Me sotasankarit
Asiantuntijat ovat kuulemma sitä mieltä, että Venäjällä on käynnissä propagandakampanja, jossa hankitaan Venäjälle ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa tuottamalla urakalla julkisuuteen myönteistä aineistoa.
Siltähän tuo kieltämättä maallikostakin näyttää. Olemme saaneet esimerkiksi kuulla, kuinka Venäjä malttaa pysytellä erossa naapurimaidensa asioista, vaikka sitä suorastaan pyydetään apuun sinne sun tänne. Vasta kansanäänestysten jälkeen se suostuu ottamaan suojelukseensa maailmankolkat, jotka itse sitä haluavat.
Suomikin on päässyt osalliseksi Venäjän suopeudesta. Vladimir Putinin sanansaattajaksi määritelty herra Sergei Markov on ystävällisesti varoittanut Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon. Kolmas maailmansota siitä luultavasti syttyisi, jos liittyisimme. Voi että! Tuollaista tunnustusta emme ole saaneet aikoihin, tuskin koskaan. Maailmansota on sentään niin iso juttu, että sen sytyttäminen Suomen tai Ruotsinkin kokoiselle maalle olisi suorastaan imartelevaa. Yleensä on tarvittu paljon isompia valtakuntia ja valtioliittoja, mutta mistäpä sitä koskaan tietää.
Suomi ja Ruotsi ovat menestyneet hämmästyttävästi esimerkiksi koulutuksessa, kilpailukyvyssä ja elämisen laadussa, joten ei ole sanottua, vaikka kelpaisimme myös sotilaallisiksi suurvalloiksi. Olemme jo muutamaan kertaan uhonneet maailmalle, että hyökkäyksen sattuessa puolustuskykymme saattaisi kestää vaikka viisitoista minuuttia, ja kun äsken Suomen ilmatilaan eksyi venäläiskoneita, yksi niistä hortoili täällä yli 20 minuuttia. Siinäkään ajassa Suomen puolustuskyky ei hievahtanut, ja se olisi saattanut kestää, vaikka Hornetit olisi saatu ilmaan.
Reaalipoliittisesti ajatellen venäläisten varoittelu ei ehkä kuitenkaan oikeasti tarkoita kolmatta maailmansotaa, vaan patistelua maamme puolustuskyvyn kohentamiseen.
