

Hankaluuksia tuottaa myös internet. Googlen, Facebookin ja muiden kansainvälisten nettijättien palveluita käyttä­vät myös suomalaiset. Nuoret esimerkiksi katsovat enemmän Youtubea kuin suomalaisia tv-kanavia, mutta Youtuben taloudellisesta toiminnasta suuri osa tapahtuu maamme rajojen ulkopuolella.

Ilmainen Youtube rahoitetaan pääosin mainostuloilla ja asiakastietojen hyväksikäytöllä. Pieni osa tästä taloudellisesta toiminnasta kirjautuu Suomen kansantalouden tilinpitoon, suurin osa näkyy aivan muiden maiden bruttokansantuotteissa.

”Liikevoitto ei näy välttämättä edes Yhdysvalloissa, jossa monet suuret internet-yritykset ovat, vaan jossain Etelämeren saarella, jossa on edullista näyttää tällaiset tuotot”, Rothovius pohtii.

Tulevaisuudessa bruttokansantuotteen laskeminen käy koko ajan vaikeammaksi. Lopulta ehkä mahdottomaksi.

”Edessä on talouden suhteen raju murroskausi”, arvioi tulevaisuustutkija Risto Linturi.

Hän uskoo, että tulevaisuudessa yhteiskunnissa yhä harvempi asia kulkee kansantalouden tilinpidon kautta. Silloin BKT kertoo entistä vähemmän yhteiskunnasta ja sen toimivuudesta.

”Tulevaisuudessa saamme lisää välineitä, joilla voimme tuottaa itsellemme ja toisille hyödyllisiä tavaroita sekä palveluita”, Linturi sanoo. ”Voimme tuottaa itsellemme energiaa tai vaikkapa tavaroita 3D-tulostimella.”

Ennen ihmiset elivät omavaraistaloudessa, he osasivat tyydyttää tarpeensa omalla tuotannollaan. Linturi uskoo, että tulevaisuudessa olemme menossa takaisin omavaraistalouden suuntaan, tosin modernein välinein. Hän uskoo, että joukkoistaminen, jakamistalous ja talkootyyppinen toiminta lisääntyvät. Ne eivät näy juuri lainkaan bruttokansantuotteessa.

Uuden teknologian avulla voimme tuottaa itse tavaroita ja palveluja, jotka nykyään pitää hankkia joko yhteiskunnan tai markkinoiden tuottamina. Esimerkiksi terveydenhuollon uusi teknologia mahdollistaa jo nyt vaivojen hoitamisen kotona sen sijaan, että täytyisi lähteä lääkäriin. Jos osaa itse, ei kannata ostaa muilta.

Mitä enemmän esimerkiksi tekoäly ja jatkuvasti halpenevat erikoislaitteet lisääntyvät, sitä enemmän osaamme itse. Ja sitä enemmän meidän kannattaa tuottaa asioita itsellemme.

Myös muodikkaan jakamistalouden palvelut tehostavat olemassa olevien resurssien käyttöä.

”Jos jakamistalouden avulla saa esimerkiksi autojen käyttöasteen nostettua nykyisestä neljästä prosentista kahteentoista prosenttiin, niin silloin autosta tulee kolme kertaa hyödyllisempi, mutta se ei näy bruttokansantuotteessa. Tai voi se näkyä mutta pikemminkin siten, että tarvitsemme vähemmän autoja. Se on hyödyllisempää, mutta se ei kasvata rahataloutta.”

Rahatalouden ulkopuolelle jäävät asiat ovat ongelma, jos yhteiskunnan yhteinen tavoite on ainoastaan kansantalouden kasvu. Pelkkä BKT:n tuijottaminen ei kannusta kasvattamaan hyvinvointia.

”Monet uudet asiat parantavat elämänlaatua, mutta eivät näy bruttokansantuotteessa”, Linturi sanoo.

”Tämä ei ole tietenkään bruttokansantuote-mittarin ongelma. Meidän täytyisi oikeasti alkaa mitata hyötyjä sen sijaan, että mitataan rahataloutta.” SK