Paluu Neuvostoliittoon

Olimme hyväntahtoisia hölmöjä, joita kusetettiin hyötypuheella: ihan pian Venäjä muuttuu.

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Tuomas Kyrö
Kirjoittaja on kirjailija.

Pienen pohjoishelsinkiläisen ostoskeskuksen vieressä oli lautaseinäinen kioski. Keräsimme kaverin kanssa kolikoita ja lähdimme irto­karkkiostoksille. Kioski oli auki maanantaista sunnuntaisin, mutta eräänä marraskuisena päivänä 1982 luukku oli visusti kiinni.

Koputimme lasiin, tarvitsimme jokapäiväiset salmiakki- ja hedelmäpommimme. Kioskia pitänyt vanha nainen raotti luukkua ja sanoi, että tänään on surupäivä, tänään hän ei myy mitään.

”Mikset muka?” kysyin.

Brežnev on kuollut”, murtunut nainen sanoi. Patteri­radiossa soi surumusiikki. Politbyroon johtajan kuoleman vuoksi jouduimme hakemaan pommit Jakomäen kioskilta.

Leonid Brežnevin jälkeen Kremlin muurille ydinaseita tervehtimään nousivat ensin Andropov ja sitten Tšernenko. Kuolema korjasi karvalakkipäät nopeasti, seuraavaksi johtoon nousi uudistusmielinen läikkäpää.

Lapsena outoa ei kyseenalaista, asiat ovat niin kuin ne ovat. YYA-sopimuksesta piti olla ylpeä, olihan siinä niin hienot sanat. Ystävyys, yhteistyö, avunanto. ­Musiikintunnilla lauloimme sujuvasti peräkkäin ensin Lippulaulua (”…sinun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin”) ja sitten Neuvostoliiton hymniä (”Ja Stalinin johdolla taistoissa, työssä”). Puolueettomuus oli jotain peräti harvinaista ja hienoa.

Neuvostoliitosta kerrottiin tarinaa, jossa se kahdesta ydinasevallasta oli rauhan puolella. Maan pikkuruiset ongelmat ratkaistaisiin seuraavan viisivuotissuunnitelman kuluessa. Aina sen seuraavan. Pian maasta tulisi lopullisesti työläisten paratiisi.

Uutislähetysten kuvastossa mummot kuitenkin jonottivat loskassa. Äkäiset myyjät myivät lihakaupoissa tyhjää. Tankit jyräsivät Afganistaniin, ydinvoimala räjähti. Viulisti loikkasi, fyysikko loikkasi, urheilijoita loikkasi.

Vankileirit ja toisinajattelijoiden kohtelu tiedettiin, mutta Neuvostoliiton oletettiin olevan ikuinen. Bilateraalikauppa kävi, toppatakit ja kengät vaihtuivat mukavasti öljyyn.

Missään ei vihjattu, että järjestelmä oli menossa kohti taloudellista, henkistä ja moraalista konkurssia. Maan ainoa toimiva kone oli sen jääkiekkojoukkue, Punakone. Heti kun mahdollista, CCCP:n pelaajat lähtivät Pohjois-Amerikan ammattilaisliigaan.

Sitten Neuvostoliitto loppui. Sirpin ja vasaran korvasi hampurilaisketjun keltainen M. Ensin oli lyhyt demokratian kausi, jonka jälkeen valtaan nousi Neuvostoliiton kasvattama salaisen poliisin upseeri.

Ja taas hyväntahtoisia hölmöjä kusetettiin samalla höpinällä, samalla hyötyajattelulla: kymmenen vuoden kuluttua Venäjä kyllä liittyy markkinatalouden ja oikeusvaltion lakeja noudattavien maiden joukkoon.

Niinpä voimme jatkaa raaka-ainekauppaa, liittyä kiekkoliigaan, katsoa ihmisoikeusrikkomuksia sormien läpi. Meillä on erityissuhde, selittivät suomalaiset poliitikot. Totta se on, sama hyhmäinen suhde kuin Neuvostoliittoon.

Sodat reuna-alueilla. Poliittiset murhat. Kansalais­vapauksien kaventaminen. Median vaientaminen. Opposition kuristaminen. Koulutusjärjestelmän militarisoiminen. Kansakunnan määrätietoinen aivopesu. Kaikesta tästä kummunnut uho ja uhriutuminen.

Ja sitten todellisuus räjäytettiin eteemme helmikuussa 2022.