Miksi nuorisotoimenjohtaja ei kuuntele nuoria?
Nuorten osallistuminen yhteiseen päätöksentekoon Helsingissä ei tunnu toimivan. Nuoret ovat toistuvasti vaatineet päättäjien ja heidän yhteisissä keskustelutilaisuuksissaan esimerkiksi nuorisovaltuustoa Helsinkiin, mutta mitään ei ole tapahtunut.
Käsittelin aihetta maaliskuun lopulla julkaistussa Helsingin Sanomien lehtiartikkelissani. Kirjoitin siitä, kuinka nuorisotoimenjohtaja Lasse Siuralan perustama ryhmä alkaa pohtia nuorten vaikuttamismahdollisuuksia.
Nuorisotoimenjohtajalla on Helsingissä verrattain tärkeä työ: johtaa nuorisoasiainkeskusta, jonka tavoitteena on viraston sivujen mukaan ”tuottaa yhdessä nuorten kanssa monipuolisia kulttuuri- ja harrastepalveluja sekä edistää nuorten yhteiskunnallista osallistumista”. Nyt on käynyt niinkin ikävästi, että aktiiviset nuoret yrittävät saada byrokraattista ja vanhanaikaista nuorisoasiainkeskusta toimimaan. Nuorten organisoima ”Menikö vähän överiksi?” -mielenosoitus järjestetään ensi viikolla Siuralan ryhmän kokoontumisen aikana protestiksi nuorisotoimen toimimattomuudelle.
Suomessa on arviolta runsaat kaksisataa nuorisovaltustoa, joiden tarkoituksena on toimia alueen nuorten edunvalvojina. Helsingin naapurissa, Espoossa, nuorisovaltuusto perustettiin jo vuonna 1997. Nyt, vuonna 2010, Helsingissä vasta pohditaan nuorten vaikuttamisjärjestelmän kehittämistä. Lisäksi alle 18-vuotiaita nuoria, siis niitä, joiden vaikuttamismahdollisuuksien lisäämistä olisi tarkoitus pohtia, ei nuorisotoimenjohtaja ole kutsunut mukaan pohdintoihin.
Pelottavatko nuoret ja nuorten ideat nuorisoasiainkeskusta? Entä mikä onkaan nuorisotoimen todellinen tehtävä? Onko se sittenkin vain aktivoida nuoria näennäiseen vaikuttamistoimintaan? Nuorten ja päättäjien yhteiset keskustelutilaisuudet, joita nuorisotoimenjohtaja Siurala tarjoaa vaihtoehdoksi nuorisovaltuustolle, ovat toki hauskaa vaikuttamisleikkiä. Ne eivät kuitenkaan anna nuorille suoria vaikuttamismahdollisuuksia. Nuorten etujen ajaminen on pitkäjänteistä työtä, joka ei onnistu ainoastaan kerran vuodessa tapahtuvalla tapaamisella.
Toivottavasti nuorisotoimenjohtajalla olisi joskus aikaa eksyä virastonsa internetsivuille ja kerrata työpaikkansa tavoitteet. Nuoria pitää kuulla heitä koskevissa asioissa. Sitä vaaditaan nuorisolaissakin.