Venäjälle raiskaus on ase sodassa

Vuosisatoja kestänyt rankaisemattomuuden perinne on katkaistava nyt. Ratkaisevassa asemassa on julkinen mielipide länsimaissa.

Profiilikuva
näkökulma
Teksti
Sofi Oksanen
Kirjoittaja on kirjailija.

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Mikhail Romanov on 31-vuotias isä, aviomies ja Venäjän armeijan sotilas. Tänä keväänä hän tutkijoiden mukaan tunkeutui Kiovan alueella sijaitsevaan taloon, tappoi sen omistajan ja ryhtyi sitten raiskaamaan leskeyttämäänsä naista. Rikos kesti tunteja. Romanovin oma lapsi on tiettävästi samanikäinen kuin uhrien poika, joka itki teon aikana viereisessä huoneessa.

Ukrainassa nostettiin toukokuussa Romanovia vastaan poissaolevana syyte raiskauksesta. Se on ensimmäinen laatuaan, Venäjän julmuuksien selvittely on vasta alussa. Ukrainaan hyökänneet joukot ovat syyllistyneet systemaattisesti seksuaaliseen väkivaltaan, jota on kohdistettu kaikenikäisiin siviileihin sukupuolesta riippumatta.

Seksuaalisen väkivallan aseellistaminen on ikivanha sodankäynnin keino. Lainsäädännön näkökulmasta sen tunnustaminen sotarikokseksi on ollut pitkä ja kivinen tie eikä esimerkiksi raiskauksiin ole suhtauduttu yhtä vakavasti kuin muihin sotarikoksiin. Kehitystä kohti parempaa on kuitenkin tapahtunut viime vuosikymmeninä enemmän kuin koskaan ajanlaskumme alun jälkeen. Rikostekniikan kehittymisen lisäksi asiaan on vaikuttanut naistutkijoiden, -toimittajien, -juristien ja -tuomarien määrän lisääntyminen.

Modernin ajan ensimmäiset tuomiot raiskauksista sotarikoksina annettiin vuonna 1998 Ruandan joukkotuhoa käsitelleessä Ruanda-oikeusistuimessa. Entisen Jugoslavian alueen ja Darfurin kansanmurhien oikeudenkäynnit auttoivat puolestaan kehittämään juridisia työkaluja ja lisäsivät tietämystä seksuaaliväkivallan seurauksista. Ymmärrys siitä, miten raiskausta käytetään kansanmurhan toteuttamisessa, on kasvanut, ja juuri siitä on kyse Ukrainan tapahtumissa.

Todistajanlausuntojen mukaan uhreille on esimerkiksi sanottu, että väkisinmakaamista jatketaan, kunnes naiset eivät enää halua harrastaa seksiä ukrainalaisten kanssa. Tällainen verbaliikka paljastaa pyrkimyksen tuhota ukrainalaiset kansana. Venäjä on kolonialistinen valtio, ja raiskaus on siitä erityislaatuinen ase, että sen voi määritellä biologiseksi imperialismiksi. Rikoksen seuraukset ulottuvat sukupolvien päähän jo teoista syntyvien lapsien vuoksi.

Putinin hyökkäyksessä Ukrainaan on käytetty lukuisia keinoja, joilla on helpotettu brutaalia käytöstä vihollisiksi katsottuja ihmisiä kohtaan. Ukrainalaisten leimaaminen ali-ihmisiksi ja natseiksi on jatkunut Venäjän mediassa vuosien ajan, ja valtion johto on järjestelmällisesti kieltänyt Ukrainan olemassaolon valtiona. Massaraiskaukset ovat osa strategiaa, jolla Putin pyrkii pyyhkäisemään ukrainalaiset kartalta. Ukrainalaislasten uudelleenkasvatus venäläisiksi Putinin miehittämillä alueilla on osa tätä tavoitetta, samoin ukrainalaisten pakkosiirrot Venäjälle.

Historiallisesti Venäjälle väkisinmakaaminen on yksi ase muiden joukossa. Marssittuaan vuonna 1945 Saksaan puna-armeija raiskasi Saksassa yli kaksi miljoonaa naista. Tässä valossa on ongelmallista, että nyky-Venäjällä ”Berliiniin”-huudahdusta käytetään samalla tavalla kuin Suomessa ilmaisua ”Torille!”. Venäjän glorifioimassa suuren isänmaallisen sodan mytologiassa sille on varattu vain yksi rooli: juhlitun voittajan, jonka tekojen oikeutusta ei kyseenalaisteta, ja nyt maa toimii Ukrainassa saman ohjekirjan mukaan kuin aikaisemmin Berliinissä. Miksi ei toimisi?

Putin on KGB:n kasvattina hyvin selvillä maansa ”voittojen” historiasta, eikä Venäjällä ole mitään syytä olla käyttämättä aiemmin päteviksi todettuja välineitä, sillä se ei ole koskaan joutunut vastuuseen niiden käytöstä. Venäjä on kieltänyt syyllisyytensä sotarikoksiin Ukrainassa, ja Putin palkitsi juuri Butšan kauhuihin osallistuneen asevoimiensa 64. moottoroidun jalkaväkiprikaatin kaartin kunnianimellä. Näin sotilaiden rikokset legitimoidaan sankaruudeksi ja Venäjän armeijan rankaisemattomuuden kulttuuri mahdollistaa ihmisoikeusrikosten kierteen.

Koko maailman autoritääriset johtajat seuraavat ulkopuolisten reaktioita Venäjän tekoihin, ja niinpä suhtautumisellamme näihin rikoksiin on merkitystä niiden ennaltaehkäisyn kannalta. Koska oikeudenkäynnit ovat kalliita ja voivat kestää vuosia, niiden järjestäminen riippuu julkisesta mielipiteestä. Päättäjien on ymmärrettävä, että Venäjän vuosisatoja kestänyt oikeudellinen rankaisemattomuus on lopetettava. Demokraattisissa maissa siihen voit vaikuttaa juuri sinä.