Järjestöistä on saatava parempia työnantajia

Järjestöillä on tärkeä rooli yhteiskunnallisen hyödyn tuottamisessa. Ne työskentelevät lähellä kansalaisten arkea eriarvoistumista vastaan sekä hyvinvointipalvelujen tasa-arvoisen saatavuuden puolesta. Suomessa näiden palvelujen toteutusvastuu on hajautettu ja vastuuta siirretty yhä enemmän järjestöille. Järjestöjen palvelu on usein sellaista, jota julkinen tai yksityinen sektori eivät tarjoa.

Järjestöjen kasvaneen vastuun myötä niiden rooli työllistäjänä on kasvanut. Niissä työskentelee nyt noin viisi prosenttia työvoimasta, ja järjestöissä tehdään palkkatyötä noin 70 000 henkilötyövuoden edestä. Kolmannen sektorin palkkatyö on lisääntynyt noin 70 prosenttia vuosina 1990–2016.

Kansalaisjärjestöjen toimintaa rahoitetaan pitkälti julkisin varoin: osin valtion budjetista ja kasvavassa määrin veikkausvoittovaroilla. Lisäksi rahoitusta haetaan yksityiseltä sektorilta. Rahoitus voi vaihdella toisaalta poliittisten suhdanteiden ja toisaalta Veikkauksen pelituottojen muuttuessa. Tämä tuo järjestöjen toimintaan epävarmuutta, joka on ristiriidassa niiden kasvavan hyvinvointi- ja työnantajavastuun kanssa.

Erityisen rajua julkisen rahoituksen heittely on ollut kehitysyhteistyösektorilla. Kehitysyhteistyöjärjestöille korvamerkittyä rahoitusta leikattiin vuoden 2015 hallitusneuvottelujen seurauksena 43 prosenttia. Käytännössä se tarkoitti yli sadan hankkeen alasajoa ja isoja henkilöstövähennyksiä.

 

Tällä hetkellä eduskuntakäsittelyssä on sinänsä tarpeellinen arpajaislain pelihaittoja ehkäisevä uudistus. Uudistus nostaa konkreettisesti esille kolmannen sektorin rahoituksen epävarmuuden: se vähentäisi lähivuosina yleishyödyllisen työn veikkausvoittoavustuksia 2–17 prosentilla eli enimmillään jopa 170 miljoonalla eurolla.

Rahoituksen lisäksi kolmannen sektorin palkansaajien työtä leimaa epävarmuus työelämän muilla osa-alueilla. Keskeinen haaste on työnantajaosaaminen puute etenkin pienissä järjestöissä. Vapaaehtoisista koostuvat hallitukset toimivat työnantaja-asemassa, mutta niillä ei välttämättä ole tietoa työelämän pelisäännöistä eikä vastuuta päivittäisestä työn johtamisesta. Vastuu esimerkiksi työhyvinvointi- tai kuormituskysymyksistä siirtyykin helposti työntekijöille.

 

Akavalaisia yksityissektorilla edustava Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry selvittää vuosittain jäsentensä työehtoja. Vuoden 2017 tutkimuksen mukaan lähes 65 prosenttia järjestöalan palkansaajista koki työmääränsä olevan ajoittain tai jatkuvasti liian suuri. Lähes joka viides työntekijä ei työpäivän jälkeen palaudu tästä kuormituksesta.

Kirsikka Selanderin väitöskirjassa Työhyvinvoinnin paradoksit kolmannen sektorin palkkatyössä tulee esiin, että järjestötyöntekijät kokevat työhyvinvointinsa puutteellisena. Väitöskirjassa todetaan, että kolmannelle sektorille tarvitaan selkeämpää johtamista ja työn organisointia.

Osin työn organisoinnin ongelmat juontuvat siitä, ettei järjestöalalla ole yhtenäisiä työehtoja. Toisissa järjestöissä noudatetaan työehtosopimusta, toisissa tilanne on villi. Osassa järjestöjä työehdot eivät sovellu lainkaan asiantuntijatyöhön.

Vakaa rahoitus sekä reilut ja selkeät työehdot ovat myös järjestötyössä työhyvinvoinnin sekä luovan ja tuottavan työn edellytys. Järjestöjen kasvavan roolin on näyttävä myös niin, että ne pystyvät ottamaan entistä ammattimaisemmin haltuun roolinsa työnantajina.

 

Hankamäki on Ylemmät toimihenkilöt YTN:n puheenjohtaja ja Ojanen YTN:n järjestöalan vastuullinen asiamies.

Tämä oli ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Tilaa Suomen Kuvalehti ja hanki luettavaksi koko sisältö ja arkisto

Tilaa

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään.