Suomen ja Venäjän suhteiden perussopimus pitää mitätöidä Nato-ratkaisun yhteydessä

Suomi voisi irtisanoa sopimuksen heti, koska Suomeen kohdistettu uhkailu, kyberhyökkäykset ja Venäjän yksipuoliset toimet ovat jo rikkoneet sitä.

Profiilikuva
Puheenvuoro
Teksti
Markku Salomaa

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Suomen johdon kiire Pohjois-Atlantin puolustusliittoon (Nato) on ymmärrettävä, mutta ensin on purettava tieltä oman ulkopolitiikkamme miinakenttä. Venäjän naapuruussopimuksen ja Naton perussopimuksen välillä on ristiriita, jota ei ratkaista sillä, että naapuruussopimus vain siirretään Merikasarmin kellariin muiden elävien ruumiiden joukkoon, missä ovat ennestään esimerkiksi Pohjolan ydinaseeton vyöhyke, rajarauhasopimus Norjan kanssa, Lähi-idän rauhansopimus ja EU:n pohjoinen ulottuvuus.

Hallituksen ajankohtaisselonteko turvallisuusympäristön muutoksesta ei jostain syystä puutu Suomen ja Venäjän suhteiden vuodelta 1992 olevaan perussopimukseen. Vaikka selonteko tuomitsee Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan, analyysi ja johtopäätökset jäävät puuttumaan.

Selonteossa todetaan, kuinka ”kansainvälisissä suhteissa luottamus Venäjään on romahtanut”. Mitä se tarkoittaa?

Hallitusohjelmassa on myös kirjaus,­ jonka mukaan Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa. Se on korjattava. Vastaava ilmaus sisältyi eduskunnan ulkoasiain­valiokunnan lausuntoon vuoden 2017 puolustusselonteosta. Venäjän arvioissa ei paina mitään lupaus, jonka mukaan Suomi ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin Venäjää vastaan, kun täällä on vähän väliä Nato-maiden joukkoja harjoittelemassa.

Sopimussuhde Venäjään sisältää perussopimuksen 4. artiklassa molemminpuoliset negatiiviset turvallisuustakuut eli sotilaallisen voiman käyttämättömyystakuut. Ne ovat ristiriidassa Naton Washingtonin sopimuksen (1949) 8. artiklan nimenomaisen päällekkäisten sitoumusten kiellon kanssa. Nato edellyttää, ”etteivät mitkään nyt voimassa olevat kansainväliset sitoumukset sen ja minkään muun sopimuspuolen tai minkään kolmannen valtion välillä ole ristiriidassa” sotilasliiton oman perussopimuksen määräysten kanssa. Nato-mailta edellytetään, että jäsenmaa hyväksyy varauksitta Pohjois-Atlantin neuvoston päätösvallan ja kansainvälisen sotilasesikunnan toimeenpanovallan.

Suomi voisi irtisanoa Venäjän kanssa solmitun sopimuksen heti, koska Suomeen kohdistettu uhkailu, kyberhyökkäykset ja Venäjän yksipuoliset toimet ovat jo rikkoneet sopimuksen 1., 2., 3., 4. ja 5. artikloja. Esimerkiksi toisen maan sisäisiin asioihin puuttumattomuus on ymmärretty Kremlissä niin, että Suomi ei saa puuttua Venäjän sisäisiin asioihin. Sopimuksella ei tarvitse erikseen sopia, että noudatetaan kansainvälistä oikeutta ja tasavertaisia kansainvälisiä suhteita.

Nato ei voi Washingtonin sopimuksen johdannon mukaan hyökätä vaan ainoastaan puolustautua, vaikka Kremlissä väitettäisiin mitä tahansa. Venäjä tulkitsee Naton aggressiiviseksi organisaatioksi, ja Suomen liittyminen siihen olisi siten Venäjän kannalta vihamielinen toimi ja nykyisen suhteiden perussopimuksen rikkomus, mitä Venäjä voisi käyttää perusteena aktiivisille ennaltaehkäiseville sotilaallisille toimille.

Naton jäsenhakemuksen jättämisen yhtey­dessä olisikin ilman suurempaa dramatiikkaa ilmoitettava, että jäseneksi hyväksyminen merkitsee samalla Suomen ja Venäjän suhteiden perussopimuksen mitätöitymistä tai mitätöimistä vastaavalla tavalla kuin Mauno Koivisto mitätöi 1990 Pariisin rauhansopimuksen sotilasartiklat. Samalla on mitätöitävä vuodelta 1940 peräisin oleva sopimus Venäjän valvontaoikeudesta Ahvenanmaan demilitarisaatioon. 

Kirjoittaja on Euroopan sotahistorian dosentti