Luovuuden ehto on vapaus – sitä hallitus ei ole tarjonnut

Kolumni: En väitä, että luovuus olisi vain eliitin tavoitettavissa, kirjoittaa Tiina Raevaara.

Profiilikuva
luovuus
Teksti
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Alkemistit uskoivat pystyvänsä valmistamaan ikuisen elämän takaavaa eliksiiriä tai muuttamaan arvottomat metallit kullaksi. Menetelmät kuulostivat ja näyttivät tieteellisiltä: oli laboratoriota, koeputkea, erilaisia kemikaaleja ja laitteistoja. Perusta oli silti pielessä, sillä elämä on aina rajallista eikä elohopea muutu toiseksi metalliksi, vaikka siihen kuinka sekoittelisi rikkihappoa.

Luovuuspuhe on meidän aikamme alkemiaa. Luovuudesta puhutaan kuin kullasta. Sillä voi saavuttaa mitä hyvänsä ja siihen pitää pyrkiä kaikilla elämänaloilla, kaikissa ammateissa. Kaikki ovat varmasti samaa mieltä siitä, että taiteilijat ovat luovia, mutta tuntuu olevan tärkeää muistuttaa, että luovuutta tarvitsevat myös tutkijat, insinöörit, poliitikot tai sairaanhoitajat.

Luovuuspuheissa luovuus on lopulta yhtä lailla kaikkien ammattien arkipäivää. Luovia ovat niin poliisit, putkimiehet, puutarhurit, opettajat, leipurit, automekaanikot, lentokapteenit, toimittajat, säveltäjät kuin diplomaatitkin.

 

Jokin loputtomassa luovuuden korostamisessa on pielessä. Kun luovuus on yhtä lailla kaikkien ominaisuus, se katoaa. Kaikki tekeminen vaatii luovuutta, eikä luovuus ole lopulta enää mitään. Mitä enemmän vaatimusta luovuuteen korostetaan, sitä nopeammin luovuus haihtuu olemattomana ilmaan.