Presidentintekijät

Profiilikuva
media
Teksti
Robert Sundman
Kirjoittaja on työvapaalla oleva politiikan toimittaja.

Dokumenttielokuvasta Presidentin­tekijät kiisteltiin julkisuudessa kiivaasti helmikuussa 2014.

Sauli Niinistön menestyksekästä vuoden 2012 presidentinvaalikampanjaa johtaneet kokoomusvaikuttajat tuntuivat yllättyneen, kun Tuukka Temosen elokuvan huomio ei lopulta ollutkaan ehdokkaassa – vaan taustajoukoissa.

”Nämä ovat ihan järjettömän tylsät vaalit”, tuumi Kirsi Piha kampanjapalaverista kuvatussa kohtauksessa.

”Ongelma on se, että ehdokas kuvittelee tämän olevan ehdokkaan kampanja. Hänen pitää kontrolloida joka ­asiaa”, lohkaisi puolestaan kokoomuksen puoluesihteerinä tuolloin työskennellyt Taru Tujunen.

Taustapirujen herkullinen analyysi oli tuotu valkokankaalle, yleisön arvioitavaksi. Näin niitä presidenttejä tehtiin.

Keitä ovat ne presidentintekijät, joita dokumentaristin kannattaisi seurata vuoden ja kolmen kuukauden päästä koittavia vaaleja silmällä pitäen?

Yksi kiinnostava näkökulma voisi löytyä mediataloista.

Tiedotusvälineet aloittavat hyvissä ajoin kyselytutkimukset. Kuka tällä kertaa mahtaisi innostaa? Tammikuun 2024 vaaleista tiedusteltiin suomalaisilta jo alkuvuodesta 2018 – kuukausi edellisten vaalien jälkeen, lähes kuusi vuotta ennen seuraavia.

Tutkimusyritysten kanssa kootaan lista mahdollisista ehdokkaista.

Ajankohtaisia, puoluepolitiikan ulkopuolisia nimiä pallotellaan analyyseissa ja näkökulmateksteissä. Lähteet saattavat vinkata ja kuiskutella.

Onko tässä potentiaalinen ehdokas? Onko hän musta hevonen?

Asiantuntijoiden – kuten suurlähettiläs Mikko Hautalan tai Ulkopoliittisen instituutin johtajan Mika Aaltolan – haastatteluissa muistetaan mainita mahdollinen presidenttiehdokkuus ja tiedustella juuri siitä.

Pikkuhiljaa kiinnostus laajenee uutistoimituksista aikakauslehtiin. Nimet esitellään myös lifestyle-sivuilla. Kerrotaan tarinat, joissa on henkilökohtaisuutta ja inhimillisyyttä. Hekin ovat vain ihmisiä!

Kiinnostus kasvaa tasaisesti. Jos ehdokkuus virallistetaan, otetaan etäisyyttä.

Näin presidenttiehdokas tehtiin. Mutta kuka hänet oikeastaan teki? 

Oikaisu:

Juttua muutettu 5.10.2022 kello 13.16. Ensimmäiset presidenttigallupit julkaistiin reilu kuukausi, ei vuosi edellisten vaalien jälkeen.