Digiloikka rajoittaa kouluja
Lukiolaisen koulurepun sisällössä on tapahtunut suuri muutos. Hän ei enää kanna seitsemän eri aineen kirjoja, ei kymmeniä sekalaisia vihkoja eikä välttämättä edes penaalia. Kaiken tämän on korvannut tietokoneeksi kutsuttu laite. Tietokoneesta löytyy nykyään kaikki. Netistä saa kätevästi ajankohtaista tietoa ja siellä voi tehdä montaa asiaa samanaikaisesti. Samalla kouluihin kehitellään laajaa yhteistä tietojärjestelmää ja opettajia koulutetaan käyttämään nykyteknologiaa. Tämä niin kutsuttu digiloikka jakaa mielipiteitä.
Digitalisaatio on edennyt kouluissa kovaa tahtia. Välillä tuntuu siltä, että koulut eivät ole oikein pysyneet perässä. Vähän väliä tulee tilanteita, joissa Wilma kaatuu, netti pätkii tai opettajat eivät muuten vaan osaa käyttää koneita. On tyhmää ajatella, että digitalisaatio olisi huono asia, mutta loikkaako digiloikka liian korkealle? Entä onko digiloikka kaikille tasa-arvoinen?
Helsingin kaupunginvaltuusto myönsi kokouksessaan 15. kesäkuuta rahoituksen opetusviraston kehittämän digiohjelman käynnistämiseen. Digiohjelma tulee maksamaan kokonaisuudessaan noin 37 miljoonaa euroa. Tämän myötä kouluihin hankitaan tuhansia uusia tietokoneita ja yhteinen laaja tietojärjestelmä. Myös opettajien koulutusta lisätään ja ohjelman toteutumiselle asetetaan tarkat raamit. Uusi digiohjelma käynnistyy ensi syksynä.
Opetusviraston ohjelmassa on suunnitteilla tarkat rajat muun muassa sille, että kuinka suurella osalla oppitunneista on käytettävä digiteknologiaa yhtenä oppimisvälineenä. 1.-2. luokalla käyttöaste on 25 prosenttia, 3.-6. luokalla 50 prosenttia sekä lukiossa ja 7.-9. luokalla peräti 75 prosenttia. Samassa asiakirjassa määritellään myös se, mikä on oppilas-kannettava tietokone -suhde, eli kuinka paljon koneita koulun on tarjottava oppilaille. Ensimmäisestä luokasta lähtien oppilas-tietokone-suhde on 50 prosenttia. 3.-6 luokkalaisille suhde on jo 75 prosenttia. Huomiota herättävät yläkoululaiset, joilla suhde on pyöreät 100. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikille yläkoululaisille oppilaille on tarjottava kannettavat koneet.
Numerot kuitenkin muuttuvat merkittävästi, kun koulu muuttuu vapaaehtoiseksi. Lukioissa ja ammattikouluissa koulun on tarjottava enää 20 prosentille opiskelijoista tietokone. 80 prosenttia opiskelijoista joutuu siis hankkimaan oman koneen. Hyviä koneita ei kuitenkaan saa halvalla. Rahaa pitää sijoittaa noin 600 euroa, jos haluaa kunnollisen koneen. Kaikilla ei ole välttämättä varaa hankkia konetta, mikä aiheuttaa epätasa-arvoa. Koulukirjat kyllä saisi halvalla, mikäli ne ostaa kaverilta tai vaikka käytettyjä koulukirjoja myyvästä Jamerasta.
Jännittävää on myös nähdä, miten uudet koneet ja nettiyhteydet toimivat. Lähes jokaisella koululaisella on kokemuksia koulujen huonoista koneista, nettiyhteyksistä puhumattakaan. Korjautuuko tämä ongelma digiohjelman avulla, kun koneita hankitaan suurissa erissä? Ohjelmaan on kuitenkin varattu 37 miljoonaa euroa. Jos näin suuri rahallinen hanke epäonnistuu, voi sitä luonnehtia noloksi flopiksi.
Pelkään, että Helsingissä tehdään kerralla liian isoja muutoksia. On kuitenkin ymmärrettävää, miksi muutoksia tehdään nopeasti. Monet tahot pelkäävät, että Helsinki jää jälkeen digitalisaatiossa, ellei ole jäänyt jo. Onko tällainen väkisin väännetty kehittäminen kuitenkaan täysin toimivaa? Koulussani opettaja on harmitellut uutta digiohjelmaa. “Pitää varmaan pistää kone luokan eteen ja kaikki painaa kerran nappia, niin se on siinä.”
Auttaako se, että opettajille annetaan tarkat ohjeet ylhäältä käsin siihen, miten digitalisaatiota toteutetaan? Parhaiten muutos lähtee liikkeelle kaikkien yhteisestä tahdosta. Sitä saadaan kannustamalla opettajia ja kouluttamalla heitä oikein. Digitalisaation ei pitäisi olla väkisin väännettyä ja sen kuuluisi olla tasa-arvoista. Tässä on vielä tekemistä.
Digitalisaatiossa on myös otettava huomioon ihmiset, jotka eivät pysty viettämään tietokoneella pitkiä aikoja. Tuoreessa tutkimuksessa käy ilmi, että muistiinpanojen kirjoittaminen käsin edistää oppimista paremmin kuin asioiden kirjaaminen tietokoneelle. Perinteisistä opiskeluvälineistä ei pidä luopua kokonaan, vaan jokaiselle on annettava mahdollisuus opiskella juuri itselleen sopivilla välineillä.