Sattumaako? HS kaappasi kilpailijalta viisi taloustoimittajaa - sitten napsahti kilpailijan palvelu Hesarilta kiinni

Profiilikuva
Pasi Kivioja on median murroksesta ja mediataloudesta väitellyt YTT, vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Mediaansekaantujan saamien tietojen mukaan Alma Talent on katkaissut yritystietopalvelunsa käytön Sanoman toimittajilta. Syyksi Helsingin Sanomien toimittajille on kerrottu, että palvelun myynti on katkaistu, koska Sanoman liiketoiminta kilpailee Alma Median omistaman Talentin kanssa.

Minun korviini tämä kuulostaa vallan erikoiselta perustelulta, sillä Hesarissa kilpailijan palvelua on käytetty jo parikymmentä vuotta, eikä kilpailutilanteeseen ole tullut viime aikoina merkittäviä muutoksia.

Kuulin, että Hesarissa on arveltu tilanteen syntyneen reaktiona siihen, että lehden uusi talousjulkaisu HS Visio rekrytoi joukkoihinsa peräti viisi huippunimeä Kauppalehden taloustoimittajista. Kauppalehdestä Hesariin siirtyivät toimittajiksi Elina Lappalainen, Emil Elo, Alex af Heurlin ja Merja Saarinen. Myös Kauppalehti Faktan toimituspäällikkö Anu-Elina Lehti siirtyi HS Vision tuottajaksi.

Sanoman johto haluaisi olla asiasta mieluummin niin sanotusti hissun kissun.

HS:n päätoimittaja Antero Mukka sanoo, ettei ole ollut asian kanssa tekemisissä.

”Se ei ole varsinaisesti Hesarin vaan yhtiön asia. En mielelläni lähde avaamaan meidän ja palveluiden toimittajien välisiä suhteita,  kun paraikaa käydään neuvotteluja uutis- ja muista palveluista.”

Sanoma-konsernin viestintä- ja kulttuurijohtaja Hanna Johde puolestaan viestitti, että he eivät kommentoi yksittäisiä hankintoja tai kumppanuuksia.

Soitin Kauppalehden päätoimittajalle Arno Ahosniemelle, joka oli asiasta äimän käkenä. Ahosniemi kertoi, ettei tiedä palvelun katkaisusta mitään. Siitä ei ole hänen mukaansa puhuttu yhtiön johtoryhmässäkään.

”En usko, että olisi noin tehty [katkaistu palvelua]”, Ahosniemi sanoo.

Hesarissa on tulkittu niin, että katkaisu voisi olla seurausta siitä, että HS Visio rekrytoi Kauppalehdestä monta tekijää kerralla. Kommentoitko tätä?

”Ei ole missään tapauksessa tekemistä sen asian kanssa”, Ahosniemi vakuuttaa.

Viiden tunnetun toimittajan siirtyminen kerralla kilpailijan leipiin on kotimaisella media-alalla poikkeuksellinen henkilöstökaappaus, mutta Ahosniemi sanoo osanneensa odottaa siirtymiä, kun näki Hesarin rekrytointi-ilmoituksen. Hän pitää toimittajien urakiertoa hyvänä asiana, josta Kauppalehti kyllä selviää.

”Meillä toimituksen vahvuus on 150 toimittajaa, joten viisi ei ole siinä määrässä niin valtavan iso joukko. Suurimmaksi osaksi vapautuneet paikat on jo täytetty, ja olemme saaneet hyvää väkeä.”

Ahosniemi ohjaa kysymään tietopalveluasiasta Alma Talentin yrityspalvelujen johtajalta Taru Lehtiseltä.

Taru Lehtinen vastaa haastattelupyyntöön tekstiviestillä:

”Emme voi kommentoida yksittäisiin asiakassuhteisiin liittyviä sopimusehtoja.”

Alma Talentin yritystietopalvelu myy yritysten taloustietoja, toimialatietoa ja asiantuntija-analyyseja. Kauppalehden tietopalvelu syntyi vuonna 2000, kun Kauppalehti osti tilinpäätösanalyysiyhtiö Balance Consultingin. Sittemmin toimintaa laajennettiin yritysostoin. Vuodesta 2018 alkaen kokonaisuuden nimi on ollut Alma Talent Tietopalvelut.

Sanomalla itsellään ei ole vastaavanlaista palvelua, joten se on ostanut yritystietoja vapailta markkinoilta.

Arno Ahosniemi innostuu muistelemaan vuosien takaista tilannetta:

”Kun Kauppalehti Online aloitti 1996, Startel lopetti myymästä omaa talousuutistoimistopalveluansa meille, eikä ole sen jälkeen koskaan enää myynyt. He kantoivat pömpelinsä toimituksestamme ulos.”

Startel kuuluu Sanoma-konserniin.